Hopp til innhold

Djibouti

Punaisenmeren rannalla sijaitsevasta Djiboutista on tullut Afrikassa tärkeä kaupankäynnin solmukohta. Pienen maan demokratiakehitys on myös ollut positiivista viimeisen parinkymmenen vuoden aikana.

Päivitetty viimeksi 05.03.2015

Maantiede ja ympäristö

Djibouti on yksi Afrikan pienimmistä maista. Lähes 90 % maan pinta-alasta on paimentolaisten asuttamaa aavikkoa, jossa on tulivuoria ja suolajärviä. Kasvillisuutta on runsaammin vain pohjoisen vuoristoissa. Assal-suolajärvi, joka sijaitsee 150 merenpinnan alapuolella, on Afrikan mantereen matalin ja maailman toiseksi matalin paikka. Järven ympäristö on myös yksi maailman kuumimmista alueista: lämpötilat nousevat usein yli 50 Celsius-asteeseen. 2/3 väestöstä asuu pääkaupunki Djiboutissa, ja lähes koko muu väestö Tadjourinlahden rannikolla. Ilmasto Djiboutissa on hyvin kuiva. Vain pieni osa sen maa-alasta on viljelykelpoista. Koko vuoden sateet – jos sadetta edes tulee – saadaan yleensä marraskuussa noin kolmen viikon aikana. Maa kärsii vesipulasta, koska suolapitoisuudet vedenottopaikoilla ovat kasvaneet ja monet vedenlähteet ovat saastuneet. Metsät ovat uhattuina maanviljelysalueiden laajentumisen vuoksi, ja metsien huvettua monista eläinlajeista on tullut uhanalaisia. Viranomaiset ovat asettaneet metsästykselle kieltoja, mutta niiden valvonta on heikkoa.

Earth Ecoprint

1.1 Maa-planeettaa

Jos kaikkien maailman ihmisten kulutustaso olisi yhtä suuri kuin keskivertoihmisen maassa Djibouti, tarvitsisimme 1.1 Maa-planeettaa.
Katso indikaattori Ekologinen jalanjälki.

Historia

Djiboutin väestö muodostuu kahdesta kansanryhmästä: issojen somaliklaanista maan eteläosissa sekä afar-kansasta pohjoisessa. Afarit tulivat Djiboutin alueelle Arabian niemimaalta noin 200 eaa., mutta issat ajoivat heidät kohti etelää. Molemmat kansat elivät paimentolaisina. 800-luvulla muslimilähetyssaarnaajat toivat islamin alueelle, ja 700 vuoden ajan arabit hallitsivat alueen kaupankäyntiä. 1800-luvun loppupuolelta lähtien Ranska otti nykyisen Djiboutin aluetta hallintaansa: 1897 siitä tuli Ranskan siirtomaa. 60 vuotta myöhemmin alue sai laajan itsehallinnon, mutta erityisesti issat vaativat täyttä itsenäisyyttä. Itsenäisyys saatiin kansanäänestyksellä vuonna 1977. Issojen valtapuolueen johtaja Hassan Gouled Aptidon valittiin maan presidentiksi. Vuonna 1981 Gouled kielsi muut puolueet, ja kun hänet valittiin uudelleen valtaan vuonna 1987, jännitteet väestöryhmien välillä kasvoivat. Viisi vuotta myöhemmin maa oli sisällissodassa. FRUD, oppositiossa oleva afar-ryhmittymä, taisteli hallitusta vastaan koko 1990-luvun. Vuonna 2000 osapuolten aseelliset yhteenotot saatiin loppumaan. Djibouti on joutunut ottamaan paljon pakolaisia naapurimaista Somaliasta ja Etiopiasta. Vuonna 2003 maa karkoitti yli 100 000 pakolaista – 15% asukkaista.

Yhteiskunta ja politiikka

Vuonna 1992 yksipuoluejärjestelmästä luovuttiin Ranskan painostuksen vuoksi, ja puolueiden lukumäärän rajoittamisesta luovuttiin kymmenen vuotta myöhemmin. Djiboutissa on Ranskan mallin mukainen presidenttijohtoinen hallinto, mutta vaalijärjestelmän vuoksi suurin puolue, issojen RPP, on yliedustettuna maan parlamentissa. RPP on johtanut maata itsenäistymisestä lähtien. Vuonna 2001 afari Dileitasta tuli pääministeri, joten valta on jakautunut kahden kansanryhmän välille tasapainoisemmin. Djibouti on luonut toimivat ulkosuhteet sekä länsimaihin että arabimaihin. Tämä näkyy ulkopolitiikan lisäksi oikeusjärjestelmässä, joka sekoittaa shariaa, islamilaista lakia, sekä ranskalaista oikeusjärjestelmää. Sijainti Punaisenmeren rannalla houkuttelee maahan länsimaisia yrityksiä, jotka haluavat toimia Afrikassa. Yhteydet Ranskaan ovat edelleen vahvat, ja Yhdysvallat on rakentanut maahan sotilastukikohdan sodassa terrorismia vastaan. Sosiaaliset olot Djiboutissa ovat huonot. Harvempi kuin joka kolmas lapsi suorittaa peruskoulutun, ja työttömyys kaupungeissa on jopa 50 %. Samalla kun 25–40 % kotitalouksien tuloista menee huumekasvi khatin ostamiseen, lähes kolmannes lapsista on aliravittuja. Naisten asema on kuitenkin hieman parempi kuin naapurimaissa.

Talous ja kaupankäynti

Pääkaupunki Djiboutin satama on tärkeä Punaisenmeren tavaraliikenteessä. Vuodesta 1981 se on ollut maan tullialueen ulkopuolella sijaitseva vapaasatama. Etiopian ulkomaankaupalle satama on erittäin tärkeä, sillä maalla ei ole omaa rantaviivaa. Djibouti puolestaan on riippuvainen siitä, että Etiopia käyttää satamaa – yli 90 prosenttia sen kautta kulkevista tavaroista on tulossa Etiopiasta tai matkalla sinne. Myös muut Afrikan maat käyttävät Djiboutia ulkomaankauppansa välipysäkkinä. Djibouti on riippuvainen ulkomaisista avustuksista. Ranska on sen suurin tukija, mutta Yhdysvaltojen tuki on lisääntynyt viime vuosina. Djibouti saa suuren osan tuloistaan maassa olevien ulkomaisten sotilastukikohtien ylläpitämisestä. Djiboutin pinta-alasta suurin osa on aavikkoa, joten mahdollisuudet maanviljelyyn ovat rajalliset.  Maahan tuodaan 80 % siellä käytetyistä elintarvikkeista, lähinnä Etiopiasta. Maaperä on vulkaanista, joten maassa on luotu suunnitelmia maalämmön hyödyntämisestä. Kehitys kohti energiaomavaraisuutta ja energian vientiä ulkomaille on kuitenkin hidasta. Tällä hetkellä Djiboutin vientituotteita ovat karja ja nahka.

Lyhyesti

Flagg

Pääkaupunki:

Djibouti

Etniset ryhmät:

somaleja (issat) 60 %, afarit 35 %, muut (ranskalaiset, arabit, etiopialaiset, italialaiset) 5 %

Kieli:

ranska (virallinen kieli), arabia (virallinen kieli), somali, afar

Uskonto:

muslimeja 94 %, kristittyjä 6 %

Väkiluku:

899 658

Valtiomuoto:

tasavalta

BKT per asukas:

3 282 PPP$

Jäsenyys/osallisuus

Muita maaprofiileita

UNA Finland / Suomen YK-liitto © 2017