Hopp til innhold

Afganistan

Afganistanin historiassa on ollut paljon väkivaltaa ja sotia. Maan vaikea asema Lähi-idän, Keski-Aasian ja Intian välillä on johtanut siihen, että se on useaan otteeseen joutunut naapurimaiden miehittämäksi. Lisäksi eri sotapäälliköt ovat perinteisesti johtaneet omia alueitaan yksityisten armeijoiden avulla, ja hallinneet täysin maan politiikkaa. Afganistanista on tullut maan sisäisten ja kansainvälisten ristiriitojen pesäke ja tämän seurauksena Afganistan on yksi maailman köyhimmistä ja vähiten kehittyneistä valtioista. Maassa on nyt ensimmäistä kertaa demokraattisesti valittu poliittinen johto, mutta itsenäisesti toimivan valtion ja todellisen demokratian toteutumisen tiellä on kuitenkin vielä paljon esteitä.

Päivitetty viimeksi 13.06.2013

Afganistanilainen poliisi partioi unikkopelloilla. Kuva: Kate Holt / IRIN

Afganistanilainen poliisi partioi unikkopelloilla. Kuva: Kate Holt / IRIN

Sota Neuvostoliittoa vastaan

Vuosien 1933-1973 välisenä aikana Afganistan oli itsevaltainen kuningaskunta. Maassa oli suhteellisen rauhallista ja sotapäälliköt pidettiin jokseenkin kurissa. Afganistan oli myös erittäin suosittu turistikohde ja Kabul tunnettiin kauniina kaupunkina. Kylmän sodan ulottaessa vaikutuksensa Keski-itään, levottomuudet lisääntyivät myös Afganistanissa. Kuningas syöstiin vallasta Neuvostoliiton tukemalla vallankaappauksella vuonna 1973, jota seurasi vuosien poliittinen kaaos.

Kommunistit laajensivat vaikutusvaltaansa Afganistanissa islaminuskoisten afgaanien vastustelusta huolimatta. Monet uskonnollis-poliittiset ryhmät järjestäytyivät vastarintaliikkeeksi nimeltä Mujahideen (Jumalan soturit), ja hyökkäsivät kommunisteja vastaan. Neuvostoliitto miehitti Afganistanin joulukuussa 1979 syrjäyttääkseen vallasta kamppailevat afgaanijohtajat ja varmistaakseen, että kommunistit pysyisivät vallassa.

Neuvostoliiton miehitys johti vuoden 1962 Kuuban kriisin jälkeen rauhallisemmassa vaiheessa olleen kylmän sodan kiristymiseen uudelleen. Afganistanista tuli yksi kylmän sodan näyttämöistä kahden supervallan, Yhdysvaltojen ja Neuvostoliiton ottaessa mittaa toisistaan. Yhdysvallat ei osallistunut sotatoimiin suoranaisesti, mutta tuki Mujahideeniä antamalla aseita ja sotatarvikkeita. Tämän lisäksi Mujahideen sai sotilaallista apua muiden arabimaiden islamisteilta, jotka pitivät taistelua Neuvostoliittoa vastaan pyhänä sotana. Sodasta tuli pitkä ja ankara afganistanilaiselle väestölle, Neuvostoliiton vetäytyessä vasta vuonna 1989. Siihen mennessä sota oli vaatinut yli miljoona ihmishenkeä ja yli viisi miljoonaa ihmistä oli joutunut pakolaiseksi.

Talibanin nousu valtaan

Neuvostomiehityksen jälkeisessä valtatyhjiössä vanhat ristiriidat nousivat pintaan. Nyt kun ulkopuolinen vihollinen ei enää uhannut, tulivat Mujahideenin sisäiset erimielisyydet esille ja entiset liittolaiset nousivat sotaan toisiansa vastaan. Hallitsevien kommunistiviranomaisten valta mureni ilman voimakkaan Neuvostoliiton tukena ja sotapäälliköt ottivat suurimman osan maata haltuunsa. Lopulta kommunistit syöstiin vallasta vuonna 1992. Alkoi uusi verinen sota, jonka taistelukentille ilmestyi sunnimuslimien ääriliike Taliban.

Mujahideen-liikkeestä juurtuneen Talibanin ydinalueita ovat eteläiset Afganistanin ja Pakistanin väliset raja-alueet. Koska Taliban lupasi lopettaa sodan ja korruption, tämä militanttien ja uskonnollisten fundamentalistien liike sai nopeasti lisää kannattajia maassa, joka janosi vakautta. Vuosina 1994-1996 Taliban otti haltuunsa yhä laajempia maa-alueita, ja valloitti lopulta maan pääkaupungin Kabulin. Vain Pohjoisen liitto pystyi puolustautumaan Talibania vastaan. Pohjoisen liitto oli yhteenliittymä, johon kuului monia eri Mujahideen-ryhmittymiä, jotka yhdistivät voimansa erimielisyyksistä huolimatta vastustaakseen Talibanin nousua. Se koostui sotapäälliköistä, jotka Talibanin valtaannousun jälkeen kontrolloivat vain pientä aluetta Pohjois-Afganistanissa.

Taliban julisti Afganistanin ”puhtaaksi islamilaiseksi valtioksi” ja otti käyttöön tiukan šaria-lain (islamilainen laki), joka kielsi TV:n katselun, alkoholin ja ei-uskonnollisen musiikin kuuntelun. Naiset määrättiin käyttämään vartalon ja kasvot täysin peittävää burkaa, eivätkä he saaneet liikkua kotinsa ulkopuolella ilman miespuolisen sukulaisen seuraa. Lain rikkomisesta koitui ankaria rangaistuksia: varkailta amputoitiin käsiä ja naisten uskottomuudesta rangaistiin kivittämisellä. Taliban lopetti maan sisällissodan, mutta aiheutti itse monia vakavia ihmisoikeusloukkauksia paikallisväestöä kohtaan.

Talibanilla taas on koko ajan ollut läheiset yhteydet al-Qaida -ryhmittymään. Al-Qaidan senaikainen johtaja Osama Bin Laden asui Afganistanissa useita jaksoja ja piti maata ensisijaisena olinpaikkanaan vuodesta 1996 lähtien. Al-Qaida perustettiin vuonna 1988 Mujahideenin käydessä sotaa neuvostoliittolaisia vastaan. Bin Laden perusti tuolloin majatalon arabialaisille Mujahideen-sotilaille pakistanilaiseen rajakaupunkiin Peshawariin. Hiukan myöhemmin hän perusti tukikohtia myös Afganistaniin. Kun Taliban nousi valtaan 1996, tehtiin tukikohdista al-Qaida-terroristien harjoitusleirejä.

Yhdysvaltojen miehitys

Al-Qaidaa ja Osama Bin Ladenia pidettiin vastuussa World Trade Centerin ja Pentagonin terrori-iskuista 11. syyskuuta 2001, ja Yhdysvallat pyysi välittömästi iskun jälkeen Afganistanilta Bin Ladenin luovuttamista. Kun Afganistan kieltäytyi, monikansallinen armeija hyökkäsi Afganistaniin Yhdysvaltojen johdolla. Maataisteluissa amerikkalaiset ja brittiläiset joukot liittoutuivat Pohjoisen liiton kanssa, ja etenivät nopeasti. Lisäksi Afganistan joutui voimakkaiden ilmaiskujen kohteeksi. Monet al-Qaida ja Taliban-sotilaat joutuivat vangituiksi, ja heidät siirrettiin Yhdysvaltojen vankileirille Guantanamoon Kuubaan. Al-Qaidan johtomies Osama Bin Laden kuoli Yhdysvaltain laivaston erikoisjoukkojen suorittamassa iskussa 2. toukokuuta 2011 Pakistanin Abbottobadin kaupungissa. Bin Ladenin kuoleman jälkeen useita Talibanin johdon sekä Afganistanin hallituksen jäseniä on tapettu molemminpuolisissa hyökkäyksissä.

Yhdysvaltojen syöstyä Talibanit vallasta liikeen jäsenet vetäytyivät eteläiseen ja itäiseen Afganistaniin, jossa se on kapinoinut aseellisesti Afganistanin joukkoja ja kansainvälisiä joukkoja vastaan. Afganistaniin saatiin uusi perustuslaki, jonka muun muassa tulisi taata sukupuolten välinen tasa-arvo ja ensimmäiset demokraattiset vaalit pidettiin, tosin vain joissakin osissa maata. Marraskuussa 2004 pidetyt vaalit voitti Hamid Karzai, joka toimii tällä hetkellä toista kautta presidenttinä. Nykyisessä hallituksessa on paljon Pohjoisen liiton jäseniä, joilla on läheiset siteet maan sotapäälliköihin.

Konfliktit Talibanin ja Afganistanin hallituksen välillä kiihtyivät vuoden 2006 aikana. Syy lisääntyneisiin levottomuuksiin oli Talibanin yritys saada pysyvää jalansijaa Afganistanin eteläisissä osissa. Vuoden aikana tapettiin lähes 5800 henkilöä, useimmat heistä Talibanin jäseniä. Myös 900 afgaanipoliisia ja 200 kansainvälisten joukkojen sotilasta menehtyi taisteluissa. 

Afganistanin lisäksi Taliban pyrki kasvattamaan vaikutusvaltaansa myös Pakistanissa. Pakistanin ja Afganistanin välistä suhdetta rasitti valtioiden välisellä rajalla sijaitsevat Talibanin tukikohdat ja niistä aiheutuvat ongelmat. Molemmat maat olivat haluttomia etsimään ratkaisua yhteisvoimin ja välit viilenivät. Vuoden 2008 aikana Afganistanin ja Pakistanin välinen jännite kiristyi ja maiden armeijoiden välillä oli yhteenottoja. Vuoteen 2009 mennessä Afganistanin moniin osiin oli muodostunut Talibanien johtama rinnakkaishallitus, jonka sotilaat ovat käyttäneet hyväkseen maan suuria turvallisuusongelmia.

Vuonna 2010 Yhdysvaltain presidentti Barack Obama ilmoitti lähettävänsä 30 000 ylimääräistä sotilasta Afganistaniin valvomaan vallanvaihtoa Afganistanin hallitukselle ja kouluttamaan Afganistanin armeijan ja poliisin joukkoja. Afganistaniin oli edellisenä vuonna lähetetty 4 000 yhdysvaltalaista kouluttajaa. Liikkeellä on toivottu olevan vastaava vaikutus kun vuoden 2007 joukkojen lisäämisellä Irakiin, joka käänsi maassa lisääntyneet levottomuudet laskuun. Afganistanissa turvallisuus näyttää murentuneen entisestään ulkomaisten joukkojen läsnäolon kasvaessa. Maassa kuoli enemmän liittouman sotilaita vuosina 2010 ja 2011 kuin yhtenäkään aiempana konfliktin vuonna. Luotettavia arvioita konfliktin kuolinuhreista ei ole, mutta siviiliuhreja arvioidaan olevan enemmän kuin liittouman ja Talibanin tappioita yhteensä.

Kesällä 2011 Yhdysvaltain presidentti Barack Obama ilmoitti vetävänsä maasta 10 000 sotilasta vuoden 2011 loppuun mennessä ja 23 000 sotilasta kesään 2012 mennessä. Vuoden 2012 tammikuussa Taliban suostui avaamaan avoimen toimiston Arabiemiraateissa sijaitsevaan Dubaihin, jonka tarkoituksena on toimia neuvottelupaikkana Yhdysvaltojen ja Afganistanin hallitusten sekä Talibanin välillä. Samoihin aikoihin Talibanien ja Afganistanin hallituksen väliset rauhanneuvottelut alkoivat, mutta keskeytyivät pian yhteisten näkökantojen uupuessa, eikä edistystä ole juurikaan tapahtunut sen jälkeen. Länsiliittouman ja afgaanisotilaiden- ja siviilien välit kiristyivät tiedotusvälineiden julkaisemista kuvista ja videoista, joissa ISAF-joukot häpäisevät Taliban-taistelijoidenruumiita ja yhdysvaltalaiset sotilaat tuhoavat koraaneja. Tapahtumat lietsoivat väkivaltaisuuksia ja vastarintaa myös Talibanien suunnalta.

Nykytilanne ja tulevaisuus

Tällä hetkellä Afganistan on tienristeyksessä. NATO:n ja Afganistanin johtajien tekemän suunnitelman mukaan päävastuu maan turvallisuuden ylläpidosta luovutetaan Afganistanin hallitukselle ja kansallisille turvallisuusjoukoille vuoden 2013 puoleen väliin mennessä. ISAF operaation kaavaillaan päättyvän nykymuodossaan 2014 lopussa, jolloin valtaosan kansainvälisistä joukoista on tarkoitus vetäytyä maasta. NATO on kouluttanut 134 000 poliisia ja 171 600 sotilasta korvaamaan kansainväliset joukot.

Kriisinhallintaoperaation sijaan tulevaisuudessa keskitytään paikallisten toimijoiden koulutukseen ja hallinnollisten järjestelmien rakentamiseen. Vaikeasta turvallisuustilanteesta huolimatta Afganistan on siirtymävaiheessa kohti itsenäistä valtiota. Siirtymävaiheen uuden etapin lähestyessä Afganistanin tulevaisuus näyttää kuitenkin epävarmalta. Vuonna 2013 tavallisten kansalaisten turvallisuustilanne on huonontunut edelliseen vuoteen verrattuna, sillä haavoittuneiden ja menehtyneiden siviilien määrä nousi 24 %.

Afganistanin valtio oli raunioitunut Taliban-hallinnon kaaduttua ja sen jälleenrakennus oli aloitettava lähes tyhjästä. Huolimatta laajamittaisesta panostuksesta Afganistanin kehittymiseen vakuuttavia tuloksia ei juuri ole nähtävissä. Maan suurin puute lienee kyky hallinnoida ja ylläpitää toimivaa oikeusvaltiota ja yhteiskuntarakenteita. Tällä saralla Afganistanin tilanne on ollut heikko jo pitkään, eikä se ole osoittanut parantumisen merkkejä. Karzain hallintoa kritisoidaan korruptiosta, eikä sen katsota nauttivan laajaa luottamusta kansalaisten keskuudessa.

Myös huumeiden tuotanto on ollut jälleen huimassa kasvussa. Afganistan on yksi merkittävimpiä oopiumin tuottajia ja kattaa noin 90 % koko maailman oopiumin kokonaistuotannosta. Tulot menevät pääasiallisesti Taliban joukoille, sotapäälliköille ja rikollisliigoille, jotka hyökkäävät poliiseja vastaan varmistaakseen omat taloudelliset intressinsä.

Afganistanissa on käytetty kasvimyrkkyjä huumekasvien tuhoamiseen ja ikävänä sivuvaikutuksena ne ovat tuhonneet myös kaiken muun kasviston. Maatalous on Afganistanissa pääasiallinen elinkeino ja kasvimyrkyt tekevät rutiköyhien maanviljelijöiden pellot viljelykelvottomiksi. Köyhyys on osaltaan kannustanut oopiumin viljelyyn, sillä siitä saadut voitot ovat moninkertaisia ruokakasvien tuottoon verrattuna.

Heikkouksien ohella Afganistanilla on kuitenkin myös vahvuutensa. Maa on saavuttanut yleiseen tilanteeseensa nähden suhteellisen nopean talouskasvun, alhaisen inflaation ja vakaan valuutan. Afganistanilla on myös huomattavia mineraalivarantoja kuten rautaa, kuparia, kobolttia ja kultaa, joiden tuottamiseen maa voisi perustaa talouden kehityksen tulevaisuudessa. Taliban-hallinnon jälkeen kehitystä on tapahtunut erityisesti perusterveydenhuollon ja koulutuksen saralla. Lisäksi naisten ja tyttöjen asema on kohentunut, joskin ihmisoikeuksien tila Afganistanissa on edelleen surkea. Kolmasosa väestöstä elää köyhyysrajan alapuolella ja neljäsosa on lukutaidottomia.

Talouden kasvusta huolimatta Afganistanin riippuvuus ulkomaan tuesta on ollut korkea ja edistysaskeleet keskeisten palvelujen tarjoamisessa ja infrastruktuurin kehittämisessä ovat pitkälti ulkomailta tulleen tuen ansiota. Tukien laskemisella saattaa olla merkittäviä seurauksia valtion talouden kestävyyden kannalta, varsinkin kun kehityksen myötä valtion menojen oletetaan kasvavan nopeammin suhteessa tuloihin ja väestönkasvun ennustetaan jopa kaksinkertaistuvan seuraavan kolmen vuosikymmenen aikana.

Talouskasvu ei yksinään riitä rauhan ja kehityksen takaamiseksi, ellei sillä pystytä tuottamaan hyvinvointia ja kehitystä parantamalla elinoloja ja luomalla uusia työpaikkoja. Korruption kitkeminen, inhimillisen turvallisuuden, sekä hyvän hallinnon ja ihmisoikeuksien varmistaminen ovat lähitulevaisuudessa suurimpia haasteita siirtymävaiheen onnistumiselle. Ratkaisevaa pysyvän rauhan aikaansaamiseksi olisi  keskusteluyhteyden luominen Afganistanin hallituksen, Talibanin ja muiden kapinallisryhmien edustajien välille.

YK:n rooli

YK:lla on ollut projekteja Afganistanissa jo ennen Talibanien hallinta aikaa ja amerikkalaisten miehitystä. Yhdistyneiden kansakuntien pakolaisasiain päävaltuutetun toimisto UNHCR perusti pakolaisleirejä Pakistanissa ja Iranissa 80- ja 90-luvuilla, kun 1/3 maan asukkaista oli pakolaisina.

YK:n UNAMA-operaatio (United Nations Assistance Mission in Afghanistan) perustettiin YK:n turvallisuusneuvoston päätöksellä maaliskuussa 2002. Päätöslauselmassaan turvallisuusneuvosto toteaa pitävänsä Afganistanin tilannetta uhkana kansainväliselle rauhalle ja turvallisuudelle. UNAMA:n alkuperäinen mandaatti oli Afganistanin jälleenrakennus- ja sovitteluprosessin tukeminen, mutta vuosittain tarkistettava mandaatti on muuttunut ja elänyt Afganistanin tilanteen mukana. Miinat ovat suuri ongelma Afganistanin maanviljelysalueilla, joten YK on käyttänyt paljon resursseja miinanraivaukseen.

YK:n turvallisuusneuvosto antoi mandaatin sotilasliitto Naton johtamille International Security Assistance Force -joukoille (ISAF) vuonna 2001. ISAF-joukkojen alkuperäinen tarkoitus oli tukea Afganistanin hallintoviranomaisia siirtymävaiheessa ja osallistua pääkaupungin Kabulin ja YK:n henkilökunnan turvaamiseen. mutta ISAF:in toimivaltaa laajennettiin vuonna 2006 ja operaatio laajeni Kabulista kaikkialle Afganistaniin. ISAF-joukot ovat kouluttaneet Afganistanin armeijaa (ANA) ja osallistuneet myös sotilaallisiin operaatioihin kapinallisia vastaan, vaikkakaan ne eivät ole onnistuneet kitkemään Talibania maasta.

YK:n turvallisuusneuvosto hyväksyi Yhdysvaltojen hyökkäyksen Afganistaniin 11. syyskuuta tehtyjen terrori-iskujen jälkeen, koska sen näkemyksen mukaan Yhdysvalloilla oli oikeus puolustaa itseään joutuessaan hyökkäyksen kohteeksi omalla maallaan. Monien kriitikkojen mielestä sotilaalliseen avustamiseen on panostettu liikaa, mistä johtuen humanitäärisiä ja kehitykseen suuntautuvia asioita ei ole asetettu etusijalle. Kansainvälisten joukkojen vetäytyminen on usein esitetty kapinallisten ehtona neuvottelujen aloittamiseksi Afganistanin hallituksen edustajien kanssa.

YK:n ja avustusjärjestöjen humanitaarista toimintaa Afganistanissa on vaikeuttanut paikallisväestön epäluuloisuus, sillä heidän näkökulmastaan länsimainen avustustoiminta, sekä sotilaalliset ja poliittiset operaatiot ovat linkittyneitä toisiinsa. ISAF tehtävien päätyttyä on tarkoitus perustaa pitkäaikaisempi rauhanturvaoperaatio (ns. follow-on -operaatio).

Lähde: Uppsala Conflict database, Institutt for fredsforskning (PRIO), FN-Sambandet, Aschehoug og Gyldendals store norske leksikon, Wikipedia, BBC, Maailmanpankki, Ulkoministeriön kehitysviestintä

Mukana olevat maat

Lue lisää konfliktista Uppsala Conflict Database (englanniksi)

UNA Finland / Suomen YK-liitto © 2017