Suriname

Maantiede

Suriname sijaitsee Etelä-Amerikan pohjoisosassa Atlantin valtameren rannalla. Suriname on Etelä-Amerikan pienin itsenäinen valtio. Rajanaapureita ovat lännessä Guyana, etelässä Brasilia ja idässä Ranskan Guayana. Surinamen rannikolla on hiekka- ja mutasärkkiä, suistoja ja kosteikkoja. Rannasta etelään on maatalousmaata. Taivaalta katsottuna viljelykset näkyvät pieninä neliskulmaisina tilkkuina. Suurin osa sisämaasta on metsää. Metsäalueita halkoo seitsemän jokea. Idässä Surinamejoen katkaisee Afobakan pato, jonka voimala on tuottanut sähköä alumiinin jalostamiseen ja pääkaupunkia Paramariboa varten. Patoallasta kutsutaan Brokopondojärveksi. Järvi hukutti alleen metsiä ja sen tieltä siirrettiin tuhansia ihmisiä uusille asuinalueille. Surinamen keski- ja eteläosissa on kukkuloita. Niiden korkein huippu on Julianatop (1280 m). Maan eteläkärjessä on pieni kaistale ruoho- ja pensassavannia.

Surinamen ilmasto on lämmin ja kostea. Valtaosa surinamelaisista asuu rannikon liepeillä. Rannikolle perustetuilla suojelualueilla Coppenamessa ja Wia Wiassa talvehtii satoja tuhansia lintuja: rubiini-iibiksiä, haikaroita ja isoja parvia pohjoisia kahlaajia. Neljä lajia merikilpikonnia saapuu rannoille munimaan. Keski-Surinamin luonnonpuisto on yksi maailman hienoimmista sademetsistä. Siellä elää jaguaareja, tapiireja, laiskiaisia, jättiläissaukkoja, räikeänvärisiä oranssiharjakotingoja, papukaijoja ja kahdeksan apinalajia. Puiston kukkuloilla on vesiputouksia ja sateiden hiomia muhkeita harmaita kivikumpuja ja törröttäviä pilareita. Lähes 15% Surinamen pinta-alasta on suojelualueita.

Latinalaisen Amerikan kehityspankin ilmastohaasteita käsittelevän selvityksen mukaan Surinamella on hyvät mahdollisuudet rakentaa kestävää kehitystä. Surinamella on runsaat vesivarat. Yli 90% maasta on sademetsiä, kosteikkometsää tai kukkuloiden rinteillä ja savannilla kasvavaa kausivihantaa lehtimetsää. Metsäseuduilla elää kymmenesosa Surinamen väestöstä. Kaivostoiminta ja jalopuun kysyntä uhkaavat luonnonmetsiä, jos suojelu ei ole johdonmukaista ja tehokasta. Rannikolla meren pinnan kohoaminen voi aiheuttaa vakavia pulmia. Nousuvedet ja aallokko kuluttavat jo hiekkarantoja. Vuonna 2022 rankkasateiden jälkeiset tulvat aiheuttivat tuhoja jokivarsilla. Sateet tulevat epäsäännöllisiksi ilmaston lämpenemisen myötä. Vuonna 2024 kuivuus vaikeutti ihmisten vedensaantia ja aiheutti tappioita Surinamen maataloudelle.

Historia

Surinamen eteläosasta Werehpaista on löydetty saviesineitä ja useita satoja kivikaiverruksia, joiden ajoitus on osoittanut, että siellä on asunut ihmisiä 5000 vuotta sitten. Wotonobon putouksilla Länsi-Surinamessa on 2000 vuotta vanhoja kivipiirroksia. Varhaisia asukkaita olivat arawakit ja karibit. Surinamessa nykyisin eläviä alkuperäiskansoja ovat lokonot, kalinat, triot ja wayanat.

1630-luvulla englantilaiset perustivat Surinameen siirtokunnan viljelläkseen tupakkaa. 1650-luvulla britit alkoivat kasvattaa sokeriruokoa. Alankomaat valtasi Surinamen vuonna 1667. Hollantilaiset raivasivat jokivarsille viljelymaita tuottaakseen sokeria, puuvillaa, kaakaota ja kahvia. He toivat plantaasien työvoimaksi afrikkalaisia orjia. Orjatyöstään pakenevat afrikkalaiset asettuivat asumaan sisämaan metsiin. He sekoittuivat alkuperäisväestön kanssa ja muodostivat heimoja. Surinamessa on kuusi afrikkalaistaustaista maroon-heimoa, joilla on kielensä ja kulttuurinsa. 1860-luvulla orjuus lakkautettiin. Hollantilaiset toivat tiloilleen palkkatyövoimaa Indonesiasta ja Intiasta. Näin syntyi moni-ilmeinen väestö. 1910-luvulla aloitettiin bauksiitin louhiminen. Toisen maailmasodan aikana Suriname oli yksi suurimmista alumiinimalmin toimittajista Yhdysvaltoihin.

Suriname itsenäistyi Alankomaista vuonna 1975. 1980-luvun alussa sotilaskaappaus nosti valtaan everstiluutnantti Desi Boutersen. Hän hallitsi Surinamen politiikkaa vuoteen 2020 asti. Bouterse oli aluksi sotilashallituksen johtaja, sen jälkeen armeijan komentaja ja vuodesta 2010 lähtien, kymmenen vuoden ajan, kansalliskokouksen valitsema presidentti. Vuonna 1999 alankomaalainen oikeus tuomitsi Boutersen poissaolevana vankilaan huumekaupasta. Vuonna 2023 surinamelainen tuomioistuin langetti hänelle 20 vuoden vankeustuomion. Boutersea syytettiin 1980-luvulla tapahtuneista sotilashallinnon vastustajien teloituksista. Bouterse kuoli vuonna 2024.

Yhteiskunta ja politiikka

Surinamen parlamentissa, kansalliskokouksessa, on 51 kansanedustajaa. Kansanedustajat valitaan viiden vuoden välein. Parlamentti säätää lait ja valitsee Surinamen presidentin. Presidentti johtaa hallitusta. Vuonna 2020 vaalit voitti poliittiseen keskustaan sijoittuva Edistyspuolue, joka nauttii erityisesti Surinamen intialaistaustaisen väestönosan kannatusta. Parlamentti valitsi Edistyspuolueen johtajan Chan Santokhin Surinamen presidentiksi. Santokhi on entinen oikeusministeri ja poliisipäällikkö. Maailman demokratian tilaa seuraavan Freedom House -järjestön mukaan Suriname on vapaa maa. Vuoden 2020 vaaleihin osallistui 17 puoluetta, joista kuusi sai edustajiaan kansalliskokoukseen. Kolmasosa valituista kansanedustajista on naisia.

Presidentti Chan Santokhi edustaa Surinamen intialaisperäistä kansanosaa. Varapresidentti Connie Brunswijk kuuluu afrikkalaistaustaiseen maroon-väestöön. Afrikkalaistaustainen varapresidentti intialaisperäisen presidentin rinnalla voi auttaa vähentämään väestöryhmien välisiä ennakkoluuloja ja epäluottamusta. Vuonna 2023 talouskriisi synnytti suuria mielenosoituksia, jotka johtivat mellakoihin. Suriname on pahasti velkaantunut. Valtio on lopettanut polttoaineiden sekä sähkö- ja vesimaksujen hintatuen. Rahan arvon heikkeneminen, inflaatio, vaikeuttaa pienituloisten perheiden toimeentuloa. Ruoka on kalliimpaa kuin ennen. Lähes viidesosa surinamelaisista elää köyhyydessä. Vuonna 2023 yli 80% kyselyyn osallistuneista surinamelaisista sanoi, että heidän taloutensa tila oli haastatteluhetkellä huonompi kuin vuotta aikaisemmin.

Kansainvälinen valuuttarahasto painottaa, että Surinamella on runsaat luonnonvarat. Suriname voisi kehittää matkailuelinkeinoja. Koko itsenäisyytensä ajan Suriname on kompuroinut talouslamasta toiseen. Valtionhallinnon korruptio on pahentanut kriisejä. Vuonna 2020 keskuspankin johtaja pidätettiin syytettynä väärinkäytöksistä. Entinen valtionvarainministeri on etsintäkuulutettu. Surinamesta on löydetty öljyä. Öljystä voi pian tulla talouskasvun veturi. Niin on jo tapahtunut naapurimaassa Guyanassa. Öljytuloilla Surinamen pitäisi parantaa terveydenhoitoa ja koulutusta, ja edistää talouden monipuolistamista. Näin luotaisiin perusta kestävälle vauraudelle.

John Lie A Fo on Paramaribon taiteilija. Hänen maalauksissaan linnut juttelevat ja ihmiset irvistelevät pohtiessaan, mitä tehdä. Ratsastajat ovat isompia kuin ratsunsa. Tapahtumat esitetään rohkein värein, niin kuin pitääkin lämpimässä maassa. Kuvahakuvihje: John Lie A Fo paintings.

Talous ja kaupankäynti

Maailmanpankki luokittelee Surinamen ylemmän keskitulotason maaksi. Vuonna 2020 koronalama supisti tuntuvasti Surinamen taloutta. Sen jälkeen elpyminen on ollut hidasta. Alle kymmenesosa Surinamen työvoimasta saa toimeentulon maataloudesta, neljäsosa toimii teollisuuden tehtävissä ja kaksi kolmasosaa työskentelee palvelualoilla. Vuonna 2023 hieman alle 8% työvoimasta oli työttömänä. Ulkomailla työskentelevät surinamelaiset lähettävät vuosittain kotimaahan noin sata miljoonaa euroa.

Surinamen maatalous tuottaa riisiä, banaaneja ja muita hedelmiä, kookospähkinöitä, palmuöljyä, kaakaota, kahvia ja sokeria. Maanviljely on mahdollista vain kapealla kaistalla rannikon kosteikkojen eteläpuolella. Sadekaudella liika vesi ohjataan pelloilta kanavien avulla. Kuivina aikoina tarvitaan kastelujärjestelmiä.

Kymmenen vuotta sitten Surinamen tärkein vientituote oli alumiinimalmi, bauksiitti. Kaivosyhtiö lopetti bauksiitin louhimisen, kun se ei enää kannattanut. Sen jälkeen kulta on ollut päävientituote. Vuonna 2022 Surinamen tavaraviennin kokonaisarvo oli 2,5 miljardia euroa. Tuonnin arvo oli kaksi miljardia euroa. Kullan myynti tuotti melkein 70% vientituloista. Öljyn osuus oli lähes kymmenen prosenttia. Muita vientituotteita olivat koneet ja laitteet, kala, puutavara, sikarit ja riisi. Suurimpia vientimaita olivat Sveitsi, Yhdistyneet arabiemiirikunnat, Belgia, Guyana sekä Trinidad ja Tobago. Tärkeimpiä tuontimaita olivat Yhdysvallat, Kiina, Alankomaat, Trinidad ja Tobago sekä Japani.

Surinamessa käy vuosittain noin 300 000 ulkomaalaista matkailijaa. Parhaina vuosina matkailutulot ovat 50 miljoonaa euroa. Suurin osa turisteista tulee Alankomaista. Matkailualan asiantuntijat arvelevat, että Suriname voisi kaksinkertaistaa matkailutulonsa seuraavien viiden vuoden aikana. Sademetsä ja jokiretket houkuttelevat luontomatkailijoita. Pääkaupungin Paramaribon vanhat hollantilaistyyliset rakennukset ovat päässeet YK:n kasvatus-, tiede- ja kulttuurijärjestön UNESCO:n maailmanperintöluetteloon.