[[suggestion]]
Kashmir

Väkivalta puhkeaa

Vuoteen 1947 asti nykyinen Pakistan oli osa brittiläistä Intian siirtomaata. Iso-Britannian siirtomaahallinnon purkautumisen yhteydessä maa päätettiin jakaa kahtia. Alueesta, jolla muslimit olivat enemmistönä, tehtiin Pakistan, kun taas hindut saivat Intian. Tämä kahtiajako oli seurausta näiden kahden kansanryhmän verisistä yhteenotoista, ja sen uskottiin olevan parhaaksi uusien konfliktien välttämiseksi.

Pakistanin ja Intian itsenäistyttyä Kashmir sai itse päättää, kumpaan maahan se haluaisi liittyä. Aluetta hallitseva ruhtinas oli hindu, kun taas suurin osa Kashmirin asukkaista oli muslimeja. Huhut siitä, että ruhtinas oli päättänyt alueen liitettävän Intiaan, aiheutti kapinoita muslimien asuttamassa Pohjois-Kashmirissa. Muslimit tarttuivat aseisiin ja etenivät ruhtinaan palatsia kohti. Syrjäyttämistään pelkäävä ruhtinas pyysi Intian armeijalta apua. Intian ja Pakistanin tekemä sopimus väliintulosta pidättäytymisestä aiheutti sen, että intialaiset joukot saattoivat tulla avuksi vain siinä tapauksessa, että Kashmir liitettäisiin Intiaan. Pian ruhtinas suostui allekirjoittamaan liittymissopimuksen, ja Intian joukot saapuivat alueelle.

Intialaisten väliintulo johti siihen, että muslimiryhmät saivat tukea Pakistanin armeijalta, ja vuonna 1948 Kashmirin konflikti puhkesi täydeksi sodaksi. YK neuvotteli vuonna 1949 väliaikaisen aseleposopimuksen, jonka mukaisesti alue jaettiin kahtia. Tuolloin muodostettiin intialaisten ja pakistanilaisten kontrollissa olevat alueet, jotka olivat kooltaan 140 000 ja 83 000 neliökilometriä. Rauhanneuvottelujen yhteydessä osapuolet sopivat kansanäänestyksestä, jossa Kashmirin asukkaat saisivat päättää alueen tulevaisuudesta. Äänestystä ei kuitenkaan koskaan järjestetty.

Konfliktin taustaa

Sekä Intian että Pakistanin mielestä heillä itsellään on oikeus Kashmirin alueeseen ja ne pitävät vastapuolta alueen miehittäjänä. Konfliktin pitkittyminen perustuu myös siihen, että alueen merkitys molemmille maille on suuri. Kashmirissa on runsaasti luonnonvaroja ja sen sijainti on tärkeä strategisista syistä. Useat Pakistanin että Intian suurista joista alkavat Kashmirista, ja vesivarojen hallinta on merkittävää  molempien maiden maatalouden kannalta. Alue on strategisesti ja maantieteellisesti merkittävä, sillä se jakaa rajan viiden eri valtion kanssa ja siellä on sotilaallisesti tärkeä lentotukikohta.

Kashmirin merkitys myös kansallisen identiteetin näkökulmasta on keskeinen molemmissa maissa. Islaminuskoinen Pakistan vaatii Kashmiria itselleen vedoten yhteiseen uskontoon. Intia taas kokee Kashmirin olevan osa Intiaa ja ilmentävän Intian sekulaarisuutta ja suvaitsevaisuutta. Intian ja Pakistanin valtiot eivät kuitenkaan ole ainoita konfliktin osapuolia. Kashmirin maakunnassa toimii yhteensä 32 erilaista ryhmää, joilla on omat pyrkimyksensä, ja joista osa vaatii itsenäisyyttä ja osa liittymistä Pakistaniin. Vaikka Kashmirin asukkaat ovat pääasiallisesti muslimeja, edustavat he kulttuurisesti, etnisesti ja uskonnollisesti hyvin vaihtelevaa ryhmää. Yhtenäistä Kashmirin asukkaiden näkemystä ei ole olemassa. Pakistanin hallinnon ja radikaalien muslimiryhmien välinen kamppailu on sysännyt koko Pakistanin valtion sisäiseen kaaokseen, joka puolestaan on vaikeuttanut ratkaisun löytämistä Kashmirin tilanteeseen.

Jatkuva konflikti ruokkii väkivaltaisia ääriliikkeitä

Vuoden 1949 jaon jälkeen Kashmirin tilasta on neuvoteltu yhä uudelleen, ja vuosina 1965 ja 1971 kiista puhkesi jälleen sodaksi Intian ja Pakistanin välille. Vuonna 1964 Kiina sotkeutui Kashmirin konfliktiin valtaamalla itselleen Aksai Chin alueen Kashmirin itäosasta. Vuoden 1972 rauhansopimuksessa asetettiin tulitaukolinja, joka nykyään toimii näiden kahden maan välisenä rajana. Tämä raja on suurin piirtein sama kuin vuoden 1948 jakolinja. Raja kulkee osittain hyvin jyrkässä maastossa jäätiköiden ja korkeiden vuorien kautta, aiheuttaen rajavalvonnan hankaluuksia molemmille osapuolille. Intia hallinnoi kahta kolmasosaa Kashmirin alueesta ja Pakistan hallitsee yhtä kolmasosaa.

1980-luvun lopulla alueelle ilmestyi useita miliisiryhmiä. 1990-luvulla separatistiset ryhmät muuttuivat selvemmin uskonnollisesti suuntautuviksi vastarintaryhmiksi. Mukaan toimintaan tuli muun muassa niitä arabitaistelijoita, jotka aiemmin taistelivat Mujahedinin puolella Afganistanissa. Nämä ovat siis taistelijoita, joilla on läheiset yhteydet sekä Afganistanin entiseen Taliban-hallintoon että Al-Qaidaan, ja sitä kautta kansainväliseen terrorismiin. Siitä, kuinka läheisesti nämä sissiryhmät toimivat Pakistanin armeijan ja viranomaisten kanssa, ollaan montaa mieltä. Pakistan väittää, että sen tuki ei ole sotilaallista, vaan poliittista. Intia syyttää samanaikaisesti Pakistanin tukevan sissiryhmiä taloudellisesti ja materiaalisesti, ja sallivan näiden operoida tukikohdistaan Pakistanista käsin.

11. syyskuuta vuonna 2001 tapahtuneiden terroristi-iskujen jälkeen Pakistan joutui voimakkaan diplomaattisen painostuksen kohteeksi. Yhdysvallat vaati, että maan on ryhdyttävä toimeen Al-Qaidaa ja arabisissejä vastaan. Nämä olivat nimittäin saaneet terroriopetusta Pakistanin ja Kashmirin välisen raja-alueen harjoitteluleirillä siirtyen sieltä intialaiseen Kashmiriin. Intia yritti käyttää Yhdysvaltojen Pakistanille luomaa painetta hyväkseen, uhaten Pakistania sodalla, mikäli se ei puuttuisi asiaan. Uhkaus johti massiiviseen raja-alueiden aseistamiseen, ja molemmat ydinasevaltiot valmistautuivat tosissaan keskinäiseen sotaan. Molemmat osapuolet ovat jälkeenpäin vahvistaneet, että ydinsodan syttyminen oli vaarallisen lähellä. Tältä vältyttiin viime hetkellä kansainvälisen diplomatian avulla.

Konflikti lientyy

2000-luvun alun kireiden poliittisten suhteiden ja asevarustelukilpailun jälkeen, Intia ja Pakistan ovat pyrkineet keskinäiseen vuoropuheluun. Rauhanprosessiin ovat vaikuttaneet toistuvat väkivaltaisuudet ja mellakat, jotka ovat häirinneet neuvottelujen etenemistä. Vuonna 2003 Intia ja Pakistan sopivat tulitauosta, maiden välien rauhanomaisesta rakentamisesta ja tiekartasta virallisten rauhanneuvotteluiden aloittamiseksi. Maat sopivat myös ydinkokeiden keskeyttämisestä, sekä tiiviimmän koordinaation ja yhteydenpidon perustamisesta ulkoministeriöiden välille, jotta ydinsodan riski vähenisi.

Lokakuussa 2005 Kashmirin alueella tapahtui voimakas maanjäristys, jossa menehtyi kymmeniä tuhansia ihmisiä. Inhimillinen hätä edisti maiden välistä yhteistyötä siviiliuhrien auttamiseksi. Pakistanin presidentti ilmaisi olevansa valmis luopumaan vaatimuksesta järjestää kansanäänestys Kashmirin tulevaisuudesta. Maiden välit kuitenkin viilenivät jälleen, kun sissiryhmät muuttivat taktiikkaansa, ja tekivät useita terrori-iskuja suuriin kaupunkeihin Intiassa. On yhä epäselvää, mitkä ryhmistä olivat näiden pommi-iskujen takana, mutta Intian syyttäessä kashmirilaisia ryhmittymiä väkivaltaisuudet alueella kiihtyivät jälleen. Vuonna 2006 maat aloittivat jälleen rauhanneuvottelut, mutta ne eivät edenneet toivotusti sillä maat eivät päässeet yksimielisyyteen kiistanalaisen Siachenin jäätikön hallinnasta. Pakistan esitti Kashmirin alueen demilitarisoimista, mutta Intia ei suostunut ehdotukseen ja neuvottelut keskeytyivät.

Vuonna 2008 Kashmirissa alkoi uusi levottomuuksien aalto ja kymmenet tuhannet ihmiset kokoontuivat mielen osoituksiin vaatimaan itsenäisyyttä. Intian armeija vastasi ampumalla useita kymmeniä ihmisiä taltuttaessaan mielenosoittajien laumaa. 2008 marraskuussa Mumbaissa tapahtunut terrori-isku vei lähes 200 ihmisen hengen ja katkaisi rauhankehityksen tyystin. Pakistanin presidentti lähestyi Yhdysvaltoja ja pyysi sitä rauhanvälittäjäksi Kashmirin konfliktiin. Yhdysvallat kieltäytyi vetoamalla siihen, ettei halua sekaantua maiden välisiin asioihin.

Vuoden 2010 alussa Intia kutsui Pakistanin jatkamaan neuvotteluja. Kahakointi raja-alueilla jatkui neuvotteluista huolimatta ja 111 ihmistä kuoli turvallisuusjoukkojen ja mielenosoittajien yhteenotoissa. Maiden päämiehet julistivat pyrkivänsä rauhoittamaan maiden suhteet ja Intia vähensi neljänneksellä Kashmirissa olevien sotilaidensa määrää. 2013 alkuvuodesta Intian ja Pakistanin joukot tulittivat toisiaan rajalinjalla ja molempien osa-puolien sotilaita menehtyi. Molemmat syyttivät toisiaan tulitauon rikkomisesta. Terrorismista tuomitun miehen teloittaminen sai mielenosoitukset yltymään jälleen väkivaltaisiksi, jonka jälkeen Kashmirin maakuntaan asetettiin poikkeustila. Alueen päätiet suljettiin, lehtiä estettiin ilmestymästä, internet ja useat tv-kanavat suljettiin. Intian viranomaiset määräsivät ulkonaliikkumiskiellon, mutta silti mellakoissa menehtyi useita ihmisiä.

Konfliktin seuraukset

Vaikka Kashmirin konfliktin voidaan katsoa laantuneen, Kashmirin alueen tilanne on edelleen avoin ja kymmenet tuhannet intialaissotilaat partioivat alueella. Mahdollisuus konfliktin uusiutumiseen on yhä olemassa ja siksi on tärkeää löytää ratkaisu, jotta pysyvä rauha Kashmirissa voidaan saavuttaa. Vuosikymmeniä jatkunut väkivalta on synnyttänyt epävarmuuden ja koston kierteen, jonka katkaiseminen on haastavaa. Konflikti on jättänyt jälkensä myös Kashmirin sosiaaliseen ja taloudelliseen tilanteeseen, esimerkiksi infrastruktuuri ja teknologinen kehitys alueella on rajoittunutta.

Rauhankehityksen vahvistamiseksi valtioiden välisten suhteiden ohella on keskityttävä vastaamaan alueen asukkaiden tarpeisiin, sillä sosioekonominen epävarmuus lisäävät riskiä konfliktin jatkumisesta. Myös useat ihmisoikeusloukkaukset ja katoamistapaukset ovat edelleen tutkimatta. Ihmisoikeustarkkailijoiden mukaan Kashmirista on kadonnut jopa 8000 ihmistä vuoden 1989 jälkeen ja vuonna 2011 raja-alueen lähettyviltä löydettiin 2000 ihmisen joukkohauta. Vuonna 2012 ilmestynyt ihmisoikeusjärjestöjen raportti syyttää 500:aa Intian armeijan joukkojen jäsentä ihmisoikeusloukkauksista, kuten tapoista, sieppauksista, kidutuksista ja raiskauksista.