Hopp til innhold

Gambia

Gambian tasavalta

Gambia on yksi Afrikan pienimmistä maista ja sen luonnonvarat ovat vähäiset. Maan ihmisoikeustilanne on huono.

Päivitetty viimeksi 26.04.2017

Maantiede ja ympäristö

Gambia on pitkä ja kapea maa, jonka pituus on 470 kilometriä. Maa on Senegalin valtion ympäröimä ja sijaitsee laaksoalueella noin 25–75 metriä merenpinnan yläpuolella. Gambiajoki virtaa maan halki ja laskee Atlantin valtamereen. Joki on maan tärkein kuljetuskanava, ja joen ranta-alueet muodostuvat suosta ja mangrovemetsästä. Asutuksen sijainti jokilaaksossa altistaa maan tulville. Gambian ilmasto on trooppinen monine kuivuuskausineen ja sateet ovat epäsäännöllisiä. Metsien hävittäminen ja aavikoituminen aiheuttavat maalle ongelmia, samoin huonosta juomavedestä aiheutuvat sairaudet koettelevat väestöä.

Ecoprint

0.6 Maa-planeettaa

Jos kaikkien maailman ihmisten kulutustaso olisi yhtä suuri kuin keskivertoihmisen maassa Gambia, tarvitsisimme 0.6 Maa-planeettaa.
Katso indikaattori Ekologinen jalanjälki.

Historia

Gambiajoen alueet ovat olleet asutettuja jo tuhansia vuosia sitten. Ennen kuin portugalilaiset tulivat Gambiajoen alueelle oli alue 1200-luvulla osa Malin valtakuntaa. Portugalilaiset aloittivat tuottoisan orjakaupan 1400-luvun puolivälissä. He myivät kauppaoikeutensa brittiläisille 1588. Kauppatoiminta keskittyi kullan, norsunluun ja orjien välittämiseen. Brittiläiset ja ranskalaiset taistelivat alueen omistuksesta pitkiä jaksoja, mutta vuoden 1783 rauhansopimuksella Gambiasta tuli brittiläinen protektoraatti.

Gambia itsenäistyi vuonna 1965, ja kansanäänestyksellä perustettiin Gambian tasavalta 1970. Tuolloin presidentiksi nousi silloinen pääministeri Dawda Kairaba Jawara. Hänet valittiin viisi kertaa presidentiksi vuoden 1994 sotilasvallankaappaukseen asti; ryhmä nuoria upseereja teki verettömän kaappauksen luutnantti Yahya Jammehin johdolla. Kansainvälinen yhteisö tuomitsi sotilasvallankaappauksen, ja kaikki ulkopuolinen taloudellinen tuki Gambialle pysäytettiin.

Yhteiskunta ja politiikka

Presidentti Jammeh on ollut vallassa vuodesta 1994 lähtien. Kaksi vuotta kaappauksen jälkeen presidentti muutti maan näennäisesti demokratiaksi. Jammeh voitti lavastetut vaalit 1996 ja hänen oma puolueensa APRC sai 55,8 % äänistä. Oppositiopuolueet sallittiin vuonna 2001. Oppositio syytti presidenttiä vaalivilpistä ja myös siitä, että Jammeh pakotti ihmiset vaaliuurnille maan turvallisuusjoukkoja hyväksikäyttäen. Hän voitti vaalit 2011, mutta hävisi ne yllättäen Adama Barrowlle vuonna 2016. Jammeh tunnusti häviönsä, mutta sitten hän pyörsi puheensa ja alkoi vaatia uusi vaaleja.

Presidentti Jammeh hallitsi maataan pelolla ja taikauskolla. Hänen johtamansa salainen poliisi teloitti ja kidutti ihmisiä, jotka vuosikymmenten aikana ovat uskaltaneet arvostella diktaattoria. Jammeh oli vallassa 22 vuotta. Uusi presidentti Barrow alkaa selvittää edeltäjänsä Jammehin valtion kassan kavaltamista ja ihmisoikeusrikoksia. Gambian ihmisoikeustilanne onkin ollut viime vuosina heikko. Erityisesti toimittajat, mutta myös poliitikot joutuvat väkivallan ja kidutuksen kohteiksi.

Kansakunta on nuorta: 60 % väestöstä on alle 25-vuotiaita. Syntyvyys on suurta, 2.8 %. Gambia on Afrikan maista tiheimmin asuttuja. Melkein puolet asuu kaupungeissa, ja tästä aiheutuu melkoisia ongelmia. Lukutaito on miehillä 64 prosenttia, naisilla 47,6 prosenttia. Gambialaisista 90 % kuuluu sunnimuslimeihin.

Talous ja kaupankäynti

Gambian luonnonvarat ovat vähäiset, ja vain 1/7 maasta on viljelyskelpoista. Kuitenkin noin 70 % maan väestöstä työskentelee maanviljelyksen parissa, ja suuri osa tuotannosta menee viljelijöiden omaan käyttöön. Maan talous on erittäin riippuvainen maapähkinätuotannosta, josta saadaan noin 90 % maan vientituloista. Suuri osa maapähkinäsadosta puristetaan öljyksi.

Turismi on tärkeä elinkeino. Vuonna 2014 Ebola-virus karkotti matkailijoita, mutta nyt turismi kukoistaa. Ala on usein ulkomaalaisten yrittäjien johtama.

Kiina on ylivoimaisesti Gambian tärkein vienti- ja tuontimaa. Presidentti Jammeh oli aikoinaan siirtynyt uusliberalistisen talouspolitiikan kannalle, mikä on johtanut valtiollisten yritysten yksityistämiseen. Taloudellinen kasvu Ebolan jälkeen on ollut melko voimakasta ja inflaatio suhteellisen alhainen. Gambia harjoittaa paljon läpikulkukauppaa Senegaliin, mutta siitä suuren osan arvellaan tapahtuvan salakuljetuksena.

Työttömyys on korkeaa, yli 30 %, ja alle puolet elää vain noin dollarilla päivässä. Työttömyys ajaa gambialaisia siirtolaisiksi, ja eritoten Espanja on monen kohdemaa, koska siellä kaivataan viljelystöihin tottuneita. Gambia on Länsi-Afrikan talousyhteisön (ECOWAS) jäsen, yhdessä Ghanan, Nigerian, Sierra Leonen ja Guinean kanssa. Maa houkuttelee ulkomaisia investointeja edullisin ehdoin.

Lähteet:

The World Bank - Gambia

HS - Gambian vaalivoittaja saapui maahan juhlittuna presidenttinä - ja aloittaa edeltäjänsä sotkujen siivoamisen

HS - Gambia

African Economic Outlook - Gambia

History of the Gambia

Kimmo Kiljunen, Maailman maat, 284-285

CIA - Gambia

Lyhyesti

Gambia

Pääkaupunki:

Banjul

Etniset ryhmät:

mandinkat 42 %, fulat 18 %, wolofit 16 %, jolat 10 %, serahulit 9 %, muut 5 %

Kieli:

englanti, mandinka, wolof, fula, muut alkuperäiskielet

Uskonto:

muslimit 90 %, kristityt 8 %, perinteiset uskonnot 2 %

Väkiluku:

1 970 081

Valtiomuoto:

tasavalta

Pinta-ala:

11 295 km2

Valuutta:

Dalasi

BKT per asukas:

1 636 PPP$

Kansallispäivä:

28. helmikuuta

Jäsenyys/osallisuus

Muita maaprofiileita

UNA Finland / Suomen YK-liitto © 2017