Länsi-Saharan itäosassa aavikon halki on rakennettu pitkä maavalli, jota suojelevat miinakentät, tutka-asemat ja Marokon armeijan tukikohdat. Vallin itäpuolella on karu Sahara, missä asuu vähän ihmisiä. Marokon hallinto ei ulotu tälle harvaan asutulle alueelle. Länsi-Saharan aseellinen vapautusliike Polisario hallitsee aavikkoa, jonka koko on noin neljäsosa Länsi-Saharasta. Vuonna 2020 Marokon ja Polisarion välinen pitkäaikainen aselepo päättyi. Sen jälkeen Polisario on tehnyt lennokki-, ohjus- ja pommi-iskuja marokkolaisia kohteita vastaan.
Marokon hallussa oleville Länsi-Saharan alueille tulee jatkuvasti lisää marokkolaisia siirtolaisia. Länsi-Saharassa on jo paljon enemmän marokkolaisia kuin saharalaisia. Suurin osa alkuperäisistä saharalaisista elää pakolaisleireillä Algeriassa. Länsi-Saharan pakolaiset ovat asuneet Algerian leireillä jo viisikymmentä vuotta. YK ja Haagin kansainvälinen tuomioistuin ovat tuominneet Marokon miehityksen Länsi-Saharassa. Länsisaharalaiset ovat pitkään odottaneet YK:n valvomaa kansanäänestystä, jossa päätettäisiin alueen mahdollisesta itsenäisyydestä. Näyttää siltä, että kansanäänestystä ei koskaan järjestetä. Yhdysvallat, Ranska, Iso-Britannia ja Espanja ovat jo myöntäneet Länsi-Saharan kuuluvan Marokolle.
Espanjan siirtomaasta Marokon maakunnaksi
Espanja hallitsi Länsi-Saharaa 1970-luvun puoliväliin asti. Maata kutsuttiin Espanjalaiseksi Saharaksi. Vuonna 1975 Espanja vetäytyi alueelta. Sekä Marokko että Mauritania esittivät vaatimuksia Länsi-Saharasta. Maiden mukaan alue oli kuulunut niille ennen kuin Espanja valtasi sen 1880-luvulla. Espanjan vetäytyessä Marokko miehitti Länsi-Saharan pohjoisosan ja Mauritania lähetti joukkoja alueen eteläosaan.
Marraskuussa vuonna 1975 Marokko järjesti niin sanotun vihreän marssin, jonka aikana yli kolmesataa tuhatta marokkolaista ylitti Länsi-Saharan rajan. Lokakuun puolivälissä vuonna 1975 Kansainvälinen tuomioistuin oli lausunut, että Marokolla tai Mauritanialla ei ollut perusteltua omistusoikeutta Länsi-Saharaan. Lokakuussa Espanja oli myös neuvotellut Länsi-Saharan vapautusliikkeen Polisarion kanssa siirtomaavallan purkamisesta. Vuodesta 1973 lähtien Polisario oli käynnistänyt sissisotaa Länsi-Saharan itsenäisyyden puolesta.
Vuoden 1975 puolivälissä YK oli lähettänyt Länsi-Saharaan valtuuskunnan tukemaan siirtomaavallan lopettamista. Valtuuskunta totesi, että ylivoimainen enemmistö Länsi-Saharan asukkaista halusi maan itsenäisyyttä. Valtuuskunta mainitsi selonteossaan, että Polisariolla oli laaja kannatus väestön keskuudessa.
Helmikuussa vuonna 1976 Polisario julisti Sahrawin demokraattisen arabitasavallan itsenäiseksi. Sen jälkeen vapautusliike kävi sissisotaa Marokon ja Mauritanian miehitystä vastaan. Vuonna 1979 Mauritanian joukot poistuivat Länsi-Saharasta. Mauritania tunnusti Sahrawin demokraattisen arabitasavallan. Marokko valtasi Mauritanian jättämät alueet. Siitä eteenpäin Länsi-Saharan kiista on jatkunut Marokon ja Polisarion välisenä konfliktina. Marokko on saanut tukea Yhdysvalloilta ja Ranskalta. Algeria ja Libya ovat olleet Polisarion tärkeimpiä tukijoita. Polisarion päämaja on Algerian Tindoufissa. Algeriassa elää 174 000 Länsi-Saharan pakolaista. Länsi-Saharassa on kaikkiaan noin puoli miljoonaa asukasta.
Hiekkavallit ja miinat torjuvat sissihyökkäyksiä
Taistelussa Marokon armeijaa vastaan Polisario on harjoittanut liikkuvaa sodankäyntiä. Länsi-Saharan itäosien aavikko on laaja alue, missä on vähän asutusta. Armeijan on vaikea löytää nopeasti liikkuvia sissiryhmiä. Marokko on torjunut Polisarion hyökkäyksiä rakentamalla suuria kivi- ja hiekkavalleja ja piikkilankaesteitä. Vallien eteen on kaivettu miinoja. Valleilla on tarkkailuasemia ja puolustuspesäkkeitä. Miehittäjien tavoitteena on ollut eristää Polisaro Länsi-Saharan tiheimmin asuttujen ja taloudellisesti tärkeiden alueiden ulkopuolelle.
Vuonna 1982 Marokon ensimmäinen valli suojeli pohjoisen kolmiota Laayounen kaupungin ympärillä. Bou Craan iso fosfaattikaivos on kolmion sisällä. Hiekkavallien takana olevaa aluetta on laajennettu kuusi kertaa. Valli ulottuu jo etelään Mauritanian rajalle. Sen sisäpuolella on koko Länsi-Saharan rannikko. Viimeisimmät laajennustyöt tehtiin vuonna 2020. Vallitusten ulkopuolelle jää itäinen harvaan asuttu aavikko, neljäsosa Länsi-Saharan alueesta. Marokko kutsuu aluetta puskurivyöhykkeeksi.
Marokon ja Polisarion välillä vallitsi tulitauko vuodesta 1991 vuoteen 2020 asti. Vuonna 2020 Polisario julisti taas sodan Marokolle. Viha kytee hiljaisella tulella. Polisario on tehnyt lyhyitä hyökkäyksiä, lennokki-, ohjus- ja pommi-iskuja marokkolaisia kohteita vastaan, mutta vihollisuudet eivät ole leimahtaneet täydeksi sodaksi. Polisarion sisällä on siipi, jonka mielestä väkivallan lisääminen on ainoa keino edistää Länsi-Saharan itsenäistymistä. Liikkeen johtaja Brahim Ghali korostaa itsenäisyystavoitetta, mutta viime vuosina hän ei ole halunnut kiihdyttää aseellista toimintaa.
Kadonnut kansanäänestys
1980-luvulla Marokko ja Polisario neuvottelivat Länsi-Saharan kiistan ratkaisemisesta. YK toimi neuvottelujen välittäjänä. Vuonna 1988 osapuolet sopivat, että Länsi-Saharassa järjestettäisiin kansanäänestys siitä, tulisiko maan itsenäistyä vai liittyä Marokkoon. Sopimukseen kuului myös vihollisuuksien keskeyttäminen. Tulitauko astui voimaan vuonna 1991. Vuodelle 1992 suunniteltua kansanäänestystä ei järjestetty. Marokko ja Polisario ovat olleet erimielisiä siitä, kenellä tulisi olla oikeus äänestää. Polisarion mielestä äänioikeus kuuluu niille asukkaille, jotka kirjattiin länsisaharalaisiksi Espanjan siirtomaahallinnon vuoden 1974 väestölaskennassa. Polisario uskoi, että valtaosa näistä äänestäjistä kannattaisi Länsi-Saharan itsenäisyyttä. Marokko siirsi Länsi-Saharaan kymmeniä tuhansia uusia siirtolaisia ja piti selvänä, että myös siirtolaisilla oli oltava oikeus osallistua kansanäänestykseen.
Vuonna 1997 YK:n pääsihteeri Kofi Annan nimitti Yhdysvaltojen entisen ulkoministerin James Bakerin aloittamaan uudelleen Marokon ja Polisarion väliset neuvottelut. Neuvotteluissa pyrittiin siihen, että Länsi-Saharan kansanäänestys voitaisiin järjestää vuonna 1998. Marokon ja Polisarion erimielisyys äänioikeutetuista kaatoi sovinnon mahdollisuuden. Vuonna 2004 James Baker jätti välittäjän tehtävän. Marokon nykyinen kuningas Muhammad kuudes vastustaa Länsi-Saharan kansanäänestystä. Hän pitää Länsi-Saharaa Marokon osana. Hän on valmis keskustelemaan Länsi-Saharan rajatusta alueellisesta itsehallinnosta, mutta ei itsenäistymisestä.
Vuonna 2020 Yhdysvallat totesi, että Länsi-Sahara kuuluu Marokolle. Sen jälkeen Espanja, Ranska ja Iso-Britannia ovat ilmoittaneet, että nekin tukevat kuningas Muhammadin ajatusta Länsi-Saharan rajatusta itsehallinnosta. Polisarion perustama Sahrawin demokraattinen arabitasavalta on Afrikan unionin jäsen. Laajimmillaan noin kahdeksankymmentä YK:n jäsenmaata tunnusti Sahrawin tasavallan. Monet maat ovat peruneet tai jäädyttäneet tunnustuksensa. Vuonna 2024 Sahrawin demokraattisen arabitasavallan tunnusti vielä noin kaksikymmentä maata. Näiden joukossa ei ole EU:n jäsenmaita.
Tulitauko särkyi
Vuonna 2016 Marokko rakensi uuden päällystetyn tien Guergueratin kaupungista Mauritanian raja-asemalle. Tielinja ylitti sovitun aselevon puskurivyöhykkeen. Polisario lähetti sotilaitaan estämään tien päällystystöitä. Polisarion mielestä tienrakennus osoitti Marokon pyrkimystä vahvistaa valtaansa alueella aseleposopimuksen vastaisesti. YK:n rauhanturvaajat asettuivat Marokon armeijan ja Polisarion osaston väliin estääkseen väkivaltaisuudet. Vuoden 2017 keväällä Polisario veti sotilaansa pois Guergueratin kaistalta, mutta aseettomat mielenosoittajat vaikeuttivat uuden tien liikennettä tilapäisillä suluilla.
Vuoden 2020 lopulla Marokko rakensi kivi- ja hiekkavallin kuusi kilometriä Guergueratin tielinjan itäpuolelle estääkseen Polisarion kannattajia tulemasta tiealueelle. Marokon armeijan ja Polisarion välillä oli sen jälkeen ajoittaista laukaustenvaihtoa erityisesti Mahbasissa Länsi-Saharan pohjoisosassa lähellä Polisarion tärkeintä tukialuetta, Algerian Tindoufia. Polisarion pääsihteeri Brahim Ghali julisti, että Polisario ei enää noudata tulitaukoa. Polisario vahvisti YK:n rauhanturvaajille vuonna 2021, että järjestö pitää koko Länsi-Saharaa sotatoimialueena.
YK:n rauhanturvaajat
Vuonna 1991 YK perusti MINURSO-nimisen rauhanturvaosaston valvomaan Länsi-Saharan tulitaukoa. Osasto tarkkaili Marokon ja Polisarion sotilaiden pysymistä aselevon ehtojen mukaisilla alueilla ja edisti ihmisten turvallisuutta uhkaavien miinojen raivaamista. Sen tehtävänä oli myös auttaa Länsi-Saharan pakolaisia palaamaan kotimaahan, tunnistaa ja rekisteröidä äänioikeutettuja sekä järjestää ja varmistaa vapaa rehellinen kansanäänestys mahdollisesta itsenäistymisestä.
MINURSO toimii edelleen Länsi-Saharassa. Vuoden 2025 alussa osaston kokonaisvahvuus oli 466 henkilöä, joista 245 oli sotilaita. Suurimpia joukkojen lähettäjämaita ovat Bangladesh, Egypti, Ghana, Pakistan ja Honduras. Vuonna 2024 YK:n turvallisuusneuvosto jatkoi MINURSO:n toimeksiantoa lokakuuhun 2025 asti. Viime vuosina rauhanturvaosaston toiminta on keskittynyt tulitaukovalvontaan, kun Marokko ja Polisario eivät ole jatkaneet neuvotteluja kansanäänestyksen järjestämisestä.
YK-aiheisia linkkejä
Aiheeseen liittyvät maat ja konfliktit
Lue maaprofiilit konfliktiin liittyneistä maista:
Lue konfliktiin liittyvät konfliktiprofiilit: