Hopp til innhold

Mali

Länsi-Afrikassa sijaitsevassa Malissa on koettu useita kapinoita. Erityisesti tuaregit ovat nousseet maan hallitusta vastaan useaan otteeseen tavoitteenaan muodostaa itsenäinen valtio Malin pohjoisosaan.

Päivitetty viimeksi 25.09.2016

Tyttö Timbuktusta. Kuva: Marco Dormino / UN Photo

Tyttö Timbuktusta. Kuva: Marco Dormino / UN Photo

1916-1917: Matka kohti itsenäisyyttä ja ensimmäiset tuareg-kapinat

Tuaregit olivat merkittävä ryhmittymä Malin alueella jo ennen kuin maasta tuli Ranskan siirtomaa 1800-luvun lopussa. Tuareg-yhteisöt ja perinteiset elinalueet hajosivat muun muassa Algerian, Ranskalaisen Sudanin ja Ranskalaisen Länsi-Afrikan rajojen asettuessa. Kolonialistinen hallinnon seurauksena tuaregit menettivät poliittisen liikkumatilansa ja joutuivat taloudellisiin vaikeuksiin. Tuaregit nousivatkin kolonialistista hallinota vastaan kapinaan vuosina 1916–1917. He tavoittelivat omaa autonomista aluetta Malin pohjoisosassa. Ranskalaiset eivät suostuneet tuaregien vaatimuksiin ja onnistuivat kukistamaan kapinan.   

1960-luvulla afrikkalaisten valtioiden itsenäistymispyrkimykset johtivat monien vaiheiden kautta myös itsenäisen Malin perustamiseen. Nykyinen Malin alue, jota kutsuttiin tuolloin Ranskalaiseksi Sudaniksi, liittyi vuonna 1958 osaksi Ranskan yhteisöä, joka oli Ranskan ja sen entisten siirtolaismaiden yhteenliittymä. Senegalin liittyessä Ranskalaiseen Sudaniin vuonna 1959, otti alue nimekseen Malin federaation. Maaliskuun 31. päivä 1960 saivat molemmat alueet lopulta Ranskan siunauksen itsenäistymiselleen, jonka myötä syntyivät itsenäiset Senegalin ja Malin valtiot. Ranskan hallituksessa ministerinä ja pääkaupunki Bamakon pormestarina toimineesta Modibo Keïtasta tuli maan ensimmäinen presidentti.  

Itsenäisyyden jälkeiset vuodet ja Traorén valtakausi 

Itsenäistyttyään Malin hallinnossa syntyi tarve tuoda kansan johtamiseen omat, marxistiset visionsa. Tämä johti tuaregien perinteisten johtajien syrjäyttämiseen ja perinteisen klaanijärjestelmän hajottamiseen. Ylhäältäpäin saneltujen, perinteistä kulttuuria rikkovien hallintomuutosten lisäksi sekä tuaregien verottaminen että pyrkimykset siirtää maataloutta neuvostomielisen kollektivismin muottiin aiheuttivat suurta katkeruutta. Poliittisen eristäytymisen ja tuareg-johtajien päivittäisen häirinnän myötä tuaregit kokivat tarpeelliseksi nousta uudelleen kapinaan sortajiaan vastaan.  

Vuonna 1961 alkanut, tuaregien kapina (alfellaga), kukistettiin armottomasti ja se johti sekä tuaregilaisten että heidän karjansa joukkoteurastukseen. Pohjois-Mali otettiin hyvin varustautuneen ja motivoituneen armeijan komentoon ja vuonna 1964 kapina oli kukistettu täysin. Tuaregien asuttamat alueet jäivät sotilashallinnon alaisuuteen, ja monet tuaregit pakenivat muun muassa Mauritaniaan, Algeriaan ja Libyaan. Vuonna 1968 presidentti Keïta syöstiin vallasta ja tilalle nousi kenraaliluutnantti Moussa Traoré. Traorén alaisuudesta Malista muodostui sotilasdiktatuuri.  

1970- ja 1980-luvulla Malia koetteli myös lukuisat kuivuuden jaksot. Kansainvälinen apu, jota alueelle lähetettiin, ei päätynyt avuntarvitsijoille vaan katosi korruption takia hallinnon byrokratiaan. Perustarpeiden puute ajoi useat tuhannet tuaregit pakenemaan jälleen Malista sen naapurivaltioihin. Tyytymättömyys Traorén hallituksen toimiin kulminoitui vuonna 1990 jälleen uutteen tuaregien kapinaan. Vastarinta oli aktiivista myös naapurivaltio Nigerissä, erityisesti Nigerin ja Malin rajalla. Traorén onnistui solmimaan tuaregien kanssa Tamanrassetin sopimuksen tammikuussa 1991. Levottomuudet kuitenkin onnistuttiin lakkauttamaan vain hetkellisesti ja sopimus alkoi rakoilla jo saman vuoden keväällä. Maaliskuussa 1991 presidentti Traorén syöstiin vallasta. 

Demokratian ja sisällissotakierteen aika 

Hallituksen kanssa Tamanrassetissa neuvotelleet kapinallisryhmät, tuaregien MPLA ja islamistinen FIAA olivat hajonneet sopimuksen allekirjoittamisen jälkeen useaksi ryhmittymäksi. Sopimuksesta huolimatta monet kapinalliset jatkoivat kahakointiaan, koska sopimuksen ehtoja ei pidetty riittävinä. Malin ensimmäinen demokraattisesti valittu presidentti, Alpha Oumar Konaré sopi heidän kanssaan vuonna 1992 uusista liennytyksistä, jotka edistivät tuaregien integroitumista malilaiseen yhteiskuntaan, laajensivat tiettyjen alueiden autonomiaa ja mahdollistivat kapinallissotilaiden liittymisen maan armeijaan. Nämäkään lupaukset eivät kuitenkaan riittävästi parantaneet tuaregien asemaa ja tuhansia henkiä vaatinut kapina jatkui vielä monta vuotta.  

Vuonna 1994 etniset ristiriidat lisäsivät levottomuuksia. Pohjois-Malissa toimiva Ganda Koy – militiajoukot terrorisoivat tuareg- ja arabisiviilejä. Ganda Koy sai Malin armeijan hiljaisen hyväksynnän toiminnalleen. Libya puolestaan tuki tuareg-kapinallisia. Tilanne käristyi nopeasti ja satojen tuhansien paetessa Malista voitiin puhua jo sisällissodasta.  

Konarén hallitus neuvotteli tuaregien ja muiden etnisten vähemmistöjen kanssa ja vaati myös Ganda Koy -joukkojen purkamista. Rauhansopimus Malin hallituksen ja suurimman osan kapinallisten kanssa allekirjoitettiin Ouagadougoussa 15. huhtikuuta 1995. YK:n, kansalaisjärjestöjen ja lahjoittajien rahoituksella rauhantyötä osapuolien välillä jatkettiin myös sopimuksen jälkeen rauhan juurruttamiseksi.  

Vaikka monet hallituksen toteuttamat projektit olivat onnistuneita, ei rauhantyö sujunut silti kitkattomasti. Kansainvälisten rahoitusvirtojen ohjautumista Malin sisällä kritisoitiin ja muun muassa armeijan läsnäolon vähentyminen Pohjois-Malissa sekä sitä seurannut huumekaupan kehittyminen johti armeijan toimintakyvyn heikentymiseen 2000-luvulla. Tästä huolimatta Malissa elättiin suhteellisen rauhallisissa oloissa aina vuoteen 2006 asti, jolloin alkoi uusi väkivallan kierre.  

Uudet levottomuudet 2000-luvulla

Toukokuussa 2006 uusi tuareg-kapinallisjoukko, ADC, hyökkäsi armeijan tukikohtaan Kidalissa, Pohjois-Malissa, vaatien laajempaa autonomiaa ja kehitystukea hallitukselta. Vuonna 2002 presidentiksi valittu Amadou Toumani Touré vahvisti heinäkuussa 2006 solmitulla Algiersin sopimuksella hallituksen sitoumuksen parantaa alueiden tukemista, mutta tämä ei riittänyt kaikille kapinallisille. Algiersin sopimuksen lukuisia hankkeita pyrittiin toteuttamaan seuraavina vuosina molemminpuolisten syytösten lomassa, samalla kun hajanaiset tuareg-ryhmittyvät jatkoivat maan armeijaa vastaan hyökkäämistä ja panttivankien ottamista. Militantit islamistiryhmät osallistuivat levottomuuksiin ja muun muassa salafistisen, sittemmin nimensä muuttaneen islamilaisen Maghrebin al-Qaidan (AQIM) liittyminen kapinallisrintamaan vähensi maailmanlaajuisesta uutisoinnin painotusta tuaregeista keskittyen yhä enemmän Afrikan vaarallisiin islamisteihin.  

Maaliskuussa 2012 tuareg-kapinalliset nousivat jälleen kapinaan. Uusi tuareg-ryhmittymä, MNLA, oli huomattavasti paremmin järjestäytynyt ja varustautunut kuin edelliset kapinallisjoukot. Tämä johtui osittain siitä, että Libyan sisällissodan päätyttyä vuonna 2011 joukko raskaasti aseistettuja ja hyvin koulutettuja sotilaita palasi sieltä taistelemaan tuaregien riveihin. MNLA oli lisäksi liittoutunut islamististen kapinallisryhmien kuten Ansar Dinen kanssa.   

Samoihin aikoihin kun kapinalliset ottivat haltuunsa alueita Malin pohjoisosissa, maan pääkaupungissa Bamakossa koettiin sotilasvallankaappaus. Malin armeijan mielestä hallitus ei ollut tehnyt tarpeeksi edesauttaakseen tuareg-kapinallisten kukistamista.   

Vallankaappaus ajoi valtion kaaokseen, joka levisi nopeasti maan eteläosista Pohjois-Maliin. Kapinalliset hyödynsivät maassa vallitsevaa sekasortoa ja onnistuivat valtaamaan suuria alueita pohjoisessa. Huhtikuun 6. päivä MNLA julisti Azawadin itsenäiseksi valtioksi. Kansainvälisesti itsenäistymistä ei kuitenkaan ole tunnustettu.   

Kesäkuussa kapinassa tapahtui merkittävä käänne. Tuaregien kapinaa aluksi tukeneet islamistit kääntyivät tuareg-kapinallisia vastaan ja ottivat vallan Pohjois-Malista. Ansar Dine ja muut islamistiset ääriliikkeet pyrkivät tekemään Malista sharia-lakia soveltavan valtion.   

YK:n turvallisuusneuvosto antoi yksimielisen tukensa afrikkalaisjohtoisen Malin avustusoperaation kehittämiselle lokakuussa 2012. Operaation toteutus sai vuoden mittaisen hyväksynnän joulukuussa. Myös Ansar Dinelle valtataistelunsa hävinnyt MNLA ilmoitti neuvotteluiden päätteeksi olemaan valmis avustamaan maan hallitusta taisteluissa islamisteja vastaan. Tammikuussa 2013 islamistien saavutettua strategisesti tärkeän Konnan kaupungin Malin keskiosissa Ranskan armeija aloitti presidentti Traorén pyynnöstä sotilasoperaatio Servalin. Muutamaa päivää myöhemmin paljon mediahuomiota saaneessa panttivankikriisissä AQIM:n kapinalliset kaappasivat kymmeniä ulkomaalaisia öljy-yhtiön työntekijöitä Aménasin öljykentillä Algerian raja-alueilla.  

Ranskalaiset ja malilaiset joukot onnistuivat samaan takaisin haltuunsa islamistikapinallisten valloittamia alueita. Kapinalliset vetäytyivät Adrar des Ifoghasin alueelle, maan syrjäisimpään kolkkaan Pohjois-Malissa, jossa taisteluita käydään edelleen.  

Kesäkuussa 2013 neuvoteltiin sopimus MNLA:n ja maan väliaikaisen hallituksen välillä. Elokuussa Malin uudeksi presidentiksi valittiin maan entinen pääministeri Ibrahim Boubacar Keïta. Uusi presidentti loi toivoa vakaammasta tulevaisuudesta. Hallituksen ja tuareg-kapinallisten välit kuitenkin kiristyvät jo vuoden 2013 loppupuolella ja toukokuussa 2014 hauraus tulitauko lopulta päättyi, kun kapinalliset ottivat uudelleen haltuunsa Kidalin ja muita kaupunkeja Pohjois-Malissa.   

Syyskuussa 2014 hallitus aloitti jälleen neuvottelut kapinallisten kanssa. Osapuolet sopivat uudesta rauhansopimuksesta toukokuussa 2015. Väkivaltaisuudet ovat kuitenkin jatkuneet sopimuksesta huoimatta.

Viimeaikaiset terroriteot   

Vuonna 2015 Malissa tapahtui useita terrori-iskuja. Ensin maaliskuussa länsimaalaisten suosiossa olevaan ravintolaan kohdistui terroristi hyökkäys, jonka seurauksena kolme ihmistä menehtyi. Iskun tekijäksi ilmoittautui al-Qaidan tukija, islamisti ryhmä al-Mourabitoun. Ryhmän johtajan, Mokhtar Belmokhtarin, mukaan isku oli kosto muun muassa siitä että profeetta Mohammedia oli pilkattu länsimaissa. Iskusta seuraavana päivänä YK:n Kidalin tukikohtaan hyökättiin. Hyökkäyksessä menehtyi jälleen kolme ihmistä. Iskun tekijästä ei ole varmaa tietoa.

Elokuussa 17 ihmistä menetti henkensä hyökkäyksessä Sevaren kaupungissa. Hyökkäyksen tekijäksi epäillään islamistista militanttiryhmää.  

Malissa tapahtui jälleen marrakuussa 2015 terrori-isku, kun 170 ihmistä otettiin panttivangeiksi ulkomaalaisten suosimassa hotellissa Malin pääkaupungissa Bamakossa. Hyökkäyksessä kuoli yli 20 ihmistä. Al-Mourabitoun uskotaan olevan iskujen takana yhdessä al-Qaidan kanssa.  

YK:n rooli

YK on tukenut Malia ja muita Sahelin alueen maita suurten kuivuuskausien aikana. Vuonna 1973 perustettiin YK:n Sahelin toimisto (UNSO) johtamaan aiempina vuosina koettujen kuivien kausien ongelmanratkaisua. 2000-luvulla kuivuuskausien aiheuttamaa ruokapulaa vastaan puolestaan luotiin IDDP (The Integrated Drylands Development Programme) tukemaan ruokaturvan kehittymistä MDG-tavoitteiden mukaisesti.  

YK on ollut myös mukana tukemassa 1990-luvun rauhanneuvottelujen jälkeistä aikaa. UNDP perusti UN Trust Fundin (UN Trust Fund to Support the Peace Process in North Mali) tukemaan hallituksen ja tuareg-kapinallisten rauhansopimuksen ehtojen toteuttamista. Rahaston avulla perustettiin muun muassa kapinallissotilaiden sosiaalista integraatiota tukeva PAREM-ohjelma, jonka avulla vuoteen 2006 mennessä noin 1 500 entistä kapinallista oli saatu työllistettyä valtion asevoimiin. YK:n aseriisuntatoimisto (UNODA) ja aseidenriisuntatutkimusinstituutti UNIDIR antoivat hallitukselle asiantuntija-apua kapinallisten aseistariisunnan yhteydessä, ja YK:n pakolaisjärjestö (UNCHR) avusti maata pakolaisten palauttamisoperaatiossa 1996–1999.  

Uusimman kriisin myötä YK:n turvallisuusneuvosto on antanut päätöksellä 2085 (2012) hyväksyntänsä afrikkalais-johtoiselle AFISMA-operaatiolle, joka tukee Malin hallitusta taisteluissa islamistikapinallisia vastaan. MINUSMA-operaatio hyväksyttiin yksimielisesti turvallisuusneuvostossa 25. huhtikuuta 2013 ja heinäkuusta 2013 alkaen YK:n joukot ovat pyrkineet turvaamaan maan sisäistä tilannetta. Turvallisuusneuvosto päätti 25. kesäkuuta 2014, että MINUSMA-operaation tulisi keskittyä ennen kaikkea maan turvallisuuden ja vakauden ylläpitoon ja siviilien turvaamiseen sekä maan poliittisen tilanteen parantamiseen ja ihmisoikeuksien vahvistamiseen. Operaation toimintaa ovat vaikeuttaneet useat rauhanturvaajiin kohdistuneet hyökkäykset. YK:n turvallisuusneuvosto uusi 29. kesäkuuta 2016 MINUSMA-operaation mandaattia yhdellä vuodella. 

Lähde: BBC, Conflict Transformation Centre, MRG, Think Africa Press, Centre for Research on Globalization, Uppsala Conflict Database, CIA Word Factbook, Reliefweb, Yle, Helsingin Sanomat

Mukana olevat maat

Lue lisää konfliktista Uppsala Conflict Database (englanniksi)

UNA Finland / Suomen YK-liitto © 2017