Etelä-Afrikka

Sist oppdatert: 18.05.2022

Etelä-Afrikka irtautui rotusorrosta vuonna 1994, kun enemmistökin sai äänioikeuden ja Nelson Mandela valittiin presidentiksi. Kaivosteollisuus on vetänyt talouskasvua, mutta ei luo uusia työpaikkoja. Työttömyys, rikollisuus ja kurjat asuinolot herättävät kasvavaa kiukkua. Kaunis luonto ja runsas eläimistö houkuttelevat matkailijoita.

Lippu

Keskeiset luvut ja tiedot

Pääkaupunki: Pretoria (hallintopääkaupunki), Kapkaupunki (parlamenttikaupunki), Bloemfontein (korkeimman oikeuden istuntopaikka)
Etniset ryhmät: Mustat afrikkalaiset 81%, monietniset/värilliset 9%, valkoiset 8%, intialais-/aasialaistaustaiset 2% (2018); nimitykset vastaavat Etelä-Afrikan väestölaskennan ryhmittelyä
Kieli: Zulu, xhosa, afrikaans, sepedi, setswana, sesotho, englanti, xitsonga (kaikki virallisia kieliä)
Uskonto: Kristityt 86%, perinteiset uskonnot 5%, muslimit 2%, muut ja uskonnottomat 7% (2015)
Väkiluku: 60 041 996 (2022)
Valtiomuoto: Tasavalta
Pinta-ala: 1 219 090 km2
Valuutta: Etelä-Afrikan randi
BKT per asukas: 15 905 Ostovoimapariteetti $
Kansallispäivä: 27. huhtikuuta

Maantiede

Etelä-Afrikka sijaitsee Afrikan mantereen eteläkärjessä. Maan länsirannikkoa huuhtelevat Atlantin aallot ja itärannikkoa Intian valtameri. Etelä-Afrikan keskellä on laaja ylänkö. Ylängöllä kasvaa ruohikkoa ja pensastoa. Jokivarsilla on lehtimetsien nauhoja. Kukkuloiden rinteillä on harvaa puustoa. Ylängön itäreunalla kohoavat Lohikäärmevuoret. Korkein huippu Njesuthi (3408 m) on Lesothon rajalla. Etelä-Afrikan rannikoilla on alavaa maata, kallioniemiä ja hiekkarantoja. Rantamailla on runsaampi kasvillisuus kuin ylängöllä. Intian valtameren rannikolla on lämmin ja kostea ilmasto. Atlantin puolella on viileitä merivirtoja. Niillä on ilmaa kuivattava vaikutus. Etelä-Afrikan luoteisrannikko päättyy kuivaan ja karuun Namibin aavikkoon.

Etelä-Afrikan suurin kaupunki Johannesburg on keskiylängön pohjoisosassa. Johannesburg on maan tärkein kauppakaupunki ja siellä asuu yli neljä miljoonaa ihmistä. Seuraavaksi suurimmat kaupungit, Kapkaupunki ja Durban, sijaitsevat rannikolla. Kapkaupunki on rantalaakiolla Kapin niemimaan pohjoisreunalla. Sen tunnettu maamerkki on jyrkkärinteinen tasalakinen Pöytävuori. Durban on Intian valtameren rannalla. Se on yksi Afrikan vilkkaimmista satamakaupungeista. Intian valtameren rannikon edustalla on koralliriuttoja. Meressä ui delfiinejä, valaita ja haita. Kapkaupungin lähellä lounaisrannikolla on afrikanpingviinejä. Merikarhut kerääntyvät kallioiden piirittämien lahtien rannoille.

Krugerin luonnonpuisto on Etelä-Afrikan koilliskaarteessa Mosambikin rajalla. Suurin osa puistosta on puu- ja ruohosavannia. Ruohikolla kasvaa mopanipuita, akaasioita ja marulapuita. Savannilla elää isosarvikuonoja, norsuja, kirahveja, seeproja, ja leijonia. Alueen läpi virtaa suuri Limpopojoki ja useita muita jokia. Joissa näkee virtahepoja ja krokotiileja. Krugerin luonnonpuistossa käy vuosittain yli 900 000 koti- ja ulkomaista matkailijaa. Karoon kansallispuisto on Etelä-Afrikan keskiylängön etelälaidalla. Siellä kasvaa matalaa ruohoa ja pensastoa. Alueella elää pensassarvikuonoja, strutseja, sakaaleja ja antilooppeja. Monissa Etelä-Afrikan osissa vesivarat ovat niukkoja ja kuivuus vaikeuttaa maataloutta. Vuonna 2022 poikkeuksellisen kovat sateet aiheuttivat itärannikolla tuhoisia tulvia ja liejuvyöryjä.

Historia

Etelä-Afrikassa on asunut ihmisiä jo satoja tuhansia vuosia sitten. Blombosin luolassa on 100 000 vuotta vanhoja jälkiä ihmisten asumisesta: luu- ja kivityökaluja, okravärejä, korusimpukoita ja saaliseläinten luita. Diepkloofin kalliosuojasta on löydetty strutsin munista tehtyjä vesiastioita, joissa on koristekaiverruksia. Niillä on ikää yli 60 000 vuotta. Wildebeest Kuilissa on sankansan kalliomaalauksia, joista vanhimmat ovat tuhansien vuosien ikäisiä. Kuvissa on norsuja, sarvikuonoja ja antilooppeja. Noin 2000 vuotta sitten Etelä-Afrikkaan tuli uutta väestöä, maanviljelijöitä ja karjankasvattajia. Lampaiden kasvatuksesta on löydetty paljon jälkiä Kapin niemimaan kaivauksissa. Bantukansat alkoivat saapua Etelä-Afrikkaan 400-luvulta alkaen.

Portugalin laivat purjehtivat Etelä-Afrikkaan 1480-luvulla. Suurimmat eteläafrikkalaiset kansat olivat silloin zulut ja xhosat. 1600-luvulla alueelle tuli brittiläisiä ja hollantilaisia. Buureiksi kutsutut hollantilaiset perustivat siirtokuntia, kävivät sotia xhosia vastaan ja toivat orjia muualta Afrikasta, Intiasta sekä Malakan niemimaalta. Isorokko hävitti kantaväestöä. 1800-luvun alussa Iso-Britannia otti haltuunsa Kapin siirtokunnan. 1810-luvulta alkaen brittiläiset joukot sotivat afrikkalaisia kansoja vastaan tavoitteena valloittaa laajempia alueita eurooppalaisten siirtolaisten käyttöön. Tuhansia afrikkalaisia surmattiin. 1830-luvulta alkaen myös buurit valtasivat itselleen uusia elinalueita. 1860- ja 1870-luvuilla Etelä-Afrikasta löydettiin kultaa ja timantteja. Iso-Britannia kukisti zulujen valtakunnan 1880-luvulla. Brittiläinen armeija voitti buurit vuodesta 1899 vuoteen 1902 kestäneessä sodassa. Sen jälkeen Iso-Britannia hallitsi Etelä-Afrikkaa. Hollantilaisväestöllä oli kuitenkin oikeus paikalliseen itsehallintoon omilla asuinalueillaan. Afrikkalaisväestöllä ei ollut samanlaista oikeutta. Valta kuului valkoihoisille. Rotuerottelu juurtui hallintoon ja eteläafrikkalaiseen yhteiskuntaan. Etelä-Afrikka itsenäistyi vuonna 1961.

Yhteiskunta ja politiikka

Etelä-Afrikassa vallinnut rotuerottelu, apartheid, oli yhteiskuntajärjestelmä, jonka tarkoituksena oli säilyttää valkoisen vähemmistön valta. Vuosien 1960 ja 1983 välillä yli kolme miljoonaa mustaa eteläafrikkalaista joutui jättämään kotinsa ja muuttamaan rodun mukaan määrätyille asuinalueille. Mustia eteläafrikkalaisia asutettiin niin sanotuille heimoalueille, joita kutsuttiin myös bantustaneiksi, ja heitä ei pidetty Etelä-Afrikan kansalaisina. Väestö jaettiin neljään ryhmään: valkoisiin, intialaisiin, värillisiin ja mustiin. Vain valkoisilla oli äänioikeus. Poliisi valvoi tiukasti ja usein väkivaltaisesti rotusortosääntöjen noudattamista. Vuonna 1963 YK kannusti jäsenmaita asettamaan Etelä-Afrikan kauppasaartoon. 1980-luvulla 25 maata oli jollakin tavoin mukana kauppasaarrossa. Kansainvälinen poliittinen ja taloudellinen painostus vaikuttivat osaltaan siihen, että Etelä-Afrikan oli luovuttava virallisesta rotusorrosta 1990-luvun alussa. Vuonna 1994 maassa järjestettiin ensimmäiset vaalit, joissa mustalla enemmistöväestölläkin oli äänioikeus. Afrikan kansalliskongressin (ANC) johtaja Nelson Mandela valittiin presidentiksi. ANC on siitä asti ollut Etelä-Afrikan valtapuolue. Puolueen nykyinen johtaja Cyril Ramaphosa on ollut presidenttinä vuodesta 2018 lähtien. Demokratian tilaa seuraava Freedom House-järjestö luokittelee Etelä-Afrikan vapaaksi maaksi.

ANC:n kannatus on vähentynyt monilla puolueen entisillä vahvoilla tukialueilla. Tämä on seurausta siitä, että Etelä-Afrikassa on suuri työttömyys. Laaja rikollisuus herättää turvattomuutta. Sähkökatkot ärsyttävät. Köyhät ihmiset elävät kurjissa oloissa ja heillä on heikot mahdollisuudet koulutukseen. Valtionhallinnossa ja paikallishallinnossa on esiintynyt väärinkäytöksiä, jotka ovat heikentäneet äänestäjien luottamusta hallituspuoluetta kohtaan. Valtion lasketaan menettäneen 2,7 miljardia euroa edellisen presidentin Jacob Zuman hallinnon aikaisissa kavalluksissa. Vuonna 2021 Johannesburgin ja Durbanin alueilla järjestettiin hallituksen vastaisia mielenosoituksia, jotka kärjistyivät ryöstelyksi ja väkivallaksi. Mellakoissa kuoli 340 ihmistä ja ne osoittivat, että Etelä-Afrikan yhteiskunnassa kytee edelleen syviä kaunoja, joihin ei ole löytynyt ratkaisuja ANC:n hallinnon aikana. ANC:n sisällä on voimakkaita ristiriitoja ja välillä jopa merkkejä lisääntyvästä hajaannuksesta. Vuonna 2021 mielipidemittaukset osoittivat, että vain 38% eteläafrikkalaisista luottaa presidentti Ramaphosaan ja 27% tuntee luottamusta parlamenttia kohtaan. 46% vastanneista totesi olevansa valmis luopumaan äänioikeudesta ja muista poliittisista oikeuksista, jos maahan tulisi hallitus, joka luo uusia työpaikkoja, parantaa asuinoloja ja tekee elämisen turvallisemmaksi.

Naisiin kohdistuva väkivalta on vakava ongelma. Neljäsosa Etelä-Afrikan naisista joutuu väkivallan kohteeksi elämänsä aikana. Raiskaukset ovat yleisiä. Miehet vähättelevät asiaa. He pitävät naisten ahdistelua hyväksyttävänä toimintana. Vain pieni osa naisten raiskauksista tai pahoinpitelyistä johtaa syytteisiin. Koronalaman aikana Etelä-Afrikassa menetetyistä työpaikoista kaksi kolmasosaa on ollut naisten työpaikkoja. Työelämässä naisten palkkataso on 30% alhaisempi kuin miesten.

Talous ja kaupankäynti

Maailmanpankki luokittelee Etelä-Afrikan ylemmän keskitulotason maaksi. Viime vuosikymmenellä talouden kasvu on ollut hidasta. Vuonna 2020 kansantalous supistui 6%. Kansainvälinen työjärjestö ILO arvioi vuonna 2021, että 34% työvoimasta oli työttömänä. Etelä-Afrikan talous on alkanut elpyä koronalamasta. Vuonna 2021 kansantalous kasvoi 5%. Vientituotteiden hintojen kohoaminen on vauhdittanut kasvua, mutta se ei ole vielä luonut suurta määrää uusia työpaikkoja.

Vuonna 2019 maatalous työllisti 5% työvoimasta, 22% oli teollisuuden tehtävissä ja 72% työskenteli palvelualoilla. Vuonna 2019 Etelä-Afrikassa kävi 16 miljoonaa ulkomaista matkailijaa. Turismi tuotti 22 miljardia dollaria. Etelä-Afrikan merialueilla on runsaita kalakantoja. Kalastus tuottaa noin 375 miljoonaa dollaria vuodessa. Kaivosteollisuuden vuosiarvo on yli 13 miljardia dollaria. Maassa on kultaa, timantteja, platinametalleja, rautaa, titaania, vanadiinia ja mangaania.

Vuonna 2020 Etelä-Afrikan viennin arvo oli 102 miljardia dollaria. Tuonnin arvo oli 71 miljardia dollaria. Vientituotteita olivat kulta 13%, platina 12%, ajoneuvot 8%, koneet ja laitteet 7%, hiili 6%, timantit 5%, rautamalmi 4%, mangaanimalmi 3%, muut malmit ja metallit 12%, kemian teollisuuden tuotteet 5% ja hedelmät 3%. Suurimpia vientimaita olivat Kiina, Yhdysvallat, Intia, Iso-Britannia ja Saksa. Tärkeimmät tuontimaat olivat Kiina, Saksa, Yhdysvallat, Intia, Saudi-Arabia ja Nigeria.

Etelä-Afrikan Kartta