Lippu
Keskeiset luvut ja tiedot
| Pääkaupunki: | Avarua |
| Etniset ryhmät: | Cookinsaarten maorit 78%, monietniset ja muut 22% (2016) |
| Kieli: | Englanti (virallinen kieli), maori/rarotonga, pukapuka |
| Uskonto: | Protestantit 63%, katolilaiset 17%, muut ja uskonnottomat 20% (2011) |
| Väkiluku: | 17 572 (2022) |
| Valtiomuoto: | Parlamentaarinen demokratia, Uuden-Seelannin erillisalue |
| Pinta-ala: | 236 km2 |
| Valuutta: | Uuden-Seelannin dollari |
| Kansallispäivä: | 4. elokuuta |
Maantiede
Cookinsaaret on Tyynen meren saarivaltio, johon kuuluu viisitoista saarta. Saaret sijaitsevat Ranskan Polynesian ja Amerikan Samoan välissä kolme tuhatta kilometriä Uudesta-Seelannista koilliseen. Saaret jakautuvat kahteen ryhmään, joiden välissä on tuhat kilometriä merta. Pohjoisessa ryhmässä on kuusi saarta. Niistä viisi on kapeita rengasmaisia atolleja. Eteläiset saaret ovat isompia. Suurin niistä on Rarotonga, jonka keskellä kohoava Te Mangan kukkula on saarten korkein huippu (652 m).
Melkein kolme neljäsosaa Cookinsaarten asukkaista elää Rarotongan saarella. Siellä on myös pääkaupunki Avarua. Asutus kiertää pitkin Rarotongan rannikkoa. Rannikolla on hienoja valkoisia hiekkarantoja, palmuja ja koralliriuttoja. Saaren keskellä kukkuloiden rinteillä kasvaa hehkupuita, köynnöksiä, kietokukkia ja tähtikukkia. Siellä viihtyvät papukaijoja muistuttavat värikkäät lurikit. Ihmisten myötä saarille tulleet rotat ja kissat ovat hävittäneet luonnonvaraista eläimistöä. Rottia yritetään kitkeä myrkyttämällä.
Cookinsaarilla on lämmin ja kostea ilmasto. Sadekausi ajoittuu joulukuusta maaliskuuhun. Alueella esiintyy toisinaan voimakkaita myrskyjä. Saarilla on vähän makeaa pintavettä. Mangaialla, Mitiarolla ja Atiulla on pieniä lampia. Rarotongan ja parin muun saaren rinteillä on puroja. Muutoin saarelaiset käyttävät vedentarpeisiin kaivoja ja sadevettä. Matkailun lisääntyminen on kasvattanut juoma- ja käyttövesien kulutusta. Jätekuormitus on entistä suurempi ongelma. Atollisaarten keskellä olevat laguunit ovat likaantuneet, koska jätevesien puhdistamot ovat puutteellisia.
Cookinsaarten riutoilla voi nähdä vuokkokaloja, keisarikaloja, sirppisuurisilmiä, papukaijakaloja, haita ja rauskuja. Hiekkarannoille nousee merikilpikonnia. Cookinsaarten koko merialue, lähes kaksi miljoonaa neliökilometriä, on julistettu valaiden suojelualueeksi. Siellä tavataan viisitoista valaslajia, nokkavalaita, kaskelotteja, pallopäitä ja ryhävalaita.
Historia
Cookinsaarten ensimmäiset asukkaat olivat Tahitin polynesialaisia. He saapuivat saarille yli tuhat vuotta sitten. Espanjan laivat purjehtivat alueelle 1500-luvulla. Brittiläinen kapteeni James Cook piirsi saaret merikartalle 1770-luvulla. Hän kutsui niitä Herveysaariksi. Puoli vuosisataa myöhemmin toiset kartantekijät alkoivat nimittää saaristoa Cookinsaariksi.
1800-luvulla Cookinsaarille tuli lähetyssaarnaajia Englannista. 1860-luvulla orjakauppiaat tekivät saarille useita ryöstöretkiä. Suuri osa Rakahangan, Pukapukan ja Penrhynin saarten asukkaista otettiin kiinni ja vietiin Peruun Callaon orjamarkkinoille. Vuonna 1888 Cookinsaarista tuli Iso-Britannian protektoraatti. 1900-luvun alussa saaret liitettiin brittiläisen Uuden-Seelannin osaksi.
Vuonna 1962 Uusi-Seelanti pyysi Cookinsaarten parlamenttia äänestämään saarten tulevaisuudesta. Valittavana oli neljä vaihtoehtoa: täysi itsenäisyys, alueellinen itsehallinto, täydellinen liittyminen Uuteen-Seelantiin tai liittyminen laajempaan Polynesian valtioliittoon. Cookinsaarten parlamentti päätti, että alueellinen itsehallinto oli paras vaihtoehto.
Vuonna 1965 Cookinsaarista tuli virallisesti poliittisesti itsehallinnollinen Uuden-Seelannin erillisalue, jolla on valta säätää saarilla voimassa olevia lakeja. Uusi-Seelanti vastaa ulkopolitiikasta sekä saarten puolustuksesta. Cookinsaarelaiset ovat Uuden-Seelannin kansalaisia. Heillä on oikeus asua ja tehdä työtä Uudessa-Seelannissa. YK on tunnustanut Cookinsaarten itsehallinnollisen aseman.
Yhteiskunta ja politiikka
Cookinsaaret sijaitsee kolmen tuhannen kilometrin päässä Uudesta-Seelannista. Saaret ovat myös etäällä toisistaan. Rarotongalta pienemmille saarille saattaa olla yli tuhat kilometriä matkaa. Tällainen hajanaisuus tekee pienen maan hallinnon vaikeaksi ja kalliiksi. Iso osa Cookinsaarten elintarvikkeista tuodaan saarten ulkopuolelta. Pitkät kuljetusmatkat nostavat hintoja. Saarelaiset valittavat, että palkka ei riitä. Elinkustannukset ovat kohonneet. Monet cookinsaarelaiset lähtevät kotiseudulta. Uudessa-Seelannissa elää jo 80 000 saarelaista ja Australiassa 22 000. Yhteen laskettuna se on yli viisi kertaa enemmän kuin saarten nykyinen asukasluku.
Cookinsaarten lehdissä puhutaan paljon siitä, miten pystyttäisiin ratkaisemaan kasvaneen matkailun aiheuttamat jäteongelmat. Roskaantuminen lisääntyy. Muovijätteitä on yhä enemmän. Saarilla on liian vähän väkeä pitämään huolta turisteista ja ympäristöstä.
Syvän meren pohjalla on arvokkaita monimetallinoduuleja. Noduulit ovat kokkareita, saostumia, joissa on rautaa, mangaania, nikkeliä, kobolttia ja harvinaisia maametalleja. Näillä on nyt kova kysyntä. Metalleja tarvitaan akkujen valmistuksen raaka-aineiksi. Aitutakin ja Penrhynin välisellä alueella meren pohjassa on noduulien keskittymiä. Cookinsaarten hallitus harkitsee syvän meren pohjan malmivarojen kartoitus- ja hyödyntämislupien myöntämistä ulkomaisille yrityksille.
Manihikin ja Tongarevan laguuneilla viljellään mustia helmiä. Helmiä viljeltäessä helmisimpukan sisään asetetaan kiillotettu pieni pallo, jonka ympärille simpukka sitten kasvattaa helmiäistä. Mustat helmet ovat olleet Tahitin erikoisuus. 1990-luvulla Cookinsaaret oli suuri mustien helmien tuottaja. Vuonna 2000 saarilla oli 200 helmenviljelijää. Helmikauppa tuotti yli 15 miljoonaa dollaria vuodessa. Manihikissa ja Tongarevalla on nyt 25 helmenviljelijää. Taudit ovat vaivanneet simpukkakantoja. Helmenviljely on lisääntynyt Aasian eri osissa, ja helmien hinnat ovat laskeneet parhaisiin vuosiin verrattuna.
Talous ja kaupankäynti
Matkailu on Cookinsaarten tärkein elinkeino. Se tuottaa kaksi kolmasosaa saarten tuloista. Viidesosa työvoimasta on matkailualan tehtävissä. Matkailun edistämistä haittaa se, että kasvavalle yöpyjien määrälle ei ole tarjolla hyvätasoista majoitusta. Koronaepidemia katkaisi matkailuelinkeinon kasvun vuonna 2020. Elpyminen on lähdössä hitaasti käyntiin.
Vuonna 2019 Cookinsaarilla kävi 180 000 matkailijaa, joista 9000 tuli risteilyaluksilla. Yli puolet turisteista oli uusiseelantilaisia. Vuoden aikana saapuneiden matkailijoiden määrä oli kymmenen kertaa suurempi kuin Cookinsaarten asukasluku. Vuonna 2019 turismi tuotti saarille 244 miljoonaa dollaria (USD). Matkailupalveluihin on etsitty työvoimaa Fidziltä, Indonesiasta ja Filippiineiltä. Cookinsaarelaisista vain harvat haluavat tehdä työtä tarjoilijoina, keittiöapulaisina tai hotellisiivoojina. Näiden alojen palkat eivät saarelaisten mielestä riitä kattamaan elinkustannuksia.
Cookinsaarten työvoimasta 29% saa toimeentulon kalastuksesta tai maataloudesta, 15% työskentelee teollisuuden tehtävissä ja 56% palvelualoilla. Kalastus on perinteinen tulojen ja ravinnon lähde. Cookinsaarilla on hyödynnettävissään 1,8 miljoonaa neliökilometriä merialuetta, jonka runsaaseen kalastoon kuuluu kansainvälisillä markkinoilla kysyttyjä tonnikalalajeja. Saaret myyvät kalastuslupia ulkomaisten yritysten aluksille. Vuonna 2018 kalastusoikeuksien myynti tuotti 10 miljoonaa dollaria.
Vuonna 2020 Cookinsaarten viennin arvo oli 27 miljoonaa dollaria (USD), Tuonnin arvo oli 88 miljoonaa dollaria. Saarten tärkeimpiä vientituotteita olivat kala, ravut ja hummerit. Vuonna 2020 näiden viennin arvo oli lähes 20 miljoonaa dollaria. Huviveneitä myytiin ulkomaille neljän miljoonan dollarin arvosta. Suurimmat vientimaat olivat Japani, Thaimaa, Ranska, Kiina ja Yhdysvallat. Tärkeimmät tuontimaat olivat Uusi-Seelanti, Kiina, Australia, Turkki ja Yhdysvallat.