Hopp til innhold

Liberia

Verinen sisällissota riehui Liberiassa koko 1990-luvun ajan, ja ajoi 2/3 osaa maan väestöstä pakolaisuuteen. Viime vuosien aikana maa on kuitenkin kehittynyt demokratian suuntaan, ja rauhanneuvottelut ovat johtaneet tuloksiin. Vuonna 2005 Liberia valitsi ensimmäisenä afrikkalaisena maana naispresidentin, Ellen Johnson-Sirleafin, jolle myönnettiin vuonna 2011 Nobelin rauhanpalkinto.

Päivitetty viimeksi 13.06.2013

Lapset juoksevat YK:n ajoneuvojen rinnalla kun ne ajavat pois Perryn pakolaisleiriltä Liberian Tubmanburgissa.

Juoksevia lapsia Perryn sisäisten pakolaisten leirillä Liberian Tubmanburgissa. Kuva: UN Photo / Eric Kanalstein

Amerikkalaiset perustivat Liberian 1800-luvun alkupuolella siirtomaaksi tai pikemminkin karkotuspaikaksi vapautetuille orjilleen, joita lähetettiin alueelle noin 25 000. Näiden entisten orjien jälkeläiset, joita kutsutaan americo-liberialaisiksi, muodostavat nykyään noin viisi prosenttia Liberian väestöstä. Vuoteen 1980 asti tämä vähemmistö johti maata. Heidän kautensa kuitenkin loppui Samuel Doen tekemään sotilasvallankaappaukseen. Doe muodosti valtaa pitävän sotilasjunttansa Liberian alkuperäisistä etnisistä kansanryhmistä.

1980-luvulla maa ajautui taloudellisiin ongelmiin samaan aikaan kun Doen korruptoitunut hallinto menetti suosiotaan. Kapina Doen hallintoa vastaan alkoi jouluaattona 1989. Sadat kapinallisryhmä NPLF:n jäsenet tunkeutuivat Liberiaan Norsunluurannikolla sijaitsevista tukikohdistaan käsin. Kapinallisia johti americo-liberialainen Charles Taylor. Hallituksen armeija pysäytti kapinalliset väkivaltaisesti. Tämä johti kuitenkin siihen, että kapinalliset tulivat suosituimmiksi väestön keskuudessa, ja kapina levisi uusille alueille. Pian Liberiassa oli käynnissä täysimittainen sisällissota.

Sota etnisten ryhmien välillä

Ilmakuvaa Liberian YK-operaation helikopterista käsin. Maan pääkaupunki Monrovia joulukuussa 2008. Kuva: UN Photo / Christopher Herwig

Ilmakuvaa Liberian YK-operaation helikopterista käsin. Monrovia joulukuussa 2008. Kuva: UN Photo / Christopher Herwig

NPLF jakaantui kahteen siipeen jo vuonna 1990. Taylor jatkoi järjestön johtajana, kun taas Prince Yormie Johnsonista tuli uuden INPLF:n johtaja. Myöhemmin syntyneiden erimielisyyksien johdosta syntyi erilaisten kapinallisryhmien paljous, joka taisteli osittain sekä toisiaan että hallitusta vastaan. Ennen sisällissotaa oli eri etnisten vähemmistöjen välillä vain vähäisiä erimielisyyksiä, mutta tähän tuli muutos sotavuosien aikana.

Liberian siviiliväestö oli erityisen suojaton, koska taistelevat joukkiot olivat järjestäytymättömiä ja kohtelivat siviilejä mielensä mukaan. Taisteluja johtivat eri etnisten vähemmistöjen miliisiryhmät, mikä johti laajoihiin etnisiin puhdistuksiin. Liberian sisällissodassa tapahtui paljon julmuuksia myös siksi, että sotilaille jaettiin huumeita, jotta nämä menettäisivät kaikki estonsa. Myös taikauskoa ja spiritismiä käytettiin sodankäynnissä, jopa kannibalismia esiintyi useimmilla leireillä. Vastustajan sydämen syömisen ja tämän veren juomisen uskottiin lisäävän sotilaiden voimia.

Taylor presidenttinä

ECOWAS, joka on Länsi-Afrikan yhteistyöjärjestö, epäonnistui ensimmäisessä yrityksessään saada eri osapuolet neuvottelupöydän ääreen. Se päätti siksi jo vuonna 1990 lähettää ECOMOG-joukkoja vakauttamaan tilannetta ja nimittämään siirtymäkauden hallituksen. Suurin piirtein samaan aikaan INPLF vangitsi maan presidentin Samuel Doen ja kidutti tämän kuoliaaksi. Sekä Taylor että Johnson julistautuivat nyt maan uudeksi päämieheksi, eikä kumpikaan näistä hyväksynyt ECOMOG:in tukemaa väliaikaishallitusta.

Konfliktin luonne muuttui vielä mutkikkaammaksi, kun edesmenneen Doenkaan kannattajat eivät hyväksyneet ECOWAS:in nimeämää hallitusta. Doen kannattajat perustivat nyt oman aseistetun ryhmänsä. Tätä seurasi kovien taistelujen vuosi, ennen kuin INPLF hajosi vuonna 1992. Uusi aselepo allekirjoitettiin vuonna 1993, ja YK lähetti Liberiaan valvontajoukkojaan ECOMOG:in tueksi. Seuraavina vuosina allekirjoitettiin useita rauhansopimuksia, mutta NPLF rikkoi aselevon kerta toisensa jälkeen. Vuonna 1996 saatiin lopulta aikaan aselepo, joka kesti niin kauan, että vaalit voitiin järjestää. Taylor valittiin presidentiksi vuonna 1997, ja tämän jälkeen myös NPLF laski aseensa. ECOMOG:in ja YK:n valvontaryhmät vetäytyivät pois alueelta erinäisten miliisiryhmien aseistariisumisen jälkeen.

Aseistariisunta ja kehitys

Joidenkin suhteellisen vakaiden hallintovuosien jälkeen syttyi sisällissota uudelleen vuonna 2002. Tällä kertaa kapinallisryhmä LURD tarttui aseisiin pohjoisessa Liberiassa, mistä kapina levisi nopeasti myös muihin osaa maata. LURD vaati uusia rauhanneuvotteluja, ja Taylor päätti vetäytyä presidentin virasta sillä ehdolla, että uusia rauhanjoukkoja sijoitettaisiin maahan.

Sekä ECOWAS että YK lähettivät rauhanjoukkoja maahan, ja Taylor lähti maanpakoon Nigeriaan. Taylor oli ensimmäinen afrikkalainen johtaja, joka joutui Sierra Leonessa kansainvälisen sotarikostuomioistuimen eteen syytettynä rikoksista ihmisyyttä vastaan. Oikeudenkäynti siirrettiin Haagin kansainväliseen tuomioistuimeen vuonna 2006, koska oikeudenkäynnin pelättiin vaikuttavan kielteisesti koko alueen vakauteen. Taylorille luettiin keväällä 2012 tuomio, jonka mukaan hän oli syyllistynyt kaikkiin 11 syytekohtaan, ja tuomittiin 50 vuodeksi vankeuteen.

Uusi väliaikaishallitus nimettiin vuonna 2003, ja syksyllä 2005 pidettiin normaalit vaalit. Ellen Johnson-Sirleaf valittiin presidentiksi kovan vaalitaistelun jälkeen, jonka toisena osapuolena oli kansainvälisesti tunnettu jalkapalloilija Georg Weah. Johnson Sirleaf aloitti työnsä maan nostamiseksi jaloilleen julman sisällissodan jälkeen. Vuonna 2006 Liberiassa perustettiin totuus- ja sovittelukomissio, ja maan tilanne on hitaasti - joskin vakaasti - normalistoitumassa. Komission työ valmistui kolme vuotta myöhemmin ja sen tuloksena luotiin lista 49 henkilöstä, joiden pyrkiminen julkisiin virkoihin tulisi estää. Listalla oli mukana myös presidentti Johnson Sirleaf, joka oli tukenut entistä presidentti Tayloria Liberian sisällissodan alkuaikoina. Tammikuussa 2011 maan korkein oikeus päätti kuitenkin erillisessä oikeustapauksessa, että komission suositukset olivat perustuslain vastaisia eikä hallitus voisi ottaa niitä käyttöön.

Ihmiset marssivat Liberian pääkaupungin Monrovian kaduilla osana Maailman ruokaohjelman globaalia nälänhädän vastaista Walk the World -tapahtumaa. Monrovia valittiin marssikaupungiksi, jotta tietoisuus hädästä kasvaisi.

Ihmiset osallistuvat Maailman ruokaohjelman järjestämään nälänhätämarssiin Monroviassa. Kuva: UN Photo / Eric Kanalstein

Sirleaf Johnson voitti samana vuonna Nobelin rauhanpalkinnon ja presidentinvaalit, jonka myötä hänen valtakautensa jatkuu vuoteen 2017 saakka. Sirleaf Johnsonin rauhanpalkintoa on kuitenkin kritisoitu, ja hänen kanssaan samanaikaisesti palkinnon saanut toinen liberialainen, totuuskomission puheenjohtaja Leymah Gbowee erosi tehtävästään vuonna 2012 ja kritisoi avoimesti presidentin nepotismia ja kyvyttömyyttä pienentää tuloeroja maassa, jossa hänen mielestään "ei ole lainkaan keskiluokkaa." Presidentin suuri nimitysvalta on johtanut siihen, että maan hallitus on täynnä Sirleaf Johnsonin sukulaisia ja muuta lähipiiriä. Toisaalta Sirleaf Johnson on saavuttanut paljon valtakautenaan, muun muassa leikkamalla suuren valtionvelan murto-osaan siitä mitä se oli 1970- ja 1980-luvun jäljiltä. 

Uusin riski maalle on ollut uskonnollisten riitojen eskaloituminen. Esimerkiksi yhteenotoissa Lofan maakunnassa, lähellä pohjoista Guinean rajaa, poltettiin kirkkoja ja tapettiin ainakin neljä ihmistä vuonna 2010. Yhteydenottoja alueella on kuitenkin selitetty liittyväksi maanomistuskiistoihin, jotka eivät suoranaisesti liity uskonnollisiin syihin ja joita toimittajat pyrkivät sovittamaan väkisin väärään muottiin. Uskonnollisten kysymysten merkitystä maan politiikassa ei voida kuitenkaan väheksyä. Maaliskuussa 2013 kristittyjen perustama komitea (LRCH) lähestyi nimittäin maan hallintoa vetoamuksella Liberian valtion muuttamisesta kristilliseksi. Tämän seurauksena tuhannet muslimit kerääntyivät maan pääkaupunkiin maaliskuussa 2013 vaatimaan, että maa pysyisi sekulaarisena, todeten ehdotuksen olevan vastoin maan perustuslakia ja varoittaen uskonnon roolista takavuosien konflikteissa. Saman varovaisuutta korostavan linjan on ottanut myös maan suurin puolue Yhtenäisyyspuolue (UP).

YK:n rooli

YK yritti usein keinoin saada Liberian sisällissotia loppumaan. Vuonna 1992 YK:n turvallisuusneuvosto vaati asemyyntikieltoa Liberiaan, ja vuonna 1993 maahan lähetettiin YK:n tarkkailijoita. YK osallistui 1990-luvun alkupuolen rauhanneuvotteluissa aikaansaatujen eri rauhansopimusten laatimiseen ja toteuttamiseen. YK:lla oli myös tarkkailijoitaan paikalla vuoden 1997 vaalien yhteydessä. Kun rauhansopimus hallituksen ja maan pohjoisosan kapinallisten välille saatiin vuonna 2003, lähetti YK rauhanturvajoukkojaan maahan. Viime vuosina maassa on ollut paikalla 15 000 rauhanturvaajaa. Koska Liberian kehitys on nykyään ollut hyvin suotuisaa, on YK aika ajoin harkinnut vetävänsä rauhanturvaajansa pois maasta ja sijoittavansa ne mieluummin Norsunluurannikolle. UNMIL-operaation mandaatti jatkuu toistaiseksi kuitenkin syyskuuhun 2013 saakka.

Lähde:

Mukana olevat maat

Lue lisää konfliktista Uppsala Conflict Database (englanniksi)

UNA Finland / Suomen YK-liitto © 2017