Hopp til innhold

Länsi-Sahara

Sekä YK että Haagin kansainvälinen tuomioistuin ovat tuominneet Marokon miehityksen Länsi-Saharassa, mutta Marokko on yli 30 vuoden ajan kieltäytynyt vetämästä joukkojaan pois maasta.

Päivitetty viimeksi 12.03.2013

Portrait of a man inside the "27 February" Saharawi refugee camp near Tindouf, Algeria.

Mies Saharawi-pakolaisten leirillä Tindoufissa. UN Photo/Martine Perret

Espanjalta Marokon ikeen alle

Länsi-Sahara oli Espanjan siirtomaa 1970-luvun puoliväliin asti ja sitä kutsuttiin nimellä Espanjalainen Sahara. Kun Espanja vetäytyi alueelta vuonna 1975, vaativat Marokko ja Mauritania aluetta itselleen. Marokon joukot menivät alueelle ja miehittivät Länsi-Saharan pääkaupungin.

Samaan aikaan vapautusliike Polisario julisti Länsi-Saharan itsenäiseksi. Jonkin ajan kuluttua Mauritania ilmoitti omat aluevaatimuksensa, mutta Marokko jatkoi miehitystään. Vaikka YK ja Haagin tuomioistuin vaativat kansanäänestyksen järjestämistä, eivät marokkolaiset viranomaiset ottaneet tätä kuuleviin korviinsa. Marokko aloitti sitä vastoin niin kutsutun ”Vihreän marssin”, jonka tarkoituksena oli siirtää 350 000 marokkolaista siviiliä asumaan Länsi-Saharaan. Kansainvälinen yhteisö piti tätä operaatiota miehityksen jatkeena.

Sissisota syntyy ja liittyy osaksi kylmän sodan tarinaa

Polisario kävi aluksi sotaa pysyvistä tukikohdistaan maan eteläisissä osissa, mutta siirtyi sitten harjoittamaan sissisotaa, joka osoittautui tehokkaammaksi taistelumenetelmäksi Marokon armeijaa vastaan. Polisario sai tukea sosialistisista maista kuten Algeriasta, Libyasta, Pohjois-Koreasta, Kuubasta ja Jugoslaviasta. Marokkoa puolestaan tuki Yhdysvallat. Jälleen kerran tuli paikallisesta konfliktista osa kylmää sotaa, mistä on olemassa monia muitakin esimerkkejä Afrikan mantereelta (katso muun muassa Angola ja Kongon demokraattinen tasavalta).

Muutamien sissiryhmiä vastaan käytyjen tappiollisten yhteenottojen jälkeen Marokko päätti keskittyä strategisesti tärkeimpään osaan Länsi-Saharaa. Alue oli noin 1/12 osaa maan kokonaispinta-alasta ja sen alueella sijaitsevat Länsi-Saharan tärkeimmät kaupungit ja maan suurimmat ja arvokkaimmat fosforivarannot. Marokkolaiset pystyttivät hiekkamuurin koko alueen ympäri ja rakensivat piikkilanka-aitoja ja miinakenttiä alueelle. Vuosien mittaan muuria ja piikkilankaesteitä siirrettiin useita kertoja, kunnes marokkolaisten miehittämä alue vuonna 1987 vastasi 90 prosenttia Länsi-Saharan maa-alueista.

Näkymä Saharawien pakolaisleirillä Tindoufissa. Kuva: UN Photo / Martine Perret

Näkymä Saharawien pakolaisleirillä Tindoufissa. Kuva: UN Photo / Martine Perret

Syyskuussa 1988 solmittiin osapuolten välillä vuoden kestänyt aselepo, jonka jälkeen konflikti syttyi uudelleen vuonna 1989. Vuonna 1991 hyväksyttiin YK:n tukemien neuvottelujen jälkeen toinen aseleposopimus, jonka myötä oli tarkoitus järjestää kansanäänestys Länsi-Saharan itsemääräämisoikeudesta. Äänestystä ei kuitenkaan koskaan järjestetty, osapuolten välillä oli ratkaisematon kiista siitä, kuka äänestykseen saisi osallistua; Polisarion kanta rajasi äänioikeuden tiukasti syntyperäisille länsisaharalaisille mutta Marokko vaati sitä myös muualta alueelle muuttaneille. Osana neuvottelutulosta YK:n turvallisuusneuvosto asetti MINURSO-operaation valvomaan aselepoa ja varmistamaan kansanäänestyksen toteutuminen. Operaatio on edelleen toiminnassa.

Länsi-Saharan alkuperäinen sahrawi-väestö on joutunut kärsimään paljon Polisarion ja Marokon konfliktin takia. Kolmasosa väestöstä asuu yhä Algerian pakolaisleireillä alueella, joka katsotaan asumiseen kelpaamattomaksi ja joka on täten riippuvainen ulkopuolisesta avusta.

Neuvottelukierrokset eivät tuota tulosta

Vuonna 2006 Marokko ehdotti, että alueelle annettaisiin osittainen itsehallinto kansanäänestyksen sijasta, minkä Polisario kuitenkin tyrmäsi täysin. YK käynnisti uusia neuvotteluja osapuolien välille kesäkuussa 2007, mutta keskustelut lopetettiin ilman mitään pysyvää ratkaisua, kunnes ne käynnistyivät uudestaan kesällä 2008. Neuvottelun eri vaiheista riippumatta tähän saakka on näyttänyt epätodennäköiseltä, että neuvottelut johtaisivat konkreettisiin tuloksiin. Vuoden 2009 alusta YK:n Länsi-Saharan-lähettiläänä toiminut Christopher Ross pyrki uudistamaan neuvottelukäytäntöjä tukemalla pienempien, epävirallisempien delegaatioiden neuvotteluita. Neuvotteluissa tuli selko siitä, että vaikka Marokko ja Polisario kykenivät keskusteluun, eivät osapuolet suostuneet joustamaan lähtökohdistaan: Marokolle ainoa vaihtoehto oli Länsi-Saharan autonomia Marokon alaisuudessa ja Polisarion mukaan alueen asema tulee olla sen asukkaiden päätettävissä.

Pitkään rauhallisena pysynyt tilanne muuttui hetkelliseksi levottomaksi, kun marraskuun alussa 2010 Marokon hallituksen joukot tyhjensivät väkivaltaisesti Gdeim Izikin protestileirit juuri ennen maassa toteutettua neuvottelukierrosta. Yhdeksän epäonnistuneen neuvottelukierroksen jälkeen Länsi-Saharan-lähettiläs Ross päätti lopettaa ne tuloksettomina ja jatkoi prosessia sukkuladiplomatian keinoin. Marokon hallitus ilmoitti toukokuussa 2012 menettäneensä luottamuksen lähettilääseen tämän nimissä julkaistun YK-raportin sisällettyä hallituksen näkemyksen mukaan puolueellista tietoa. Ross sai kuitenkin toimilleen Ban Ki-moonin tuen ja lopulta hän pystyi jatkamaan tehtävässään, vieraillen muun muassa ensimmäistä kertaa tehtävänantonsa aikana Länsi-Saharassa marraskuussa 2012.

YK:n rooli

YK on johdonmukaisesti tuominnut marokkolaisen miehityksen Länsi-Saharassa ja tehnyt useita yhteistyöyrityksiä Afrikan yhtenäisyysjärjestö OAU:n ja järjestön seuraajan Afrikan Unionin (AU) kanssa kansanäänestyksen järjestämiseksi. Vuonna 1988 allekirjoitettiin sopimus aselevosta ja kansanäänestyksestä, jonka jälkeen YK loi perustan MINURSO-rauhanturvaoperaatiolle, joka on edelleen toiminnassa.

Joukkojen tehtäväksi annettiin aselevon noudattamisen valvonta ja kansanäänestyksen turvaaminen, mutta erimielisyydet rauhansopimuksen tulkinnasta ovat estäneet kansanäänestyksen järjestämisen. Suuri kysymys tässä yhteydessä on koskenut sitä, ketkä ovat äänioikeutettuja. Marokon mielestä näillä 350 000 alueelle siirretyllä marokkolaisella pitäisi olla äänioikeus, mitä Polisario taas ei hyväksy. Useiden neuvottelukierrosten jälkeen ei asiaan ole vielä saatu selvyyttä. Vaikka aseelliset yhteenotot ovat loppuneet, on YK silti päättänyt pitää joukkonsa maassa. MISURSO-operaation jatkamispäätöksien yhteydessä on noussut kiistoja siitä, millaisella kielellä turvallisuusneuvosto valtuuttaa operaatiota seuraamaan ja raportoimaan maan ihmisoikeuskysymyksistä, eritoten vuoden 2010 pakolaisleirivälikohtauksen myötä.

YK:n turvallisuusneuvoston linjana on ollut se, että se pyrkii rohkaisemaan neuvotteluita kaikin mahdollisin keinoin ja löytää ratkaisu ilman neuvoston pakottavia toimia. YK on myös nimittänyt Länsi-Saharan-lähettilään johtamaan neuvotteluita Polisarion ja Marokon välillä. Tehtävässä on toiminut vuodesta 2009 Christopher Ross.

Lähde:

UNA Finland / Suomen YK-liitto © 2017