Hopp til innhold

Angola

Angolan sisällissota kesti 27 vuotta. Vuoden 2002 rauhansopimus, jota monet eri osapuolet työstivät, on yhä voimassa. Öljyrikkaan Cabindan provinssin asukkaat taistelevat kuitenkin yhä itsenäisyydestään.

Päivitetty viimeksi 11.06.2013

Angolalaiset naiset odottavat vaalialueen ulkopuolella Sumben kaupungissa vuonna 1992

Angolalaiset naiset odottavat vaalialueen ulkopuolella Sumben kaupungissa vuonna 1992. Kuva: Milton Grant / UN Photo

Siirtomaatausta

Angola oli Portugalin siirtomaa vuoteen 1975 asti, ja yksi Afrikan viimeisistä itsenäisyyden saaneista maista. Vastakohtana Iso-Britannialle ja Ranskalle, kieltäytyi Portugalin fasistinen hallinto seuraamasta YK:n vaatimusta rauhanomaisesta siirtolaismaiden vapauttamisesta. Erinäiset vastustajaryhmät aloittivat jo 50-luvun alussa kampanjansa portugalilaisia vastaan, itsenäisyyden puolesta. Portugali ei kuitenkaan vetäytynyt pois maasta ennen kuin fasistinen hallinto kaatui vuonna 1974. Angolaan jäi kolme vastarintaliikettä jotka kaikki halusivat vallan, ja portugalilaisten poistuttua ne jatkoivat taisteluaan toisiaan vastaan. Sosiaalisesti suuntautunut ryhmittymä MPLA sai lopuksi yliotteen, ja marraskuussa 1975 se muodosti hallituksen ja perusti valtion nimeltä People's Republic of Angola.

Valtataistelu MPLA:n (Angolan hallitus) ja vastarintaliikkeen UNITA:n välillä jatkuu yhä tänä päivänä. Konfliktista ei luultavasti olisi tullut niin veristä ja pitkäaikaista, ellei Angolan kansalaissodasta olisi niin nopeasti tullut osa kylmää sotaa. Valitettavasti sekä USA:lla että Neuvostoliitolla oli suuria intressejä maata kohtaan, ja ne ottivat jo vuonna 1975 voimakkaasti osaa sekä UNITA:n että MPLA:n toimintaan. Lisäksi supervallat myötävaikuttivat siihen, että Etelä-Afrikka ryhtyi tukemaan UNITA:a ja Kuuba vuorostaan lähetti sotilaita auttamaan MPLA:ta. Myös naapurimaa Zaire oli tärkeä UNITA:n tukija (katso Kongon demokraattinen tasavalta), ja salli angolalaisten kapinallisten pitää tukikohtia alueellaan.

Tie rauhaan ja Cabinda

Vasta kylmän sodan lähestyttyä loppuaan vuonna 1988, tekivät Angola, Kuuba ja Etelä-Afrikka sopimuksen, jonka johdosta Kuuba ja Etelä-Afrikka vetäytyivät pois maasta. Kolme vuotta tämän jälkeen jälkeen, vuonna 1991, allekirjoittivat MPLA ja UNITA rauhansopimuksen, joka mahdollisti maan ensimmäiset vapaat presidentinvaalit vuonna 1992. MPLA:n johtaja Josè Eduardo dos Santos voitti vaalit, ja häviäjä Jonas Savimbi, joka oli UNITA:n johtaja, valitsi jälleen kerran tarttua aseisiin. Tätä seurasi useita rauhanneuvotteluyrityksiä joita UNITA boikotoi, ja sota jatkui kunnes Savimbi kuoli hallitusjoukkojen hyökkäyksessä huhtikuussa 2002. Sen jälkeen osapuolet solmivat aselevon, joka on yhä voimassa. Noin 1,5 miljoonan ihmisen arvellaan menettäneen henkensä tässä sodassa. Maalle koituu myös suuri vaikeuksia siitä, että suurin osa infrastruktuurista on tuhottu ja laajoja maa-alueita on miinoitettu.

Vuodesta 1975 asti on Angolassa vallinnut toinen konflikti Cabindan provinssissa, joka yrittää irrroittautua muusta maasta. FLEC-sissiryhmä toimii itsenäisyyden puolesta, ja saa paljon tukea väestön keskuudesta. Cabinda on öljyrikas alue, joka on fyysisesti erillään Angolasta kapealla DR-Kongon maakaistaaleella. Yli 60 prosenttia Angolan öljystä saadaan tältä alueelta, jonka taloudellinen merkitys on siksi suuri. Cabinda on siitä syystä ollut keskeinen syy kamppailuihin hallitusarmeijan ja UNITA:n välillä, ja alueella on käyty useita vakavia taisteluja. Angolan hallitus teki suurhyökkäyksen FLEC-sissejä vastaan vuosina 2002 ja 2003, ja hävitti tuolloin useita sissien tukikohtia. Hallitus julisti sodan loppuneeksi, vaikka armeijan joukkoja on yhä sijoitettuna alueelle.

Paikallisväestö tukee sissejä, koska öljytuloista ei heille juuri ole hyötyä ja koska hallitusjoukkojen sotilaat kohtelevat heitä kaltoin. Hallitus ja Cabindan separatistiryhmittymät allekirjoittivat rauhansopimuksen elokuussa 2006, ja myöhemmin samana vuonna alkoivat pakolaiset palata takaisin maahan parantuneen turvallisuustilanteen johdosta. osa FLEC:n jäsenistä eivät kuitenkaan pitäneet sopimuksen allekirjoittanutta António Bento Bembeä johtajanaan ja kieltäytyivät allekirjoittamasta sopimusta, jonka myötä Bembe siirtyi maan hallituksen ministeriksi. Cabindan alue on edelleen raskaasti aseistettua, sen asukkaat joutuvat elämään öljyteollisuuden ympäristöhaittojen takia, eikä uusia neuvotteluita alueen epäkohtien ratkaisemiseksi ole aloitettu virallisesti, vaikka keskustelunavauksista kulissien takana onkin huhuttu.

Dos Santosin hallintoa on pidetty laajalti korruptoituneena ja nepotistisena. Mellakkapoliisit ovat hajottaneet kyynelkaasulla ja kumiluodein lähivuosina muun muassa sotilaseläkkeiden menettäneiden, oppositiopuolueiden ja nuorisoaktivistien mielenosoituksia. Vuonna 2010 maan MPLA-enemmistöinen parlamentti hyväksyi perustuslain muutoksen, jonka myötä vuoden 2012 vaalien jälkeen presidentiksi nousi automaattisesti parlamenttivaalien voittajapuolueen johtaja, toisin sanoen jo yli 30 vuotta maata hallinnut Dos Santos. Vaikka maa on yksi Afrikan suurimmista öljyntuottajista ja sillä on muitakin luonnonvaroja, muun muassa timantteja, elää suuri osa sen kansalaisista edelleen köyhyydessä. Vallitsevista tuloeroista on huomautettu maan johdolle sekä YK:n pääsihteerin että YK:n ihmisoikeusvaltuutetun toimesta 2010-luvulla.

YK:n rooli

YK on osallistunut Angolan rauhanprosessiin monien vuosien ajan, ja on sijoittanut alueelle tarkkailijoitaan ja sotilaitaan valvomaan vaaleja ja aselevon noudattamista. Järjestö lähetti ensimmäiset rauhanturvajoukkonsa alueelle vuonna 1988 valvomaan, että kuubalaiset joukot vetäytyivät alueelta sopimuksen mukaisesti. Tämän jälkeen YK-joukot valvoivat, että Angolan hallitus sekä UNITA noudattivat vuoden 1991 rauhansopimusta. Lisäksi joukot varmistivat, että vuoden 1992 vaalit saatiin läpivietyä tyydyttävällä tavalla. Nämä joukot jäivät maahan sen jälkeen kun UNITA jälleen kerran tarttui aseisiin vaalitappionsa jälkeen. Helmikuussa 1999 YK päätti kuitenkin vetäytyä alueelta, koska lyhyen ajan sisällä useita YK:n lentokoneita ammuttiin alas UNITA:n kontrolloimalla alueella.

YK on myös auttanut rajoittamaan UNITA:n toimintaa, kun se pitkään pyysi boikotoimaan angolalaista öljyä ja timantteja, joista saatavavia tuloja käytettiin aseiden maksuun. Turvallisuusneuvosto päätti myös kieltää aseiden ja öljytuotteiden myymisen UNITA:lle. Nämä pakotteet otettiin käyttöön vuonna 1993, ja niiden johdosta Savimbi hyväksyi lopulta kansainväliset rauhanneuvottelut. Siinä sovitut ehdot mitätöitiin, kun rauhansopimus allekirjoitettiin vuonna 2002.

Lähde:

Mukana olevat maat

UNA Finland / Suomen YK-liitto © 2017