Kosovon albaanien ja serbien väliset vihat ovat usein kärjistyneet väkivaltaisiksi yhteenotoiksi. Kansainväliset sotilas- ja poliisiosastot ovat viime vuosina turvanneet Kosovon rauhaa estäen riitojen leimahtamisen avoimeksi sodaksi. Suomi tunnustaa Kosovon itsenäiseksi valtioksi. Yli sata YK:n jäsenmaata on tunnustanut Kosovon. Osa maailman maista ei halua tunnustaa Kosovoa ennen kuin Serbia on hyväksynyt Kosovon itsenäisyyden. Serbia ja Venäjä vastustavat Kosovon itsenäisyyttä.
Vuonna 2012 Serbia jätti hakemuksen Euroopan unionin jäsenyydestä. Vuoden 2022 lopussa Kosovokin haki EU:n jäsenyyttä. EU ei hyväksy kumpaakaan maata jäseniksi ennen kuin Kosovon ja Serbian välillä päästään sopimukseen, joka purkaa nykyisiä maiden ja väestöryhmien välisiä jännitteitä. EU:n jäsenmaista Espanja, Kreikka, Kypros, Slovakia ja Romania eivät ole tunnustaneet Kosovon itsenäisyyttä.
Pohjois-Kosovon riidat
Vuonna 2022 Serbian armeija määrättiin taisteluvalmiuteen. Pohjois-Kosovon serbiväestö pystytti tiesulkuja ja järjesti mielenosoituksia, jotka kiihtyivät katutappeluiksi Kosovon poliisia ja rauhanturvaajia vastaan. Serbian pääministeri julisti, että Kosovossa olevat Naton joukot ja EU-maiden lähettämät poliisit eivät suojele Kosovon serbejä. Serbian presidentti halusi lähettää Pohjois-Kosovoon Serbian armeijan joukkoja ja serbialaisia poliiseja.
Kiista leimahti henkilöllisyystodistuksista ja autojen rekisterikilvistä. Iso osa Kosovon serbiväestöstä ei pidä Kosovoa itsenäisenä maana, vaan Serbian maakuntana. Pohjois-Kosovon serbienemmistöisissä kunnissa on yritetty pystyttää Kosovon valtiosta erillisiä hallintorakenteita. Kosovon serbien yhteistoimikunta myöntää serbeille omia passeja. Serbienemmistöiset kunnat ovat vaatineet laajaa itsehallintoa. Kosovon hallitus ei ole hyväksynyt serbien haluaman serbikuntien yhdistyksen perustamista.
Vuonna 2022 kymmenet tuhannet Kosovon serbit eivät suostuneet vaihtamaan autojensa serbialaisia rekisterikilpiä kosovolaisiksi. Katumielenosoituksista repesi mellakoita. Kosovoon lähetettiin sata puolalaista, liettualaista ja italialaista poliisia. Vuonna 2023 Kosovon serbit eivät osallistuneet kuntavaaleihin. Pohjois-Kosovon serbikunnissa alle viisi prosenttia äänioikeutetuista kävi äänestämässä. Riita kuntien hallinnosta johti uusiin yhteenottoihin. Serbimielenosoittajat kahakoivat Naton rauhanturvaajia vastaan. Tappeluissa loukkaantui yhdeksänkymmentä Naton sotilasta.
Vuonna 2024 Kosovon valtionpankki julisti, että euro on maan ainoa laillinen rahayksikkö. Pohjois-Kosovon serbikunnissa on yleisesti käytetty Serbian dinaaria. Kosovon serbit saavat raha-apua Serbiasta. Serbia tukee Kosovon serbiväestön kansallismielisiä puolueita. Vuoden 2024 lopulla Pohjois-Kosovon tulehtunut tilanne alkoi rauhoittua. Pohjois-Kosovon serbit osallistuivat vuoden 2025 kuntavaaleihin. Serbienemmistöisten kuntien johtoon valittiin jälleen Serbialle läheisiin kansallismielisiin puolueisiin kuuluvia kunnanjohtajia ja -valtuutettuja.
Kosovon itsenäisyys
1900-luvulla Kosovo oli osa Jugoslaviaa. 1990-luvun alussa Jugoslavia hajosi. Slovenia, Kroatia, Pohjois-Makedonia ja Bosnia-Hertsegovina irtautuivat Jugoslaviasta. Kosovo jäi Serbian maakunnaksi. 1990-luvun puolivälissä Kosovon vapautusarmeija aloitti aseellisen taistelun Serbian hallintoa vastaan. Serbia lähetti Kosovoon armeijan joukkoja ja poliiseja. Lisäksi Kosovoon tuli epäsäännöllisiä serbialaisia aseryhmiä. Serbia yritti estää Kosovon itsenäistymisen julmalla väkivallalla. Miljoona Kosovon albaania pakeni maasta. Vuonna 1999 läntinen sotilasliitto Nato pommitti Serbian joukkoja. Serbialaiset asevoimat vetäytyivät Kosovosta ja YK otti vastuun Kosovon hallinnosta.
Presidentti Martti Ahtisaari johti vuodesta 2006 alkaen YK:n turvallisuusneuvoston toimeksiannosta Serbian ja Kosovon välisiä neuvotteluja alueen tulevaisuudesta. Monien neuvotteluvaiheiden jälkeen Ahtisaari totesi, että Serbian hallituksen ja Kosovon albaanienemmistön näkemykset Kosovon tulevaisuudesta ovat toisilleen vastakkaisia. ”Belgrad on valmis myöntämään Kosovolle itsehallinnon Serbian osana, kun taas Pristina ei suostu mihinkään muuhun kuin täyteen itsenäisyyteen”, Ahtisaari sanoi YK:lle vuonna 2007 antamassaan selonteossa. Ahtisaari korosti, että Kosovon jääminen osaksi Serbiaa ei olisi hyväksyttävä ratkaisu sen jälkeen, kun serbialaisten joukkojen raakuudet Kosovon albaaneja kohtaan olivat aiheuttaneet laajaa kärsimystä ja pakottaneet kansainvälisen yhteisön käyttämään sotilaallista voimaa väestön suojelemiseksi. Ahtisaaren mielestä Kosovon säilyminen Serbian hallinnassa aiheuttaisi väistämättä uuden sodan.
Ahtisaari ehdotti Kosovon itsenäistymistä kansainvälisen yhteisön valvonnassa. Hän huomautti, että Kosovo oli jo vuodesta 1999 alkaen ollut YK:n valvonnassa. Kosovon hallinto oli toiminut Serbiasta riippumatta. Ahtisaari lisäsi kuitenkin, ettei Kosovo voinut pitkällä aikavälillä tukeutua YK:n ylläpitämään hallintoon, vaan maan ja alueen tilanteeseen oli löydettävä rakentava, kestävä ratkaisu. Vain tällä tavalla Kosovo pääsisi eteenpäin yhteiskuntansa ja taloutensa kehittämisessä. Ahtisaaren suunnitelman tärkeä piirre oli pyrkimys varmistaa vähemmistöjen oikeudet ja turvallisuus Kosovossa. Hän muistutti, että Kosovon serbivähemmistö oli joutunut väkivallan kohteeksi sen jälkeen, kun serbialaiset joukot olivat poistuneet alueelta. Ahtisaari sanoi myös, että Kosovon serbien olisi osallistuttava kosovolaisen yhteiskunnan ja julkisten laitosten toimintaan sen sijaan, että he jättäytyvät niiden ulkopuolelle ja katkaisevat tarpeellisen vuorovaikutuksen Kosovon hallituksen ja albaaniväestön kanssa.
Ahtisaaren suunnitelmassa Kosovo tuli rakentaa monikansaiseksi ja demokraattiseksi yhteisöksi, missä eri väestöryhmien oikeuksia omaan kieleen, kulttuuriin ja koulutukseen oli suojeltava. Suunnitelman mukaan albaani ja serbi olisivat Kosovon kaksi tärkeintä virallista kieltä, mutta myös turkki, bosnia ja romani olisi tunnustettava virallisiksi kieliksi. Kosovon parlamentissa olisi varmistettava vähemmistöväestöjen edustus. Ahtisaaren suunnitelma esitti Pohjois-Kosovon serbienemmistöisille kunnille laajaa itsehallintoa sekä oikeutta saada rahoitusta Serbiasta ja tehdä yhteistyötä Serbian viranomaisten kanssa. Suunnitelma velvoitti Kosovon viranomaisia kunnioittamaan ja suojelemaan Kosovon serbialaista ortodoksista kirkkoa, jolla on suuri merkitys serbialaisessa kulttuurissa.
Ahtisaaren suunnitelma ei tyydyttänyt Kosovon albaaniväestön johtajia eikä Serbiaa. Albaanit pitävät Kosovoa paljon suoremmin kosovolaisen albaaniväestön kotimaana kuin useiden kansallisuuksien yhteisenä valtiona. Serbia ei hyväksynyt ajatusta Kosovon itsenäisyydestä. Vuonna 2008 Kosovo julistautui itsenäiseksi. Samana vuonna Suomi tunnusti Kosovon itsenäisyyden. Kosovosta ei ole vielä tullut YK:n jäsentä. Yli yhdeksänkymmentä YK:n jäsenmaata ei ole tunnustanut Kosovoa. Turvallisuusneuvoston pysyvistä jäsenistä Venäjä vastustaa Kosovon itsenäisyyttä ja YK-jäsenyyttä.
Turkin ja Serbian välissä
Kosovo on ollut suurvaltojen raja-alue ja taistelukenttä. Se on ollut Rooman, Bysantin valtakunnan ja Bulgarian vaikutuspiirissä. 1200- ja 1300-luvuilla Kosovo oli Serbian poliittinen, kulttuurillinen ja uskonnollinen keskus. Se oli serbialaisuuden sydänseutu. Turkkilainen armeija voitti serbit vuonna 1389 Kosovon tasangolla Pristinan lähellä käydyssä taistelussa. Kosovo ja sen jälkeen myös Serbia jäivät Turkin valtaan.
Slaavilaiset kansat ja heidän joukossaan nykyisten serbien edeltäjät tulivat Balkanin alueelle 500- ja 600-luvuilla. 800-luvulla enemmistö Kosovon asukkaista on ilmeisesti ollut serbejä. Alueella on kuitenkin asunut pitkään muitakin kansallisuuksia. Vanhan paikannimistön pohjalta arvellaan, että Kosovossa on elänyt albaaneja jo ennen slaavilaisten kansojen vaellusta. Turkin vallan aikana Kosovoon muutti islamin uskon omaksuneita albaaneja. 1800-luvun lopussa seitsemänkymmentä prosenttia Kosovon asukkaista oli islaminuskoisia albaaneja ja kolmekymmentä prosenttia väestöstä oli kristittyjä, enimmäkseen serbejä.
1600-luvun lopulla Kosovo oli yksi Suuren Turkin sodan taistelukentistä. Silloin sekä serbejä että Kosovon albaanien vapaaehtoisjoukkoja taisteli Euroopan valtioiden perustaman Pyhän liigan liittolaisina Turkkia vastaan. 1800-luvulla Serbiassa nousi kapinoita haastamaan Turkin valtaa. Vuonna 1817 Serbia sai itsehallinnon ruhtinaskuntana turkkilaisten alaisuudessa. Vuonna 1878, Turkin sodan jälkeen, Serbia saavutti itsenäisyytensä.
Serbialaisten taistellessa turkkilaisia joukkoja vastaan kymmenet tuhannet islaminuskoiset albaanit pakenivat taistelualueilta Kosovoon. 1800-luvun lopussa ja 1900-luvun alussa yli sata tuhatta serbiä pakeni Turkin hallitsemasta Kosovosta Serbiaan. Vuonna 1913 Ensimmäisen Balkanin sodan jälkeen suurin osa Kosovosta liitettiin Serbiaan. Serbian ja Montenegron armeijat ja epäsäännölliset asejoukot surmasivat sodan aikana kymmenen tuhatta Kosovon albaania ja neljäkymmentä tuhatta albaania joutui lähtemään kotiseudultaan.
Serbian hallinto merkitsi Kosovon albaaneille joutumista uuden vihamielisen miehitysvallan alaiseksi. Serbialaiset vallankäyttäjät pitivät Kosovon albaaneja enemmän ulkomaalaisina ja vihollisina kuin oman maan kansalaisina. Turkin ja Serbian väliset taistelut syvensivät islamilaisten albaanien ja ortodoksikristittyjen serbien välistä vastakkainasettelua. Sotien aikainen väkivalta ja niiden jälkeiset vainot, kostot ja sorto jättivät sekä albaanien että serbien mieleen sitkeät kaunat, jotka vaikuttavat vieläkin Kosovon väestöryhmien välisiin suhteisiin ja estävät maan eheytymisen yhteiseksi valtioksi.
Serbien Kosovo
Kosovo on serbialaisuuden sydänseutu ja kehto. Serbialaiset pitävät Kosovoa osana Vanhaa Serbiaa, josta nykyinen Serbia on syntynyt. Kosovon Pristina ja Prizren olivat 1300-luvulla silloisen Serbian valtakunnan tärkeitä kaupunkeja ja Länsi-Kosovon Peja oli Serbian ortodoksikristillisen kirkon keskus. Serbit ovat kutsuneet Kosovoa Serbian Jerusalemiksi alueen suuren uskonnollisen merkityksen vuoksi.
Kosovon tasangon taistelu vuonna 1389 on syöpynyt merkkitapauksena Serbian kulttuuriperintöön. Se on synnyttänyt myytin serbialaisista Euroopan etuvartiona turkkilaisia valloittajia vastaan, ja kristinuskon puolustajina islamin leviämisen edessä. Kosovo on historiallisesti, kulttuurillisesti ja uskonnon näkökulmasta katsottuna ollut niin tärkeä osa serbialaisuutta, että Serbia ei ole mitenkään voinut luopua alueesta. Serbia on pitänyt mahdottomana, että Kosovo ei olisi osa Serbiaa.
Nykyisen Kosovon valtion alueella serbit ovat määrällisesti pieni vähemmistö, alle kymmenesosa väestöstä. Suuri osa Kosovon serbeistä asuu maan pohjoisosassa. Serbit ovat enemmistöväestö kymmenessä kunnassa. Kosovon serbit tuntevat kuuluvansa enemmän Serbiaan kuin Kosovoon. Serbit ja albaanit elävät hyvin suuressa määrin erillään toisistaan. Kosovon albaanienemmistö ja maan johtajat eivät ole olleet kovin kiinnostuneita rakentamaan Kosovon valtiolle tuoretta kansallista identiteettiä herättämään yhteenkuuluvuutta eri väestöryhmien välillä.
Albaanien Kosovo
Vuonna 2020 Kosovossa tehdyissä kyselyissä puolet Pristinan ja seitsemänkymmentä prosenttia Mitrovican kaupunkien albaaninuorista ilmoitti, että heillä ei ole koskaan ollut minkäänlaisia yhteyksiä Kosovon serbeihin. He eivät tunteneet ketään serbiä eivätkä olleet milloinkaan tekemisissä serbien kanssa. Mitrovican kaupunki on jakautunut kahteen osaan. Serbiväestö asuu Ibarjoen pohjoisrannalla. Joen etelänpuoleisissa kaupunginosissa 96% asukkaista on albaaneja ja loput ovat bosniakkeja, romaneja tai turkkilaisia. Mitrovican eteläisten kaupunginosien seitsemästäkymmenestä tuhannesta asukkaasta vain neljätoista ilmoittautuu väestölaskennoissa Kosovon serbeiksi.
Vuorovaikutuksen puute pitää yllä väestöryhmien välisiä ennakkoluuloja. Kosovon albaanien ja serbien poliittisten puolueiden johtajat käyttävät vanhoja vihoja vaaliaseina. Väestöryhmien väliset vainot ja sotien joukkosurmat nousevat usein esiin julkisessa keskustelussa. Albaanit arvelevat 1990-luvun kokemusten perusteella, että jos Kosovo ei olisi itsenäistynyt, se olisi nyt ankaran serbialaisen hallinnon armoilla. Nykytilanteessa näyttää siltä, että uskonto, siis albaanien islamilaisuus ja serbien kristillisyys, ei ole suuri ristiriitoja tai vastakkainasettelua herättävä tekijä.
Kosovo on satojen vuosien ajan ollut suurten valtakuntien taistelutanner ja köyhä reuna-alue, missä ihmisten yhteisölliset verkostot ovat heimottuneet oman kansanryhmän, suvun ja paikallisten johtajien ympärille. Albaanienemmistön mielestä Kosovo kuuluu albaaneille. Heille se on albaanien kotiseutu. Kansallismieliset poliitikot ja tutkijat korostavat, että Kosovo on osa albanialaista väestö- ja kulttuurialuetta. Kosovon nykyinen hallituspuolue Vetevendosje haluaisi muuttaa maan perustuslakia niin, että Kosovo voisi liittyä Albaniaan, jos asiasta järjestetään kansanäänestys ja äänestäjien enemmistö on liittymisen kannalla. Viime vuosien mielipidemittauksissa lähes kuusikymmentä prosenttia Kosovon albaaneista on kannattanut liittymistä Albaniaan.
Jugoslavian Kosovo
Toisen maailmansodan jälkeen Kosovo oli Serbian itsehallinnollinen maakunta, ja Serbia oli Jugoslavian suurin osavaltio. Muut Jugoslavian osavaltiot olivat Bosnia-Hertsegovina, Kroatia, Makedonia, Montenegro ja Slovenia. Kosovon itsehallintoasemassa oli useita vaiheita. Välillä Serbian ja Jugoslavian liittovaltion ote Kosovosta kiristyi, toisinaan Kosovon omalle kulttuurille ja päätöksenteolle annettiin enemmän tilaa.
1980-luvun alussa Kosovossa oli isoja mielenosoituksia, joissa albaaniväestö vaati maakunnan tunnustamista itsenäiseksi omana Jugoslavian osavaltionaan. Jugoslavian liittovaltio julisti Kosovoon poikkeustilan ja lähetti armeijan joukkoja kukistamaan mielenosoitukset. Vain kymmenen vuotta myöhemmin Jugoslavia hajosi. Slovenia, Kroatia ja Pohjois-Makedonia erosivat Jugoslaviasta vuonna 1991. Bosnia-Hertsegovina itsenäistyi vuonna 1992. Kosovo jäi vielä osaksi Serbiaa.
Kosovo oli yksi Jugoslavian köyhimmistä alueista. Noin viidesosa Kosovon työvoimasta oli jatkuvasti ilman työtä. Kosovon koulutustaso oli Jugoslavian alhaisimpia. Taloudelliset vaikeudet olivat suuri syy siihen, miksi 1980-luvun mielenosoitukset alkoivat Kosovossa. Kosovon väestö oli kasvanut nopeasti. Vuodesta 1961 vuoteen 1981 Kosovon albaaniväestön määrä miltei kaksinkertaistui. Työtä etsivien nuorten aikuisten määrä lisääntyi. Toimeentulomahdollisuuksien puute lisäsi maastamuuttoa ja tyytymättömyyttä.
Kosovon maaperässä on ruskohiiltä, lyijyä, sinkkiä, kultaa ja nikkeliä. Kaivosteollisuus laajeni 1950-luvulta lähtien, mutta maakunnan muu teollinen pohja jäi heikoksi. Maatalous tuottaa edelleen huonosti. 1960-luvun puolivälin ja 1980-luvun lopun välillä työttömyys sai kymmenet tuhannet Kosovon albaanit lähtemään Jugoslaviasta Keski-Eurooppaan, Pohjoismaihin ja Yhdysvaltoihin. 1990-luvulla Kosovon itsenäisyystaisteluun liittynyt väkivalta ajoi satoja tuhansia ihmisiä pakolaisiksi ulkomaille. Kahdeksansataa tuhatta kosovolaista asuu edelleen maan ulkopuolella. Ulkomailla asuvat kosovolaiset lähettävät Kosovoon yhteensä noin puolitoista miljardia euroa vuodessa.
Kosovon kriisi
1980-luvulla Jugoslavian talous vajosi syvään taantumaan, joka synnytti huolta ja katkeruutta liittovaltion kaikilla alueilla. Liittovaltiota pitkään johtanut Josip Broz Tito kuoli vuonna 1980 ja tämä viritti kilpailun poliittisesta vallasta. Suurin osavaltio Serbia pyrki vahvistamaan asemansa liittovaltion johtajana. Sekä taloudellista että poliittista valtaa alettiin keskittää tavalla, joka herätti ärtymystä ja itsenäisyyspyrkimyksiä pienemmissä osavaltioissa ja Kosovossa. Vuonna 1989 Slobodan Milosevic valittiin Serbian presidentiksi. Hänen johdollaan Serbia koetti tukahduttaa osavaltioiden ja Kosovon itsenäisyyspyrkimykset turvautumalla armeijaan ja raakaan väkivaltaan.
Kroatiassa ja Bosnia-Hertsegovinassa syttyneet irtautumissodat vaativat yli sata tuhatta ihmishenkeä. Taistelevat osapuolet syyllistyivät ihmisoikeusloukkauksiin. Serbien armeija pani toimeen laajoja joukkomurhia, vaikka YK yritti perustaa sotatoimialueille turva-alueita siviiliväestön suojelemiseksi. Vuonna 1995 serbiarmeija teloitti kahdeksan tuhatta muslimiväestöön kuulunutta miestä ja poikaa Srebrenican kaupungissa Bosnia-Hertsegovinan itäosassa.
Vuonna 1996 Kosovon vapautusarmeija aloitti itsenäisyyssodan Serbian hallintoa vastaan. Vuonna 1998 Kosovoon lähetettiin Serbian armeijan joukkoja, poliiseja ja epäsäännöllisiä serbialaisia aseryhmiä, jotka syyllistyivät murhiin ja raiskauksiin. Miljoona Kosovon albaania pakeni kotiseudultaan väkivallan tieltä. Serbijoukot surmasivat kymmenen tuhatta albaaniväestöön kuulunutta ihmistä. Srebrenican murhenäytelmä pelotti kansainvälistä yhteisöä eikä samanlaisten tapausten haluttu toistuvan Kosovossa. Vuonna 1999 läntinen sotilasliitto Nato pommitti Serbian joukkoja. Serbialaiset asevoimat vetäytyivät Kosovosta. YK otti vastuun Kosovon hallinnosta.
Vuonna 1994 YK:n turvallisuusneuvosto perusti kansainvälisen rikostuomioistuimen käsittelemään Jugoslavian hajoamissotien sotarikoksia. Vuonna 2002 Slobodan Milosevic joutui Jugoslavia-tuomioistuimen eteen syytettynä Kroatiassa, Bosnia-Hertsegovinassa ja Kosovossa tehdyistä sotarikoksista sekä rikoksista ihmisyyttä vastaan. Milosevic kuoli sydänkohtaukseen vuonna 2006 ennen kuin tuomioistuin sai häntä koskevan oikeuskäsittelyn päätökseen.
YK Kosovossa
YK:n monialainen Väliaikainen hallinto-ohjelma Kosovossa, UNMIK (United Nations Interim Administration Mission in Kosovo), edistää Kosovon väestöryhmien välistä vuorovaikutusta ja rauhan rakentamista. Ohjelmaan kuuluu ihmisoikeuksien seuranta. Ohjelmalla on toimistot Pristinassa ja Mitrovicassa. Kosovossa on vuodesta 1999 lähtien toiminut YK:n valtuuttama ja Naton johtama kansainvälinen rauhanturvajoukko Kosovo Force (KFOR), jossa on yli neljä tuhatta sotilasta.
Rauhanturvaajiin kuuluu myös suomalainen osasto, jossa on seitsemänkymmentä sotilasta. KFOR-joukon tehtävänä on vahvalla sotilaallisella läsnäolollaan estää vihamielisyydet väestöryhmien välillä. Nato ilmoitti vuonna 2026, että Kosovon turvallisuustilanne on parantunut ja rauhanturvajoukkoa voidaan ryhtyä pienentämään. Kosovossa toimii viisitoista YK:n järjestöä ja ohjelmaa, jotka edistävät maan kehitystä omavaraiseksi itsenäiseksi valtioksi.
Aiheeseen liittyvät maat ja konfliktit
Lue maaprofiilit konfliktiin liittyneistä maista: