Vuoden 2024 aikana Hizbollah on ampunut Libanonista Israeliin yli kymmenen tuhatta räjähtävää rakettia. Rakettien osumatarkkuus on heikko. Israelin ilmapuolustus on tuhonnut suurimman osan asutusalueille suunnatuista raketeista. Hizbollah on käyttänyt iskuissaan myös panssarintorjuntaohjuksia sekä iranilaisia pitemmän kantaman ohjuksia. Vuonna 2024 raketti- ja ohjushyökkäykset ovat tappaneet useita kymmeniä israelilaisia siviilejä. Israelin armeijan hyökkäyksessä Etelä-Libanoniin on kuollut neljäkymmentä israelilaista sotilasta. Israel sanoo surmanneensa 800 Hizbollahin taistelijaa. Israelin hyökkäyksessä ja ilmaiskuissa on kuollut yli 3000 libanonilaista. Haavoittuneita on yli kymmenen tuhatta ja 1,2 miljoonaa libanonilaista on jättänyt kotinsa paetakseen sodan tieltä.

Hizbollahin ja Israelin sota

Hizbollah on Libanonin suurin puolue. Hizbollahilla on oma asejoukkonsa, joka on ollut Syyrian armeijan liittolainen vuosia kestäneessä Syyrian sisällissodassa. EU pitää Hizbollahin asesiipeä terroristijärjestönä. Hizbollah saa Iranilta aseita ja rahaa. Libanonin tilanteen tarkkailijat arvioivat, että Hizbollahin asejoukkoon kuuluu 40 000 taistelijaa. Libanonissa on palestiinalaisten pakolaisten leirejä. Leireillä asuu 200 000 ihmistä. Libanonin palestiinalaisryhmät ovat pitkään käyneet omaa sotaansa Israelia vastaan. Ne ovat ampuneet räjähtäviä raketteja Libanonista Israeliin. Israel on aikaisemminkin lähettänyt armeijansa rajan yli Libanoniin, viimeksi vuonna 2006. Tuolloin Israelin joukot poistuivat Etelä-Libanonista kuukauden mittaisen sodan jälkeen. YK:n turvallisuusneuvosto hyväksyi päätöslauselman, missä Hizbollahia vaadittiin riisumaan aseensa ja Israel velvoitettiin vetämään armeijansa Libanonista. Libanonin armeijan odotettiin vahvistavan läsnäoloaan Hizbollahin hallitsemilla alueilla. YK lähetti Libanoniin rauhanturvaajia, jotka ovat nyt olleet Etelä-Libanonissa lähes kaksikymmentä vuotta. UNIFIL-kriisinhallintajoukkoihin kuului vuoden 2024 lopulla 10 150 rauhanturvaajaa 48 maasta. Libanonin rauhanturvatehtävään osallistuu kaksisataa suomalaista.

Israelin ja Egyptin välissä sijaitsevalla Gazan palestiinalaisalueella toimiva ääri-islamistinen Hamas-järjestö hyökkäsi Israeliin lokakuussa vuonna 2023. Terroristit surmasivat yli tuhat israelilaista. He veivät Gazaan yli kaksisataa panttivankia. Hyökkäyksen jälkeen Israel aloitti hävityssodan Gazaa vastaan. Libanonin Hizbollah lähti sotaan Hamasin tueksi pakottaakseen Israelin taistelemaan kahdella rintamalla. Vuonna 2024 Hizbollah on ampunut Libanonista Israeliin tuhansia raketteja ja ohjuksia. Raketti-iskuja Israelin puolelle tehtiin vuoden varrella lähes joka päivä. Hizbollahin aseryhmät hyökkäilivät myös rajakyliin ja Israelin armeijan vartioita ja tähystyspaikkoja vastaan. Vuoden 2024 syksyllä Israel aloitti tiiviit sotatoimet tuhotakseen Hizbollahin kyvyn tehdä aseellisia hyökkäyksiä. Israelin ilmavoimien koneet pommittivat Hizbollahin kohteita ja tukialueita. Hizbollahin pääsihteeri Hassan Nasrallah, sotilaskomentaja Fuad Shukr ja iskujoukkojen päällikkö Ibrahim Aquil surmattiin pommi- ja ohjusiskuissa Libanonin pääkaupungissa Beirutissa. Lokakuussa vuonna 2024 Israelin panssarit ja jalkaväkiosastot tunkeutuivat Etelä-Libanoniin. Israelilaiset sotilaat ovat ampuneet kohti YK:n rauhanturvaajien vartio- ja tähystysasemia.

Yhdysvallat ja Israel ovat esittäneet Libanonin hallitukselle ja Hizbollahille tulitaukoehdotuksia. Israel vaatii armeijalleen oikeutta toimia ääri-islamistisia aseryhmiä vastaan Etelä-Libanonissa. Libanonin armeija on vetäytynyt lähes kymmenen kilometrin päähän Israelin rajasta. Libanonin armeija ei kykene toimimaan Hizbollahia vastaan. Shiiamuslimien Hizbollahilla on kurinalainen ja vahva asevoima. Hizbollahin taistelijoilla on kokemusta sodasta. Monet heistä taistelivat Syyrian sodassa. Libanonin armeija on huonosti palkattu ja heikosti varustettu. Lamaan ajautuneella Libanonilla ei ole rahaa maksaa sotilaiden palkkoja. Yhdysvallat ja Qatar ovat antaneet rahaa Libanonin armeijalle. Monet sotilaat tekevät muita töitä armeijan palveluksen rinnalla elättääkseen perheensä. Libanonin eri kansanryhmien välillä vallitsee herkkä ja helposti huojuva tasapaino. Armeijassa on maroniittikristittyjä, shiiamuslimeja ja sunnimuslimeja. Jos Libanonin armeija joutuisi taisteluun Hizbollahia vastaan, armeijan yhtenäisyys repeäisi rikki ja Libanon voisi vajota sisällissotaan.

UNIFILin virkamies mittaa ”Blue Barrel” -koordinaatit Etelä-Libanonissa. Ne osoittavat, että missä on ”sininen viiva” eli linja, jota Israelin tai Libanonin ei pitäisi ylittää. Kuva: UN Photo/Pasqual Gorriz

Talouden romahtaminen

Vuonna 2018 Libanonin bruttokansantuote oli yli 50 miljardia euroa. Vuoteen 2022 mennessä kansantuote oli menettänyt yli puolet arvostaan ja supistunut 23 miljardiin euroon. Vuonna 2024 se oli vain 21 miljardia euroa. Libanonin pääkaupunki Beirut oli aikaisemmin saanut mainetta yhtenä Lähi-Idän tärkeimmistä pankki- ja rahatalouskeskuksista. Vuodesta 2019 alkaen Libanonin pankkijärjestelmä on romahtanut. Palkansaajien ostovoima on kutistunut murto-osaan entisestä. Maailmanpankki arvioi vuonna 2024, että kolme neljäsosaa libanonilaisista elää köyhyydessä. Puolet perheistä yrittää tulla toimeen alle sadalla eurolla kuukaudessa. Ruoka on kallistunut tuntuvasti. Keskiluokkaan aikaisemmin kuuluneet ihmiset eivät selviydy palkallaan edes välttämättömistä ruokakuluista. Ulkomailla asuvat libanonilaiset lähettävät kotimaahan seitsemän miljardia euroa vuodessa. Se on yli tuhat euroa jokaista libanonilaista kohden ja lähes kaksi kertaa isompi kuin Libanonin koko tavaraviennin arvo. Rahalähetykset pitävät pystyssä perheiden taloutta.

Vuonna 2023 Libanonin valtiovarainministeri Amin Salam sanoi, että olisi vaikea uskotella kenellekään, ettei Libanon ole epäonnistunut valtio. Ministerin mielestä Libanonin eri ryhmien poliittiset johtajat ovat antaneet maan elää yli varojensa vuosikymmenien ajan. Libanon ja sen pankit ovat ottaneet aina vain lisää ulkomaisia lainoja. Vanhojen velkojen korkoja ja lyhennyksiä on maksettu ottamalla uutta velkaa. Vuoden 2019 lopussa julkinen velka oli kasvanut sataan miljardiin euroon. Se vastaa Libanonin kahdenkymmen vuoden vientituloja ja ylittää rajusti maan verraten pienen talouden maksukyvyn. Vuonna 2024 Libanonin sähköyhtiö sulki voimalat ja sähkönsiirtoverkon, koska sähköntuotantoon ei ollut polttoainetta. Libanonilla ei ole ollut rahaa maksaa öljyostoja Irakista. Laaja sähkökatko keskeytti ihmisten vedensaannin.

Ilmastonmuutos vähentää Libanonin pohjavesivaroja. Vuonna 2019 Libanonin vesilaitokset kykenivät antamaan ihmisten käyttöön 120 litraa vettä henkeä kohden päivässä. Vuonna 2023 vastaava luku on vain 35 litraa. Pieni osa yhdyskuntien jätevesistä puhdistetaan. Vesien likaantuminen uhkaa luontoa, maataloutta ja ihmisten terveyttä. Vuonna 2022 veden saastumisen seuraukset näkyivät Bekaan laaksossa, kun Litanijoessa kellui yli 40 miljoonaa kiloa kuolleita kaloja. Silloin kun vesijohdosta ei tule vettä, tai jos sieltä tuleva vesi on liian likaista käytettäväksi, libanonilaisten on ostettava juoma- ja käyttövettä yksityisten vesiyhtiöiden säiliöautoista. Monet perheet ovat huomanneet, että nykyisillä tuloillaan he eivät pysty ostamaan riittävästi vettä.

Libanonin politiikkaa luonnehtivat asiakassuhteet. Poliittiset ryhmät ja ehdokkaat ostavat ääniä ja jakavat virkapaikkoja kannattajilleen. Kullakin uskonnollisella ja poliittisella ryhmällä on oma valtakiintiönsä. Valtaa muutetaan rahaksi. Vuoden 2023 keväällä ranskalainen oikeusistuin syytti Libanonin keskuspankin johtajaa Riad Salamehia satojen miljoonien eurojen kavalluksista ja rahanpesusta. Libanonin politiikkaa seuraavien järjestöjen selvitykset osoittavat, että pankit ovat antaneet poliittisten ja uskonnollisten järjestöjen siirtää pankkitalletuksiaan ulkomaisille tileille samaan aikaan kun yksityiset asiakkaat eivät ole saaneet omia rahojaan ulos pankista. Kansantalouden kehitystä edistävät sijoitukset ovat jääneet vähäisiksi, koska poliittiset asiakassuhteet ja räikeä oman edun tavoittelu ohjaavat rahan käyttöä. Libanon on ylivelkaantunut ja hallitsevat ryhmät ovat haluttomia tekemään välttämättömiä rakenteellisia muutoksia, jotka auttaisivat selviytymään nykyisistä ja tulevista haasteista.

Vuonna 2020 räjähdys ravisteli Libanonin pääkaupunkia Beirutia. Sataman varastossa pitkään säilytetty suuri ammoniumnitraattilasti syttyi tuleen ja räjähti. Tuho jätti 300 000 ihmistä kodittomiksi. Pääosa räjähdyksen vaurioittamista varastosiiloista sortui pari vuotta sitten. Ilmakuvissa näkyy yhä raunioita ja satama-altaaseen kaatunut laiva. Libanon on monella tavalla räjähtänyt maa.

Libanonin palestiinalaiset

Palestiinan pakolaisista huolehtiva YK:n järjestö UNRWA arvioi, että Libanonissa on 210 000 palestiinalaista, jotka asuvat pakolaisleireillä tai köyhän väestön asuinalueilla leirien liepeillä. Libanonissa on kaksitoista palestiinalaisten pakolaisleiriä. Maassa asuvista palestiinalaisista 180 000 on ensimmäisiin jo 1940-luvulla tulleisiin pakolaisaaltoihin kuuluneita ihmisiä ja heidän jälkeläisiään. Syyrian sisällissota on ajanut Libanoniin noin 30 000 palestiinalaista. Vuonna 2024 Libanonissa asui lähes 800 000 syyrialaista pakolaista. Valtaosa Libanonin palestiinalaisista elää köyhyydessä. Pakolaisia syrjitään. Työlupia on vaikea saada. Kymmenien vuosien ajan Libanonissa asuneita palestiinalaisia pidetään edelleen ulkomaalaisina. Monien ammattien harjoittaminen on kielletty ulkomaalaisilta. Palestiinalaisella ei ole lupa toimia Libanonissa esimerkiksi lääkärinä, apteekkarina, asianajajana tai hammaslääkärinä. Työttömyys on yleistä. Satoja Libanonin palestiinalaisia on hukkunut Välimereen yrittäessään paeta Libanonista Eurooppaan merikelvottomilla veneillä.

Libanonin eteläosat ovat olleet palestiinalaisten tukialueita. Jo 1960-luvulla Libanonin palestiinalaisten ryhmät tekivät aseellisia iskuja Israelia vastaan. Vastaavasti Israelin armeija teki kostohyökkäyksiä Libanonin puolelle. Israel miehittää palestiinalaisten kotiseutuja Länsirannalla, Gazan kaistaleella ja Itä-Jerusalemissa. Israelin palestiinalaiset ovat jatkuvasti valvotussa ja syrjityssä asemassa alueilla, joiden tulisi kansainvälisen oikeuden mukaan kuulua heille. Vuonna 1970 Jordania karkotti Palestiinan vapautusrintaman PLO:n asejoukot maan alueelta. PLO siirsi päämajansa ja toimintansa Libanoniin. PLO osallistui Libanonin vuonna 1975 alkaneeseen ja vuoteen 1990 asti jatkuneeseen sisällissotaan, joka repi auki ristiriidat Libanonin kristittyjen ja muslimiväestön välillä. PLO harjoitti omaa hallintoaan palestiinalaisten pakolaisleireillä, se vaikutti Libanonin politiikkaan ja se oli yksi Libanonin voimakkaimmista aseellisista ryhmittymistä. Vuonna 1982 Israelin armeija hyökkäsi Etelä-Libanoniin ja eteni Beirutiin saakka. Siellä olleet PLO:n joukot suostuivat kahden viikon piirityksen jälkeen lähtemään Libanonista.

Nykyisin tärkeimmät Libanonissa toimivat palestiinalaiset aseryhmät ovat sunnimuslimien ääri-islamistinen järjestö Hamas ja Palestiinan islamilainen jihad. EU pitää molempia liikkeitä terroristijärjestöinä. Viime vuosina Libanonin sekasortoinen taloudellinen ja poliittinen tilanne on antanut palestiinalaisryhmille enemmän mahdollisuuksia toimia Libanonissa. Hamas on toiminut yhteistyössä Libanonin shiiamuslimien islamistisen järjestön Hizbollahin kanssa.

Vallanjako ja takalukko

Libanonin politiikka on takalukossa. Valta on pitkään annosteltu eri ryhmille uskontojen jakolinjojen mukaan, jotta minkään kansanosan ylivalta ei johtaisi uuteen sisällissotaan. Eri uskontojen ydinalueilla on syntynyt hallitsevia valtahoveja, jotka suosivat kannattajiaan ja tekevät vallalla rahaa. Vuoden 2022 marraskuusta lähtien Libanon on ollut ilman presidenttiä. Libanonin parlamentin tulisi valita maan presidentti kuuden vuoden virkakaudelle, mutta kenenkään ehdokkaan taakse ei ole saatu enemmistöä. Vakiintuneen valtajaon käytännössä Libanonin presidentti valitaan maroniittikristittyjen keskuudesta. Pääministeriksi nimitetään sunnimuslimi. Parlamentin puhemies valitaan shiiamuslimien piiristä. Varapääministeriksi ja parlamentin varapuhemieheksi valitaan ortodoksikristitty.

1940-luvulla Libanonin itsenäistyessä yli puolet maan asukkaista oli uskonnoltaan kristittyjä ja hieman alle puolet kuului muslimiväestöön. Kristittyjen isoin ryhmä ovat maroniitit. Heidän ydinalueitaan ovat Välimeren rannikkovyöhyke Libanonin keskiosissa sekä Libanonvuorten rinteet ja ylängöt. Kun Libanon oli 1800-luvulla osa turkkilaista Ottomaanien valtakuntaa, maroniiteilla oli itsehallintoalue, joka ulottui Libanonvuorilta Beirutiin asti. Tuolloin perustettiin Beirutin amerikkalainen yliopisto. Maroniittien Libanonilla oli läheisiä yhteyksiä Ranskaan. Libanonvuorten kehräämöt valmistivat silkkiä Ranskan muotitaloille.

Muslimiväestöstä shiiat ovat enemmistönä Etelä-Libanonissa sekä maan koillisosassa Bekaan laaksossa. Sunnimuslimien kotiseudut ovat rannikon pohjoisosissa Syyrian rajalla ja Libanonin itäosissa. Pääkaupungissa Beirutissa jakolinjat kulkevat kaupunginosittain. Kaupungin suurin väestöryhmä sunnimuslimit sekä kristityt asuvat Beirutin itäosissa ja shiiamuslimit hallitsevat eteläisiä kaupunginosia. Beirutin eteläpuolella asuu ismaililaisia druuseja. Itsenäistymisen jälkeisinä vuosikymmeninä Libanonin väestörakenne on muuttunut. Yli 60% maan asukkaista on muslimeja. Kristittyjä on alle kolmasosa väestöstä. Druuseja on 5%. Alle kuuden miljoonan asukkaan maassa elää lisäksi satoja tuhansia Syyrian pakolaisia.

1940-luvulla Libanonin maroniittikristitty presidentti Bechara El Khoury ja muslimiväestöön kuuluva pääministeri Riad Al Solh solmivat kansakunnan sopimuksen, johon sisältyi neljä kohtaa. Libanonin tuli olla kansainvälisessä politiikassa itsenäinen, liittoutumaton maa. Samaan aikaan Libanonin tuli tehdä yhteistyötä muiden arabimaiden kanssa sekaantumatta arabimaiden keskinäisiin erimielisyyksiin. Libanonilla tuli olla kansakuntana kaksi ulottuvuutta: se oli arabimaa, mutta sillä oli myös länsimaiset kasvot, jotka näkyivät sen elinkeinoelämässä ja heijastivat pitkäaikaisia suhteita Eurooppaan ja Amerikkaankin. Julkinen valta ja virat oli jaettava eri uskonnollisten ryhmien kesken niin, että jokaisella ryhmällä oli valtakiintiönsä. Uskonnollisille ryhmille on parlamentissakin varattu omat kiintiöt. Kristittyjen ryhmien kiintiö on hieman suurempi kuin muslimien, vaikka muslimit ovat nyt maassa enemmistönä.

Kunkin uskonnollisen ryhmän sisällä on puolueensa, ja muodostuu uusia puolueita, jotka solmivat jatkuvasti liittoutumia. Liittoutumat eivät noudata uskonnollisia rajoja, vaan puolueet ja niiden johtajat käyvät valtakauppaa saadakseen poliittista ja taloudellista etua. Uskonnolliset ryhmät ja puolueet rakentuvat voimakkaiden johtajien ja varakkaimpien valtasukujen ympärille. Poliittinen valta, rahavalta ja uskontopohjainen yhteiskunnallinen uskollisuus ovat kietoutuneet yhteen koko Libanonin historian ajan. Niihin liittyy myös aseellinen valta. Libanonin puolueilla on omia asejoukkoja, tai jos sellaista ei vielä ole, puolueella on kyky järjestää kannattajansa myös aseelliseen toimintaan, mikäli sitä pidetään tarpeellisena.

Libanonin uskonto- ja väestöpohjaisen vallanjaon alkuperäisenä tarkoituksena oli varmistaa kansakunnalle vakaus, jotta kansanryhmien väliset ristiriidat eivät repisi maata hajalle. Valtakiintiöistä näyttää kuitenkin tulleen yksi suurimmista esteistä Libanonin kehityksen kannalta välttämättömille muutoksille. Valtakiintiöt ruokkivat lukkiintuneita asetelmia ja oman edun tavoitteluun keskittyvää toimintaa kunkin kiintiöryhmän piirissä. Kiintiöt jakavat ja pirstovat väestöä sen sijaan, että edettäisiin kohti laajempaa yhtenäisyyttä. Rahan ja vallan kietoutuminen yhteen korostaa valtapelien voitontavoittelua ja politiikan asiakassuhteita.

Libanonin sisällissota

Vuonna 1975 Libanonin jännitteet kärjistyivät sisällissodaksi. Sota alkoi maroniittikristittyjen asejoukkojen ja Libanonissa toimineiden palestiinalaisten aseryhmien välisistä yhteenotoista. Libanonissa oli tuolloin 400 000 palestiinalaista pakolaista. Palestiinan vapautusjärjestö PLO ja useat muut aseryhmät olivat perustaneet tukikohtia Libanoniin taistellakseen Israelia vastaan. Libanonin pieni armeija ei kyennyt hillitsemään vierassotijoita. Libanonin islamistiset ryhmät ja osa muustakin muslimiväestöstä liittoutuivat PLO:n kanssa kallistaakseen maan valta-asetelmia enemmän muslimien kuin kristittyjen ryhmittymien eduksi. PLO hallitsi Etelä-Libanonia, Sidonin ja Tyroksen satamakaupunkeja ja Länsi-Beirutia. PLO koulutti, varusti ja palkkasi Libanonin sunnimuslimien aseryhmiä liittolaisikseen. Poliittisten ja uskonnollisten ryhmittymien muodostaessa omia asejoukkojaan Libanon pirstoutui valtiosta lukuisiksi eri väestöryhmien kotialueiksi, joita hallitsivat paikalliset valtasuvut ja niiden poliittiset ja sotilaalliset johtajat.

Vuoden 1975 lopussa ja vuoden 1976 alussa taistelut maroniittikristittyjen asejoukkojen ja palestiinalaisten välillä kiihtyivät. Maroniittijoukot tappoivat satoja muslimiväestöön kuuluvia siviilejä. Vuonna 1976 Syyrian joukot tunkeutuivat Libanoniin lopettaakseen sodan. Vuonna 1978 Israel valtasi osia Etelä-Libanonista. Vuonna 1982 Israel aloitti voimakkaan hyökkäyksen palestiinalaisia aseryhmiä vastaan. Israelin armeija eteni Beirutiin saakka ja piiritti kaupungin yhdessä maroniittien asejoukkojen kanssa. PLO:n joukot laivattiin pois Libanonista. Yhdysvaltojen merijalkaväen joukot sekä Ranskan, Italian ja Iso-Britannian sotilasosastot valvoivat PLO:n vetäytymistä. Koko 1980-luvun ajan Libanon oli sekasorron vallassa. Maassa oli kymmeniä aseryhmiä, jotka taistelivat toisiaan vastaan. Libanonin sisällissodassa kuoli kaikkiaan ainakin 150 000 ihmistä ja noin 900 000 ihmistä joutui pakenemaan kotiseudultaan. Vuonna 1990 Syyrian armeija aloitti voimakkaan hyökkäyksen Libanonin maroniittien asejoukkoja vastaan. Libanonin armeija oli tässä hyökkäyksessä Syyrian liittolainen. Maroniittien asejoukot kärsivät tappion ja menettivät asemansa yhtenä Libanonin vahvimmista asevoimista. Vuonna 1991 sisällissota päättyi hauraaseen rauhaan. Sotaan osallistuneet aseryhmät riisuttiin aseista, tai ainakin ne keskeyttivät toimintansa. Poikkeukseksi jäi Iranin tuella 1980-luvun alussa perustettu Hizbollah. Hizbollah jatkoi toimintaansa poliittisena puolueena, jolla oli edelleen myös aseellinen siipi.

Syyrian joukot miehittivät Libanonia vuoteen 2005 asti. Syyrialla oli myös vahva vaikutusvalta Libanonin politiikassa. Vuonna 2006 Hizbollah teki useita aseellisia iskuja Israelia vastaan. Vastauksena Israel pommitti Beirutin lentokenttää ja Hizbollahin tukikohtia. Israel aloitti Libanonin laivastosaarron. Israelin armeija tunkeutui jälleen kerran Etelä-Libanoniin. Vuoden 2006 lopulla Libanonin armeija alkoi ottaa haltuunsa Hizbollahin entisiä toiminta-alueita Etelä-Libanonissa. Israel veti omat joukkonsa Libanonin puolelta pientä Ghajarin rajakylää lukuun ottamatta. Hizbollah ja palestiinalaisten aseryhmät ovat jatkaneet hellittämättä sotaansa Israelia vastaan. Israelin ilmavoimat on toistuvasti tehnyt pommi- ja ohjusiskuja Libanoniin. Libanonin konflikteilla on maan sisäiset juuret, mutta tapahtumiin vaikuttavat suuresti Lähi-Idän laajemmat uskonnolliset ja poliittiset ristiriidat. 

Aiheeseen liittyvät maat ja konfliktit

Lue maaprofiilit konfliktiin liittyneistä maista:

Lue konfliktiin liittyvät konfliktiprofiilit: