Hopp til innhold

Kosovo

Titon aikana Kosovon albaanit olivat nauttineet autonomian suomista vapauksista. Serbialaisen presidentin Slobodan Miloševićin aikana tilanne oli muuttui hyvin toisenlaiseksi: Koska Kosovon serbivähemmistö syytti albaaneja syrjinnästä, Kosovon autonomia peruttiin ja Milošević antoi serbeille korkeimman vallan Kosovossa. Tästä eivät Kosovan albaanit pitäneet ja osapuolten väliset väkivaltaisuudet kasvoivat. Lopulta konflikti levisi laajaksi sodaksi ja päättyi kansainvälisen yhteisön reagointiin ja NATO:n ilmaiskuihin serbejä vastaan. Kosovon parlamentti äänesti itsenäisyyden puolesta ja irrottautui Serbiasta helmikuussa 2008.

Päivitetty viimeksi 18.06.2013

KFOR-operaation valvomalla leirillä asuvia romanilapsia. Kuva: UNHCR / P Deloche

KFOR-operaation valvomalla leirillä asuvia romanilapsia. Kuva: UNHCR / P Deloche

Jugoslavia: Väestöltään Euroopan monimuotoisin maa

Entinen Jugoslavia perustettiin ensimmäisen maailmansodan jälkeen. Valtio muodostettiin liittämällä olemassa olevaan Serbian kuningaskuntaan osia aikaisemmasta Itävalta-Unkarin keisarikunnasta. Tuloksena oli maa, jonka väestö oli Euroopan monimuotoisin, ja jossa yhdelläkään kansanryhmällä ei ollut enemmistöasemaa. Toisen maailmansodan aikana maa jaettiin monien miehittäjien kesken, mutta koottiin jälleen yhteen sodan jälkeen.

Jugoslavian liittotasavalta perustettiin marraskuussa 1945, kun kommunistijohtaja Tito (Josip Bronz) järjesti maan neuvostoliittolaisen mallin mukaisesti. Jugoslaviasta tuli liittovaltio. Tito organisoi valtionsa siten, että Jugoslavian runsaslukuisimman kansallisuuden, eli serbien, poliittinen painoarvo jätettiin kaikkein pienimmäksi. Tällä politiikallaan Tito sai pidettyä pienemmät kansalliset vähemmistöt suhteellisen tyytyväisinä, mutta samalla synnytettiin katkeruutta maan serbiväestön keskuudessa. Tito kuoli vuonna 1980 ja Jugoslavia joutui taloudellisen taantuman kouriin. Samaan aikaan erityisesti serbien poliittinen ilmapiiri muuttui yhä kansallismielisempään suuntaan, kun taas separatistiset ryhmittymät saivat kannatusta Jugoslavian muissa tasavalloissa. Kun serbialaiset yrittivät lisätä poliittista vaikutusvaltaansa liittovaltiossa muiden kansallisuuksien kustannuksella, Kroatiassa ja Sloveniassa alettiin puuhata liittovaltiosta irroittautumista.

Milosevic yrittää estää Kroatian ja Slovenian irtautumisen

Slobodan Milosevic valittiin Jugoslavian suurimman tasavallan, Serbian presidentiksi vuonna 1989 ja hänestä tuli serbialaisen nationalismin puhemies. Hän lähetti Jugoslavian serbijohtoisen armeijan pysäyttämään Kroatian ja Slovenian itsenäistymiskehitystä, mutta ei kuitenkaan onnistunut estämään maita saamasta vuonna 1992 kansainvälistä tunnustusta itsenäisyydelleen. Slovenian aseellisessa konfliktissa menetettiin vain muutama ihmishenki, mutta Kroatiassa ajauduttiin veriseen sisällissotaan, jossa Milosevicin hallinnon tukema serbiväestö oli aluksi niskan päällä joutuen kuitenkin lopulta kansallismielisen kroaattijohtaja Franjo Tudjmanin joukkojen karkottamaksi pois Kroatiasta. Neljä vuotta kestänyt Kroatian sota päättyi lopulta Daytonin rauhansopimukseen vuonna 1995. Bosnia-Hertsegovinassa erimielisyydet serbien, kroaattien ja muslimien välillä johtivat noin 100 000 ihmisen kuolemaan vuosien 1992-1995 sisällissodassa, ennen kuin rauha saatiin solmittua Daytonissa Yhdysvalloissa.

YK päätti pysytellä tämän erittäin verisen konfliktin ulkopuolella, mutta perusti kuitenkin maahan ”turva-alueita”, joita YK:n henkilökunta suojelisi. Tämä strategia epäonnistui täysin, mikä ilmeni muun muassa Srebrenican ”turvatussa” kaupungissa heinäkuussa 1995 tapahtuneena joukkomurhana, jossa serbialainen armeija teloitti 8000 ihmistä. Entisen Jugoslavian osista vain Makedonia onnistui itsenäistymään ihmishenkiä menettämättä.

Väkivalta Kosovon albaanien ja serbien välillä puhkeaa

Kosovon albaanienemmistö oli kamppaillut oikeuksistaan siitä lähtien, kun Jugoslavia alkoi natista liitoksistaan 1980-luvun loppupuolella. Aluksi albaanit taistelivat Kosovon tasavallan puolesta. Kun Milosevic kiristi otettaan ja vähensi Kosovon itsehallintoa entisestään, vastasivat albaanit tähän tarttumalla aseisiin. Albaanit perustivat sissijärjestö UCK:n taistelemaan Kosovon itsenäisyyden puolesta. Serbiviranomaisten ja UCK-sissien välinen konflikti kiristyi vuonna 1996, UCK-sissien tehtyä sarjan pommi-iskuja serbipoliiseja ja muita viranomaisia vastaan. Vuonna 1998 Kosovoon lähetettiin serbijoukkoja, jonka jälkeen konflikti paheni huomattavasti. Lisäksi alueelle lähetettiin puolisotilaallisia serbialaisia joukkoja ja serbipoliiseja, jotka myös syyllistyivät laajoihin hyökkäyksiin siviilejä kohtaan, paikallisväestön massamurhiin ja raiskauksiin.

Kansainvälinen yhteisö puuttuu peliin

Sekä Nato että Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö (ETYJ) ryhtyivät toimiin pysäyttääkseen serbien tuhotoimet. ETYJ lähetti alueelle valvontajoukkoja seuraamaan tilannetta, ja Nato uhkasi useita kertoja tulla väliin, mikäli serbit eivät perääntyisi Kosovosta. Nato toteutti uhkauksensa maaliskuussa 1999, pommittaen sekä sotilas- että siviilikohteita Serbiassa. Serbialaiset eivät tehneet vastarintaa ulkomaalaisia hyökkääjiä vastaan, mutta tehostivat sotatoimiaan Kosovon albaaneja vastaan.

Vuoden 1999 kevään ja alkukesän aikana henkensä menetti 10 000 albaania ja yli miljoona ihmistä joutui pakolaisiksi. Lopulta kesäkuussa 1999 Serbia allekirjoitti vetäytymissopimuksen ja Nato lopetti pommituksensa. Sodan katsottiin virallisesti loppuneen. Monet pakolaiset päättivät palata takaisin kotiin, ja YK otti alueesta hallinnollisen vastuun. Samaan aikaan Kosovon tilannetta vakauttamaan lähetettiin Naton johtamia ja YK:n valtuuttamia kriisinhallintajoukkoja, niin kutsuttuja KFOR-joukkoja.

Kosovo itsenäistyy

Suomen entinen presidentti Martti Ahtisaari johti keväällä 2006 YK:n turvallisuusneuvoston toimeksiannosta Serbian ja Kosovon välisiä neuvotteluja alueen tulevaisuudesta. Vuoden kestäneiden neuvottelujen jälkeenkään osapuolet eivät onnistuneet pääsemään lopulliseen sopimukseen asiasta. Vuoden 2007 neuvottelut eivät niinikään johtaneet tuloksiin. Ahtisaari suositteli turvallisuusneuvostolle antamassaan raportissa Kosovon kysymyksen pikaista ratkaisua. Uudet neuvottelut aloitettiin, tällä kertaa EU:n, Venäjän ja USA:n johtamina, mutta lopulliseen ratkaisuun ei päästy nytkään. 17. elokuuta 2008 Kosovo julistautui itsenäiseksi valtioksi vastoin Serbian ja Venäjän voimakkaita protesteja, kun taas Yhdysvallat, Ranska, Iso-Britannia ja monet muut länsimaat antoivat tukensa Kosovolle. Alueella on ollut laajoja levottomuuksia itsenäisyysjulistuksen jälkeen, ja Kosovon tulevaisuus on yhä epävakaa. Syksyllä 2008 YK:n yleiskokous päätti viedä Kosovon itsenäistymisasian Haagin kansainvälisen tuomioistuimen (ICJ) käsiteltäväksi. Heinäkuuhun 2012 mennessä 89 YK:n 193 jäsenmaasta oli tunnustanut Kosovon itsenäisyyden.

Kosovon parlamentti äänesti itsenäisyyden puolesta ja irrottautui Serbiasta 17. helmikuuta 2008. Kosovolaiset, erityisesti vähemmistössä olevat serbit (n.10%), pelkäävät edelleen turvallisuutensa puolesta.  Kansainväliset, pääosin eurooppalaiset rauhanturvaajat ja poliisit valvovat Kosovon turvallisuustilannetta edelleen.

YK:n rooli

YK:n operaatio UNMIK otti vuonna 1999 vastuun Kosovon väliaikaisesta siviilihallinnosta. Operaation mandaattiin kuuluu muun muassa avustaminen Kosovon infrastruktuurin rakennustöissä sekä yleisen turvallisuus- ja ihmisoikeustilanteen valvonta. Tämän lisäksi YK avustaa palaavia pakolaisia. Joulukuussa 2008 EU-operaatio EULEX otti vastuun alueen oikeuslaitoksen, tullilaitoksen ja poliisivoimien kehittämisestä.

Lähde:

Mukana olevat maat

UNA Finland / Suomen YK-liitto © 2017