Hopp til innhold

Viro

Metsien peittämä Viro on pohjoisin Baltian maista, jotka kuuluivat ennen Neuvostoliitolle. Vain vähän yli vuosikymmen Neuvostoliiton romahtamisen ja Viron itsenäistymisen jälkeen maa toivotettiin tervetulleeksi EU:hun, ja samoihin aikoihin se liittyi myös Natoon.

Päivitetty viimeksi 08.04.2015

Maantiede ja ympäristö

Viro sijaitsee Itämeren itärannikolla, Itä-Euroopan tasangon länsipuolella. Maanpinnan korkeus on suurimmillaankin vain 50 metriä, ja 47 % maan pinta-alasta on metsien peitossa. Metsät ovat mittava luonnonvarana pienelle ja muuten melko luonnonvarattomalle maalle. Jääkauden jäljiltä Virossa on yli 1500 järveä, lukuisia nevasoita ja noin 3800 kilometriä pitkä, rikkonainen rantaviiva. Tallinnan Muuga-satama on yksi Euroopan laadukkaimmista lämpimän veden satamapalveluista. Viron strateginen sijainti on altistanut sen monille valtasodille usein sen omalla kustannuksella. Nykyinen Viron raja on tunnistettu virallisesti vuonna 2005, joskin Venäjä vetäytyi myöhemmin sopimuksesta.

Saasteet ovat yksi pahimmista Viron ympäristöongelmista. Ilman, veden ja maaperän saastuminen johtuu pääasiassa fossiilisia polttoaineita käyttävästä energiateollisuudesta sekä teollisuudesta lähialueilla.

Earth Earth Earth Ecoprint

3.1 Maa-planeettaa

Jos kaikkien maailman ihmisten kulutustaso olisi yhtä suuri kuin keskivertoihmisen maassa Viro, tarvitsisimme 3.1 Maa-planeettaa.
Katso indikaattori Ekologinen jalanjälki.

Historia

Roomalainen historioitsija Tacitus mainitsee virolaiset vuonna 98 ilmestyneessä teoksessaan Germania. Jo tuolloin Baltiaa asuttivat pohjoisessa suomalais-ugrilaiset virolaiset ja etelämpänä indoeurooppalaisiin kuuluvat lättiläiset ja liettualaiset. Saksalaiset käännyttivät etelävirolaiset ja kristinuskoon 1200-luvulla, tanskalaiset puolestaan Pohjois-Viron. He perustivat myös Tallinnan Taanilinnan eli Tanskan linnan. Virolaisten kapinointi sai Tanskan myymään alueensa saksalaisille 1300-luvulla, jolloin virolaistalonpojat alistettiin maaorjuuteen. Ruotsalaiset valtasivat Tallinnan 1561 ja muun Viron 1629. Suuressa Pohjan sodassa Viro joutui Venäjän hallintaan, mutta saksalaiset maanomistajat pysyivät maassa. Virolaiset kapinoivat aluksi saksalaisia mutta 1880-luvun venäläistämistoimien jälkeen myös venäläisvaltaa vastaan. Viron ensimmäiset laulujuhlat järjestettiin jo vuonna 1869, ja vuoden 1894 laulujuhlilla liehuivat sini-musta-valkoiset liput. 


Itsenäisyys pysyi saavuttamattomissa Venäjän vallankumoukseen 1917 saakka. Viro julistautui itsenäiseksi vuonna 1918 ja puna-armeija hyökkäsi maahan. Viron valtaus ei kuitenkaan onnistunut ja Tarton rauhansopimuksessa 1920 Neuvosto-Venäjä tunnusti itsenäisyyden. Saksan ja Neuvostoliiton vuonna 1939 solmiman Molotovin-Ribbentropin sopimuksen lisäpöytäkirjan mukaan Viro kuului Neuvostoliiton etupiiriin. Neuvostiliitto miehittikin Viron 1940 ja liitti osaksi Neuvostoliittoa Viron neuvostososialistisena tasavaltana. Saksa hyökkäsi Neuvostoliittoon vuonna 1941 ja miehitti Viron. Saksan hävittyä sodan neuvostojoukot palasivat ja palauttivat neuvostovallan. Toisen maailmansodan aikaisten natsi- ja neuvostomiehitysten aikana Viron lasketaan menettäneen 180 000 henkeä, mikä vastasi jopa 17 prosenttia maan väestöstä. Neuvostovallan aikana virolaisia tapettiin tai kuljetettiin leireille arviolta 60 000 ja 70 000 ihmistä pakeni länteen. Viron itsenäisyyshaaveet kasvoivat 1980-luvun lopulla Neuvostoliiton ilmapiirin vapautuessa Mihail Gorbatšovin perestroikapolitiikan myötä, ja Neuvostoliiton romahdettua vuonna 1991 maa julistautui täysin itsenäiseksi. Samana vuonna siitä tuli YK:n jäsen, mutta venäläisjoukot poistuivat maasta yli kolmen vuoden neuvottelujen jälkeen vasta elokuussa 1994.

Yhteiskunta ja politiikka

Viro on parlamentaarinen demokratia. Lakeja säätää yksikamarinen, 101-jäseninen parlamentti (Riigikogu), joka valitsee 2/3:n enemmistöllä presidentin viideksi vuodeksi kerrallaan, enintään kahdeksi kaudeksi. Presidentti on myös puolustusvoimien ylipäällikkö. Presidenttinä on vuodesta 2006 toiminut Yhdysvalloissa varttunut Toomas Hendrik Ilves. Parlamenttivaalit pidetään neljän vuoden välein, ja poliittisen puolueen on ylitettävä viiden prosentin äänikynnys. Helmikuussa 2015 pidetyissä Riigikogun vaaleissa suurimmaksi puolueeksi selvisi oikeistoliberaalinen Reformipuolue, joka sai 30 paikkaa. Liberaalia talouspolitiikkaa kannattava puolue on vaikuttanut koko uuden itsenäisyyden ajan keskeisesti Viron politiikkaan. Se kannattaa ainoana puolueena tasaverotuksen jatkamista, muut haluaisivat muuttaa verotuksen progressiiviseksi. Keskustapuolue sai 27 paikkaa. Sen kannatus perustuu pääosin venäläisväestöön, ja puolueella on läheiset suhteet Venäjän kanssa. Muut puolueet kieltäytyvät hallitusyhteistyöstä Edgar Savisaaren johtaman keskustapuolueen kanssa. Sosiaalidemokraatit sai 15 paikkaa, ja konservatiivisen oikeistopuolue Isänmaan ja Respublican liiton kannatus väheni, paikkoja tuli 14. Parlamenttiin nousi kaksi uutta puoluetta Vapaa puolue (8 paikkaa) ja nationalistinen, EU-kriittinen Konservatiivinen kansanpuolue (7 paikkaa).


Viron väestöstä kolmannes on venäläisiä, mikä on aiheuttanut jännitteitä paitsi maan sisällä myös Viron ja Venäjän välillä. Tallinnassa syntyi vuonna 2007 venäläisten mellakoita, kun virolaisten miehitysajan symbolina pitämä puna-armeijan sotilaan patsas (Pronssisoturi) siirrettiin Tallinnan keskustasta syrjemmälle. Venäjän näkemys on, että Viron liittäminen Neuvostoliittoon oli laillinen eikä miehitys. Venäläisväestö asuu pääosin Tallinnassa ja Koillis-Virossa Narvassa ja Kohtla-Jarvessa. Venäjä on syyttänyt Viroa venäjänkielisten huonosta kohtelusta, mutta vironvenäläisten enemmistö ei tätä käsitystä jaa. Venäjän kansalaisia on Virossa 100 000 ja ilman minkään maan kansalaisuutta on noin 90 000, heistä pääosa venäläisiä. 
Viro liittyi Natoon ja Euroopan unioniin 2004. Maan valuutta vaihtui Viron kruunusta euroksi vuonna 2011.

Talous ja kaupankäynti

Viron talous on maailman liberaaleimpia. Talouden vapauttamiseen ryhdyttiin jo ennen virallista itsenäistymistä. Työkaluina ovat olleet byrokratian yksinkertaistaminen, yksityistäminen ja alhainen yritysverotus. 1990-luvun lopulla Viroon investoitiin enemmän kuin mihinkään muuhun Keski- ja Itä-Euroopan maahan. Viro satsasi alusta lähtien myös uuteen teknologiaan, kouluopetuksesta alkaen. Arkistoinnissa siirryttiin suoraan sähköiseen järjestelmään, mikä nopeutti  asiointia julkisissa palveluissa, mm. yritysten perustamista. Veroilmoitukset digitalisoitiin vuonna 2000, kaikille pakollinen sähköinen henkilökortti otettiin käyttöön 2002 ja sähköisesti on voinut äänestää vuodesta 2005. Skype-ohjelmisto kehitettiin Virossa, ja maa on uusien kasvuhakuisten (start up) yritysten perustamisessa maailman kärkeä. Talouskasvu oli erittäin voimakasta vuoden 2008 globaaliin talouskriisin saakka. Romahduksen jälkeen talous elpyi, ja 20 prosenttiin noussut työttömyys olivat vuonna 2013 laskenut kahdeksaan prosenttiin. Mutta talous on alkanut hiipua uudelleen rakentamisen, logistiikkasektorin ja viennin heikennyttyä Suomeen ja Venäjälle. Muita tärkeitä vientimaita ovat Saksa ja Ruotsi. Tärkeimmät vientituotteet ovat koneet ja laitteet, tekstiilit, puutavara, mineraalit ja elintarvikkeet. Tärkeimmät luonnonvarat ovat liuskeöljy, fosforiitti ja meripihka. Viro on sähköntuotannon suhteen omavarainen, ja sähköä viedään myös ulkomaille. 
Taloudellinen menestys ei ulotu koko väestöön, sillä joka viides elää köyhyydessä. Sosiaaliturvan taso on alhainen.

Lyhyesti

Flagg

Pääkaupunki:

Tallinna

Etniset ryhmät:

virolaiset 68,7 %, venäläiset 25,6 %, ukrainalaiset 2,1 %, valkovenäläiset 1,2 %, suomalaiset 0,8 %, muut 1,6 %

Kieli:

viro (virallinen) 67,3 %, venäjä 29,7 %, muut 2,3 %, tuntematon 0,7 %

Uskonto:

evankelisluterilaiset 13,6 %, ortodoksit 12,8 %, muut kristityt (metodistit, seitsemännen päivän adventistit, roomalaiskatoliset, helluntailaiset) 1,4 %, sitoutumattomat 34,1 %, muut tai tuntemattomat 32 %, ei uskontoa 6,1 %

Väkiluku:

1 280 227

Valtiomuoto:

tasavalta

Pinta-ala:

45 227 km2

Valuutta:

Euro

BKT per asukas:

28 095 PPP$

Kansallispäivä:

24. helmikuuta

Jäsenyys/osallisuus

Muita maaprofiileita

UNA Finland / Suomen YK-liitto © 2017