Lippu
Keskeiset luvut ja tiedot
| Pääkaupunki: | Monrovia |
| Etniset ryhmät: | Kpelle 20 %, bassa 13 %, grebo 10 %, gio 8 %, mano 8 %, kru 6 %, lorma 5 %, muut 30 % (2008) |
| Kieli: | Englanti (virallinen kieli), 20 paikalliskieltä |
| Uskonto: | Kristityt 86 %, muslimit 12 %, muut ja uskonnottomat 2 % (2008) |
| Väkiluku: | 5 180 208 (2022) |
| Valtiomuoto: | Tasavalta |
| Pinta-ala: | 111 369 km2 |
| Valuutta: | Liberian dollari |
| BKT per asukas: | 1 725 Ostovoimapariteetti $ |
| Kansallispäivä: | 26. heinäkuuta |
Maantiede
Liberia on Länsi-Afrikassa Atlantin rannalla. Rajanaapureina on luoteessa Sierra Leone, pohjoisessa Guinea ja idässä Norsunluurannikko. Rannikolla on alavaa maata, loivia kukkuloita, hiekkarantoja, suistoja, lahdelmia ja mangrovemetsiä. Sisämaahan siirryttäessä maa kohoaa mäkiseksi. Yli puolet Liberian pinta-alasta on metsiä. Maan keskiosissa kasvaa kosteaa monilajista lehtimetsää. Pohjoisessa on kuivemman seudun kausivihantaa puustoa, kuten afrikanmahonkia. Mäkimailta virtaa rannikolle viisitoista jokea. Pohjoisessa Guinean rajalla on ylänköjä ja vuoria. Wologizivuorten Wutewe (1447 m) on maan korkein huippu. Liberian ilmasto on lämmin ja kostea. Maan eteläosissa saadaan sateita ympäri vuoden. Eniten sataa toukokuun ja lokakuun välisenä aikana. Pohjois-Liberiassa sateet ovat hieman niukempia kuin rannikolla, Saharan suunnasta puhaltavat tuulet tuovat sinne talvella kuivaa ilmaa. Kuivin aika on joulukuusta maaliskuuhun.
Etelä-Liberiassa on Sapon suojelualue. Siellä kasvaa tiheä sademetsä, missä on mitattu 70 metriä korkeita puita. Metsässä elää simpansseja, leopardeja, kultakissoja, muurahaiskäpyjä, sukeltaja-antilooppeja, harmaapapukaijoja ja kääpiövirtahepoja. Laiton metsästys on verottanut eläimistöä. Kullan ja timanttien kaivajat ovat tunkeutuneet suojelualueille. YK:n ruoka- ja maatalousjärjestö FAO arvioi, että vuosien 1980 ja 2020 välillä Liberiassa hävitettiin joka vuosi 30 000 hehtaaria metsää. Metsiä raivattiin viljelymaiksi ja karjan laitumiksi. Liberialla on 565 kilometriä meren rantaa. Puolet väestöstä asuu rannikolla. Rantojen ja lähimeren suojelu on ollut puutteellista, rannat ovat likaantuneet ja meriluonto on köyhtynyt. Rantojen hiekkaa käytetään rakennuslaastissa. Jatkuva hiekan kaivuu on syövyttänyt rantoja. Ilmastonmuutos lisää tulvien vaaraa rannikolla ja jokivarsilla. Kaupunkien ja malminjalostuksen jätevedet valuvat usein sellaisenaan vesistöihin. Juoma- ja käyttöveden saastuminen on vakava uhka ihmisten terveydelle.
Historia
Liberian varhaisimmista asukkaista on vähän tietoa. Todennäköisesti seudulla on elänyt ihmisiä tuhansia vuosia sitten samoin kuin lähialueillakin. Nykyisen Liberian vanhimpina kansanryhminä pidetään maan pohjois- ja luoteisosien gola- ja kisiväestöä, jotka saapuivat 1200-luvulla Pohjois-Afrikasta. Mandekansat asuttivat Liberian eteläosat 1400-luvulla. Portugalin laivat tulivat Liberian rannoille 1460-luvulla. Portugalilaiset kävivät kauppaa rannikkokansojen kanssa. Liberiasta saatiin meleguetapippuria, joka oli Euroopassa suosittu mauste. Meleguetapippuri on inkiväärin ja maustekurkuman sukulaiskasvi. Sitä käytettiin keskiajalla pippurin sijasta. Se kelpaa myös kanelin korvikkeeksi. Kauppiaat kutsuivat Liberiaa pippurirannikoksi.
1800-luvulla Yhdysvalloissa syntyi liike orjiksi tuotujen afrikkalaisten palauttamiseksi Afrikan mantereelle. Asutusyhdistys osti Liberian rannikolta maata, tai pakotti paikalliskansoja luovuttamaan maitaan, valtameren toiselta puolelta tulevien siirtolaisten käyttöön. Ensimmäiset Pohjois-Amerikan afrikkalaiset saapuivat Liberiaan 1820-luvulla. Liberia julistettiin itsenäiseksi maaksi vuonna 1847. Uudessa maassa siirtolaiset käyttivät valtaa ja kantaväestö oli alistetussa asemassa. Orjuudesta vapautuneilla oli orjia. Syntyi selkkauksia ja sotia. Alkuperäiselle väestölle myönnettiin äänioikeus vasta vuonna 1946. Vuonna 1980 sotilaat kaappasivat vallan. Siviilihallinto palautettiin vuonna 1985. Kaappausta johtanut Samuel Doe jatkoi presidenttinä.
Väestöryhmien väliset vihat kärjistyivät sodaksi vuonna 1989. Kapinalliset aloittivat vihollisuudet Nimbassa maan koillisosassa. Liberian armeija vastasi rajulla väkivallalla, joka kohdistui sekä siviileihin että taistelijoihin. Kokonaisia kyliä poltettiin. Kapinalliset tappoivat presidentti Doen vuonna 1990. Sota jatkui vuoteen 1996 asti. Sekä armeija että kapinalliset pakottivat lapsia sotilaiksi. Sodassa kuoli yli 200 000 liberialaista. Sota levisi myös Sierra Leonen puolelle. Vuonna 1997 järjestettiin vaalit rauhansopimuksen mukaisesti. Kapinaa johtanut Charles Taylor voitti vaalit ja hänestä tuli presidentti. Tayloria vastaan syttyi uusi sota vuonna 1999. Sota kesti vuoteen 2003 asti. Länsi-Afrikan talousyhteisön joukot auttoivat lopettamaan taistelut. Taylor vangittiin. Vuonna 2012 YK:n Kansainvälinen tuomioistuin tuomitsi hänet 50 vuodeksi vankeuteen terrorismista ja sotarikoksista.
Yhteiskunta ja politiikka
Sisällissota aiheutti Liberialle valtavia vahinkoja, syvää surua ja kärsimystä. Yhteiskunnan rakenteet repeytyivät hajalle. Talous romahti. Satoja tuhansia liberialaisia pakeni maasta. Sodan jälkeen 80 prosenttia työikäisistä oli työttöminä. YK lähetti Liberiaan rauhanturvajoukkoja vuonna 2003 tukemaan aseidenriisuntaa ja jälleenrakennusta. Viimeiset rauhanturvaajat lähtivät vuonna 2018. Vuonna 2005 Ellen Johnson Sirleaf valittiin presidentiksi. Hän oli Afrikan ensimmäinen naispresidentti. Sirleafin hallinnon aikana Liberia sai velkansa anteeksi ja ulkomaisen sijoitustoiminnan lisääntyminen virkisti taloutta. Vastoinkäymiset kuitenkin jatkuivat. Korruptio säilyi sitkeästi. Tuhoutuneiden sekä uusien peruspalveluiden rakentaminen oli hidasta ja kallista. Vuosina 2014 ja 2015 ebolavirustauti surmasi yhteensä 4800 ihmistä ja käyntiin lähtenyt talouden elpyminen pysähtyi. Vuonna 2017 presidentiksi valittiin George Weah. Ensimmäisen kerran vuoden 1944 jälkeen valta siirtyi Liberiassa vapailla vaaleilla valitulta presidentiltä toiselle. Demokratian tilaa seuraavan Freedom House-järjestön mukaan Liberia on osittain vapaa maa. Naisiin kohdistuva väkivalta, julkishallinnon kavallukset ja oikeuslaitoksen piirissä esiintyvä lahjonta ovat yhä vakavia ongelmia.
Vuonna 2011 Ellen Johnson Sirleaf ja Liberian naisten rauhanliikkeen johtaja Leymah Gbowee saivat Nobelin rauhanpalkinnon väkivallattomasta työstä naisten turvallisuuden puolesta sekä siitä, että he ovat puolustaneet naisten täyttä oikeutta olla mukana rauhan rakentamisessa. Leymah Gbowee rohkaisi Liberian naisia voittamaan väestöryhmien väliset ja uskonnolliset epäluulot ponnistellakseen yhdessä sisällissodan lopettamiseksi.
Liberialla on edessään valtavia kehityshaasteita. Vuonna 2020 Liberiassa oli vain 330 lääkäriä. Noin puolet yli 15-vuotiaista liberialaisista osaa lukea ja kirjoittaa. 63 prosenttia miehistä ja 34 prosenttia naisista on luku- ja kirjoitustaitoisia. Lähes 90 prosenttia väestöstä on alle 35-vuotiaita. Hyvän koulujärjestelmän ja ammattiin valmistavan koulutuksen rakentaminen ovat kehityksen avainasioita. Lapsityövoimaa käytetään vielä yleisesti kumin tuotannossa, hiilenpoltossa, sokeri-, kahvi- ja kaakaoviljelmillä sekä timantti- ja kultakaivoksissa (Findings on the Worst Forms of Child Labor, 2020).
Talous ja kaupankäynti
Liberia on maailman köyhimpiä maita. Maaseudulla köyhien osuus on 70 prosenttia väestöstä, kaupungeissa 32 prosenttia. Pitkät sisällissodat tuhosivat Liberian talouden. Vuonna 2020 koronalama supisti kansantaloutta 3 prosenttia. Vuonna 2019 43 prosenttia liberialaisista sai toimeentulonsa maataloudesta tai kalastuksesta. Teollisuuden tehtävissä oli 10 prosenttia työvoimasta ja 47 prosenttia työskenteli palvelualoilla. Valtaosa Liberian maanviljelijöistä on pientilallisia. Perustuotteita ovat riisi, maniokki ja kookospähkinät. Suuremmilla tiloilla kasvatetaan kahvia, kaakaota, kumipuita ja sokeriruokoa. Maatalouden tuottavuus on huono. 60 prosenttia väestön kuluttamista elintarvikkeista tuodaan ulkomailta. Liberian laivarekisteri on maailman toiseksi suurin Panaman jälkeen. Liberian lipun alle on rekisteröity yli 5000 alusta, 14 prosenttia maailman valtamerien rahti- ja matkustajalaivastosta. Laivarekisteri tuottaa Liberian valtiolle 20 miljoonaa dollaria vuodessa.
Vuonna 2020 Liberian viennin arvo oli 937 miljoona dollaria (USD). Tuonnin arvo oli 9,6 miljardia dollaria. Vientituotteita olivat rautamalmi 34 %, kulta 25 %, laivat ja alukset 16 %, kumi 12 %, kaakao 4 %, puutavara 2 % ja palmuöljy 1 %. Suurimpia vientimaita olivat Ranska, Sveitsi, Turkki, Kypros ja Saksa. Tärkeimmät tuontimaat olivat Kiina, Japani ja Etelä-Korea. Liberian matkailu on kärsinyt koronalamasta. Vuonna 2020 turismi tuotti 46 miljoonaa dollaria. Matkailuviranomaisten tavoitteena on nostaa turismitulot 120 miljoonaan dollariin vuodessa, vuoteen 2025 mennessä. Kalastus voi olla yksi tulevaisuuden kasvuelinkeinoista. Liberian lähivesillä liikakalastus on pienentänyt kalakantoja, mutta syvemmillä merialueilla voitaisiin kehittää tuottavia ja kestäviä kalastustapoja.