Taustaa
Kypros liitettiin osmanien valtakuntaan vuonna 1570, minkä jälkeen turkkilaisia alkoi muuttaa saarelle. Turkkilaiset asettuivat pääasiassa Kyproksen pohjoisosaan, jossa mm. 30 000 turkkilaiselle sotilaalle annettiin omaa viljelysmaata. Saaren muissa osissa asui tuolloin kyproksenkreikkalaisia.
Ison-Britannian armeijan joukot tulivat Kyprokselle vuonna 1878, mutta saari säilyi virallisesti osmanivaltakunnan osana. Britit pääsivät turkkilaisten kanssa sopuun saarella olemisesta vastineeksi siitä, että he olisivat turkkilaisten puolella, jos venäläiset hyökkäisivät Turkkiin.
Ensimmäisen maailmansodan jälkeen osmanien valtakunta hajotettiin moneen osaan sodan voittajamaiden kesken. Iso-Britanniasta tuli Kyproksen hallitsija.
Kypros itsenäistyy
Kyproslaisten vastustivat Iso-Britannian hallintoa voimakkaasti. 1930–1940-luvuilla monet kyproksenkreikkalaiset katsoivat, että Kyproksen tulisi olla osa Kreikkaa. Iso-Britannia ei kuitenkaan suostunut vetäytymään alueelta. Edes vuoden 1950 kansanäänestys, jossa suurin osa saaren asukkaista äänesti Kreikkaan yhdistymisen puolesta, ei saanut brittejä luopumaan saaren hallinnasta.
Vuosia jatkuneet väkivaltaisuudet kreikkalaisten Enosis-liikkeen kanssa saivat brittisotilaat lopulta vetäytymään saarelta. Kyproksenkreikkalaiset ja kyproksenturkkilaiset pääsivät sopuun perustuslaista ja Kypros itsenäistyi vuonna 1960.
Itsenäistymisen myötä ilmeni kuitenkin uusia ongelmia. Kyproksenkreikkalaisten ja -turkkilaisten välille syntyi nopeasti ristiriitoja. Levottomuudet lisääntyivät vuonna 1963, ja vuoden 1964 kuluessa konflikti kärjistyi sisällissodaksi. Kyproksenturkkilaisten vähemmistö kärsi väkivaltaisuuksista eniten, ja YK lähetti saarelle rauhanturvaajia. YK:n rauhanturvaoperaatio jatkuu alueella edelleen.
Saari jaetaan
Kreikkaa hallinnut sotilasjuntta järjesti Kyproksen presidentin, arkkipiispa Makarioksen syrjäyttämisen vuonna 1974. Makarios halusi itsenäisen ja yhtenäisen Kyproksen valtion. Sotilasjuntan tuella valtaan nousi Nikos Sampson, johon juntta pystyi Ateenasta käsin vaikuttamaan.
Turkin viranomaiset eivät pitäneet kreikkalaisten toimista ja päättivät puuttua tilanteeseen. Turkkilaisten invaasio johti massamuuttoihin Kyproksella: noin 180 000 kyproksenkreikkalaista pakeni maan pohjoisosista kohti etelää samalla, kun 45 000 kyproksenturkkilaista pakeni tai muutti etelästä pohjoiseen. Vielä samana vuonna Kreikkaa hallinnut sotilasjuntta kaatui, mikä sai myös Samsonin luopumaan presidenttiydestään.
Turkkilaisten invaasio ja massamuutot johtivat käytännössä saaren jakautumiseen kahtia sekä etnisesti että maantieteellisesti. Noin 30 % saaresta on nykyisin kyproksenturkkilaisten ja 70 % kyproksenkreikkalaisten hallussa. YK:n rauhanturvaajien valvoma rajalinja kulkee alueiden välissä saaren halki.
Marraskuussa 1983 kyproksenturkkilaisten alue julistautui itsenäiseksi Pohjois-Kyproksen turkkilaiseksi tasavallaksi. Pohjois-Kyproksella on järjestetty säännöllisesti sekä presidentinvaaleja että parlamenttivaaleja, mutta sen itsenäisyyden on tunnustanut ainoana valtiona Turkki, joka miehittää osaa Kyproksesta. Sillä on saaren pohjoisosassa noin 35 000 sotilasta.
Annanin suunnitelma ja EU
Viime vuosina tilanne kyproksenkreikkalaisten ja -turkkilaisten välillä on ollut tasainen, mutta konfliktin ratkaiseminen ei ole edistynyt. Useat rauhanneuvottelukierrokset eivät ole johtaneet tuloksiin.
2000-luvun alussa monet toivoivat ratkaisua YK:n pääsihteeri Kofi Annanin kehittelemästä ns. Annanin suunnitelmasta. Sekä kyproksenkreikkalaiset että -turkkilaiset johtajat vaativat kansalaisia boikotoimaan suunnitelmaa ja siitä käytyä kansanäänestystä vuonna 2004. Kyproksenturkkilaiset kuitenkin äänestivät yhdistymissuunnitelman puolesta. Arvioitiin, että monet katsoivat saarten osien yhdistymisen olevan heidän ainoa keinonsa päästä EU:n jäseneksi.
Kyproksen sisäinen konflikti on sidoksissa kysymyksiin EU-jäsenyydestä. EU hyväksyi Kyproksen jäsenmaakseen toukokuussa 2004, mutta EU-alueeseen kuuluvat vain kansainvälisesti tunnustetut eli kyproksenkreikkalaiset osat saaresta.
Kun kyproksenkreikkalaiset äänestivät kansanäänestyksessä Annanin yhdistämissuunnitelmaa vastaan, he estivät samalla saaren pohjoisosien liittymisen EU:hun. Kansanäänestyksen jälkeen Kyproksen poliittiset johtajat ovat saaneet paljon kritiikkiä kansainväliseltä yhteisöltä tavasta, jolla kansanäänestykseen suhtauduttiin.
Uudet neuvottelut
Vuonna 2008 alkoivat uudet neuvottelut konfliktin osapuolien välillä. Samana keväänä avattiin Ledra-kävelykatu, joka kulkee jaetun pääkaupunki Nikosian halki. Neuvottelut eivät kuitenkaan johtaneet sopimukseen – suurelta osin sen vuoksi, että oikeistonationalistinen UBP-puolue voitti parlamenttivaalit Pohjois-Kyproksella huhtikuussa 2009. Puolue kannattaa alueen liittämistä Turkkiin.
Tammikuussa 2010 osapuolet olivat jälleen yhteydessä toisiinsa, mutta neuvottelut eivät edenneet, syynä muun muassa Pohjois-Kyproksella tapahtunut vallanvaihdos. Huhtikuussa Pohjois-Kyproksen presidentiksi valittu Derviş Eroğlu oli entinen Kansallisen yhteneväisyyspuolueen (Ulusal Birlik Partisi) johtaja, ja tuon puolueen pyrkimyksenä on korostaa yhteyttä Turkin kanssa ja Pohjois-Kyproksen itsenäisyyttä. Eroglu osallistui silti YK:n pääsihteerin Ban Ki-mooniin vetämiin neuvotteluihin yhdessä Kyproksen silloisen presidentin Demetris Christofiasin kanssa. Viimeiset tällaiset neuvottelut pidettiin lokakuussa 2011.
Vuosina 2012 ja 2013 Kyproksen poliittinen konflikti jäi Kyproksen tasavallan finanssikriisin varjoon maan jouduttua anomaan 10 miljardin euron pelastuspaketin EU:lta ja Kansainväliseltä valuuttarahastolta IMF:ltä. Yksi syy tähän oli myös maan presidentinvaalien tulosten odottaminen. Helmikuussa 2013 maahan valittiin uusi presidentti Nicos Anastasiades, joka oli aikoinaan puoltanut kreikkalais-kyproslaisten keskuudessa epäsuosittua Annanin sopimusta.
Viimeisin neuvottelukierros Kyproksen kohtalosta pidettiin Sveitsissä kesällä 2017. Suurista toiveista huolimatta ne kuitenkin kariutuivat. Syynä olivat muun muassa erimielisyydet Turkin joukkojen asemasta Kyproksella.
Konfliktin ratkeaminen on lipunut yhä kauemmas, sillä kyproksenturkkilaisten presidentinvaalit voitti lokakuussa 2020 tiukasti yhdistymistä vastustava UBP-puolueen Ersin Tatar. Toisin kuin edeltäjänsä, hän on vastustanut tiukasti yhdistymistä. Istuva presidentti Mustafa Akıncı oli luvannut puoltaa Kyproksen yhdistymistä, mikäli hänet valittaisiin uudelleen.
Osapuolten välillä on ollut jännitteitä myös sen vuoksi, että Turkin alukset ovat kartoittaneet Kyproksen ympäristössä ja Kreikan talousalueella merenalaisia luonnonvaroja.
Marraskuussa 2020 Tatar sekä Kyproksen tasavallan presidentti Anastasiades tapasivat YK:n johdolla. Kumpikin suhtautui myönteisesti ajatukseen neuvotteluiden jatkamisesta.
YK:n rooli konfliktissa
YK on ollut läsnä Kyproksella vuodesta 1964 alkaen. Rauhanturvaoperaatio UNFICYP on yksi YK:n vanhimmista rauhanturvaoperaatioista. YK:n joukkojen tärkein rooli on ollut niin sanotun ”vihreän linjan” valvonta. Linja jakaa saaren kahteen osaan. Joukot seuraavat maan turvallisuustilannetta ja varmistavat, että osapuolet pysyvät erillään toisistaan. Operaatiossa on mukana runsaat tuhat sotilasta ja muuta henkilökunnan jäsentä.
Vuoden 1974 levottomuuksien jälkeen YK:n mandaattiin on kuulunut myös muita tehtäviä, kuten humanitaarisia tehtäviä. YK:lla on ollut tärkeä rooli myös keskustelukumppanina ja rauhanneuvotteluiden järjestäjänä. Se on esittänyt useita vaihtoehtoja konfliktin ratkaisemiseksi. Operaation johtaja on YK:n pääsihteerin Kyproksen erityisneuvonantaja.
Lähteet
- Globalis.no,
- BBC,
- HS,
- UN News,
- UNFICYP,
- Yle,
- Prio
Aiheeseen liittyvät maat
Lue maaprofiilit konfliktiin liittyneistä maista: