Hopp til innhold

Saudi-Arabia

Saudi-Arabian kuningaskunta

Saudi-Arabia on vaurastunut öljyllä ja kaasulla yhdeksi maailman rikkaimmista maista. Vaikka maassa on kehittynyt myös moderni urbaani kulttuuri, perinteet ohjaavat vahvasti saudien elämää. Maassa eletään vanhojen normien ja arvojen mukaisesti ja asukkaiden tulee noudattaa islamilaista lakia.

Päivitetty viimeksi 25.05.2015

Maantiede ja ympäristö

Saudi-Arabian valtio kattaa suurimman osan Arabian niemimaasta. Kasvillisuudeltaan maa on pääasiassa kuivaa aroa ja aavikkoa. Kesäisin lämpötilat ovat äärimmäisen korkeita ja voivat nousta lähes +50 asteeseen. Talvet ovat viileämpiä: lämpötilat vaihtelevat 14–23 °C välillä. Rannikolla ilmasto on leudompi. Saudi-Arabiassa ei ole yhtään jokea, jossa virtaisi vettä vuoden ympäri. Maan kaikki vesivarannot saadaankin pohjavedestä sekä merivedestä, josta suola on poistettu. Saudi-Arabiassa esiintyy usein hiekkamyrskyjä, ja esimerkiksi vuonna 2009 erittäin voimakas hiekkamyrsky esti ihmisten ulkona liikkumisen. Saudi-Arabian öljy- ja kaasuteollisuudessa syntyy suuri osa maailman hiilidioksidipäästöistä. Maan ympäristöongelmia ovat etenkin aavikoituminen, öljyvuodoista aiheutuva rannikkoalueiden saastuminen sekä vesivarantojen ehtyminen.

Historia

Arabian niemimaata ovat asuttaneet tuhansien vuosien ajan pienet, eristäytyneet yhteisöt, jotka ovat saaneet elinkeinonsa rannikkoalueilla käymällään kaupalla. Sisämaassa on elänyt kamelipaimentolaisia. Saudi-Arabian nykyinen kuningashuone on lähtöisin Najdin alueelta, jossa Saud-niminen suku tuli valtaan 1700-luvulla. Sukuhaara on sittemmin hallinnut maata. Vuosien 1902–1927 välillä Ibn Saud teki paljon aluevalloituksia, ja vuonna 1932 perustettiin Saudi-Arabian kuningaskunta. Saudi-Arabia on ainoa arabimaa, jota ei ole valloitettu tai joka ei ole ollut siirtomaana. Maa on kuitenkin ollut poliittisesti sidoksissa Yhdysvaltoihin ja Iso-Britanniaan. USA vahvisti sotilastukikohtiaan Saudi-Arabiassa Persianlahden sodan aikaan vuonna 1991. Sotatoimiin ryhtymistä Yhdysvaltojen johtama 34 maan liittouma perusteli Kuwaitin vapauttamisella Irakin vallasta. Irak oli valloittanut Kuwaitin vuotta aikaisemmin. On väitetty, että Saudi-Arabia oli liittouman puolella, koska maassa pelättiin, että Irak voisi jatkaa hyökkäystään sen maaperälle asti. Al-Qaida, islamistiterroristien verkosto, kritisoi Saudi-Arabiaa siitä, että se on sallinut Yhdysvaltain asevoimien läsnäolon maassaan Persianlahden sodan jälkeen. Al-Qaidalla arvioidaan olevan Saudi-Arabiassa suuri kannatus, ja USA on kritisoinut maata siitä, että se ei ole ryhtynyt toimiin verkostoa vastaan. World Trade Centerin torneihin 11. syyskuuta 2001 tehtyyn iskuun osallisista 19 terroristista 15 oli saudeja. Monet pelkäävät, että fundamentalisti-islamistit saavat aikaan myös Saudi-Arabian monarkian kaatumisen.

Yhteiskunta ja politiikka

Saudi-Arabia on islamilainen, absoluuttinen monarkia, jossa kaikki valta on kuninkaalla ja Saudien laajalla kuningassuvulla. Poliittiset puolueet ja ammattiyhdistysliikkeet ovat kiellettyjä. Maassa toimii kuninkaan nimittämä neuvoa-antava eduskunta. Vuodesta 2005 valtionpäämiehenä toiminut kuningas Abdullah ibn Abdel Aziz ibn Saud kuoli 91-vuotiaana tammikuussa 2015. Hänen seuraajakseen valittiin Salman bin Abdulaziz al Saud, joka edellisen kuninkaan velipuoli. 
Islam on maan virallinen uskonto. Sharia, islamilainen laki, on lainkäytön pohja. Sharia-tuomioistuimet tekevät päätöksensä Koraanin ja perinteiden mukaan. Myös ulkomaalaisten on noudatettava islamilaista lakia. Läntisissä demokratioissa käytössä olevat oikeusprosessit ovat Saudi-Arabiassa tuntemattomia. Lehdistönvapaus on rajoitettua, ja Saudi-Arabiassa tehdyt ihmisoikeusrikokset huomioidaan vain ulkomailla lehdistössä. Maassa on käytössä kuolemanrangaistus ja julkiset teloitukset. Naisten oikeudet ovat erittäin rajalliset, ja naisia syrjitään järjestelmällisesti. Saudi-Arabia on Persianlahden alueella sekä taloudellinen, poliittinen että sotilaallinen suurvalta. Siellä sijaitsevat myös islamin pyhät kaupungit, Mekka ja Medina, minkä vuoksi Saudi-Arabialla on paljon vaikutusvaltaa Lähi-idässä ja islamilaisessa maailmassa.
 Islam on maan virallinen uskonto. Sharia, islamilainen laki, velvoittaa, että maan kaikki asukkaat ovat muslimeja. Sharia-tuomioistuimet tekevät päätöksensä Koraanin antamien ohjeiden ja perinteiden mukaan. Islamin säädöksien noudattamista valvoo uskonnollinen poliisi, mutaween.

Saudi-Arabian virallinen islamilaisuus on radikaalia wahhabilaisuutta. Se on sunnilaisen islaminuskon suuntaus, joka katsoo tehtäväkseen islamin palauttamisen juurilleen.
 Uskonsuuntaus pitää tiukimmillaan kaikkia muita vääräuskoisina, myös muita islamin oppisuuntia. Siksi Saudi-Arabian ja islamin shiialaista suuntausta edustavan Iranin suhteet ovat tulehtuneet, ja Saudit tukevat vaatimuksia Iranin ydinohjelman lopettamisesta. Vuonna 2014 Saudi-Arabiasta tuli maailman toiseksi suurin aseiden ostaja.

Talous ja kaupankäynti

Aikaisemmin Saudi-Arabian päätulonlähde olivat muslimien vuosittaiset pyhiinvaellukset Mekkaan ja Medinaan. Nykyisin Saudi-Arabian talous perustuu öljy- ja kaasutuloihin. Saudi-Arabia kuuluu maailman suurimpiin öljyn- ja kaasuntuottajiin. Hallituksen tavoitteena on vähentää maan riippuvuutta öljynviennistä. Uutta kasvua etsitään esimerkiksi energiantuotannosta, telekommunikaatiosta sekä kaasu- ja petrokemian teollisuudesta. Maan työttömyysaste on korkea ja työntekijöiltä puuttuu osaamista tarvittaville aloille. Viranomaiset ovatkin panostaneet koulutukseen, infrastruktuurin kehittämiseen ja julkisen sektorin palkkojen nostamiseen. Saudi-Arabian budjetti- ja talousasiat eivät ole julkisia, mikä on herättänyt epäilyksiä maan taloudellista tilanteesta ja öljy- ja kaasuvarojen laajuudesta.

Lyhyesti

Saudi-Arabia

Pääkaupunki:

Riad

Etniset ryhmät:

arabit 90 %, afro-aasialaiset 10 %

Kieli:

arabia (virallinen kieli)

Uskonto:

muslimeja 100 %

Väkiluku:

29 897 741

Valtiomuoto:

Islamilainen kuningaskunta

BKT per asukas:

53 430 PPP$

Satelliittikuvat

Al’Isawiyah

Jäsenyys/osallisuus

Muita maaprofiileita

UNA Finland / Suomen YK-liitto © 2017