Azerbaidžan

Sist oppdatert: 30.07.2021

Azerbaidžan on itäisessä Etelä-Kaukasiassa, Kaspianmeren länsirannalla sijaitseva sisämaavaltio. Azerbaidžan on vauras, mutta erittäin eriarvoinen maa, jonka talous pohjaa öljyn ja maakaasun vientiin. Valta on Azerbaidžanissa keskittynyt vuonna 2003 isältään aseman perineen presidentti Ilham Aliyevin suvun ympärille.

Lippu

Keskeiset luvut ja tiedot

Pääkaupunki: Baku
Etniset ryhmät: Azereita 91,6 %, tališeja 2,0 %, lezgejä 2,0 %, armenialaisia 1,4 %, venäläisiä 1,3 %, muita 2,4 %
Kieli: Azer, lezgi, tališi, avaari, venäjä, tat, tsahur ja hinalugi
Uskonto: Islam 96,9 %, Kristinusko 3,0 %, Muut 0,1 %
Väkiluku: 10 223 344
Valtiomuoto: Tasavalta
Pinta-ala: 86 600 km2
Valuutta: Azerbaidžanin manat
BKT per asukas: 17 764 Ostovoimapariteetti $
28. toukokuuta: 28. toukokuuta

Maantiede

Pohjoisessa Suur-Kaukasuksen vuoriin ja lännessä Vähä-Kaukasukseen rajoittuvan Azerbaidžanin pinta-alasta noin puolet on yli 400 metrin korkeudessa sijaitsevaa ylänköä aa noin kaksi viidesosaa rannikkoseudun ja jokilaaksojen alankoa. Korkeat jyrkänteet ja jyrkät solat kuohuvine koskineen ovat keskeinen osa Azerbaidžanin kansallismaisemaa.

Etelässä Azerbaidžan rajoittuu pääosin Iranin puolella sijaitseviin Talyšvuoriin ja Kaspianmeren rannan Kura-Arasin alankoon, jossa Karabah-vuoristosta vettä ammentava kanaaliverkosto mahdollistaa lähes koko alanko-osuuden viljelemisen ja auttaa pitämään Arasin vuolaana myös kuivan kauden aikana. Azerbaidžanissa vallitsee kuiva subtrooppinen ilmasto, jossa talvet ovat vuoristoseutuja lukuun ottamatta leutoja ja kesät kuumia ja pitkiä.

Historia

Varhaisimmat ihmisasutuksen merkit Azerbaidžanissa ovat peräisin kivikaudelta Gobustanin kulttuurin ajoilta 10 000–20 000 vuoden takaa. Jo Gobustanin uskotaan olleen soturikulttuuri ja Azerbaidžanin hedelmällisistä jokilaaksoista onkin taisteltu niin kauan kuin tiedetään. Ensimmäiset historialliset lähteet ajoittavat Azerbaidžanin osaksi skyytti-imperiumia 900-luvulla eaa. 900–700 eaa. medesit valloittivat Aras-joen eteläpuolisen alueen, kunnes noin vuonna 550 eaa. Persian ensimmäinen imperiumi valloitti koko alueen ja toi zarathustralaisuuden alueelle.

Kun Persia sortui helleenivalloittajien alle 300-luvulla eaa., Azerbaidžanin alueelle syntyi paikallisvaltakuntia, jotka uudelleensyntynyt Persia valloitti vuonna 252. Maantieteellisesti syrjäinen Azerbaidžan säilyi kuitenkin alueellisesti melko itsenäisenä aina 1900-luvulle asti ja alueellisestikin yhtenäisenä 900-luvulle asti. 600-luvun puolivälissä Azerbaidžan siirtyi kuitenkin arabimuslimien kalifaatin vasallikunnaksi ja samalla alkoi paikallisväestön hidas kääntyminen islaminuskoon.

Vuonna 1067 valta ja hallintokieli vaihtuivat oghuz-turkkilaisen seldžukki-imperiumin valloitettua Kaukasian. Ennen seldžukkien tuloa alueella puhuttiin useita indoeurooppalaisia kieliä, joista yleisimmät olivat armenia ja erilaiset iranilaiskielet, kuten protoazeri, joka sittemmin sekoittui varhaiseen turkkiin ja muodosti nykyisen azerin kielen. Kansankielestä kirjakieleksi se kehittyi kuitenkin vasta 1800- ja 1900-luvuilla.

Mongolivaltakunnan ja sen seuraajien alaisuudessa vuosina 1200–1400 Kaukasian alueella syntyi ja kaatui useita keskenään sotivia vasallivaltakuntia. Azerbaidžanin historialle merkittävä Širvanin valtakunta hallitsi aluetta vuodesta 861 vuoteen 1538 osin vasalleina ja osin itsenäisenä valtakuntana. Tuona aikana Širvanin valtakunnan hallitsijasuku tappoi kahden maailman suurimman imperiumin (Timuridien ja Persian) hallitsijat ja vaurastutti aluetta merkittävästi.

1800-luvun alussa Venäjä hyökkäsi Persiaan ja valloitti Kaukasian itselleen. Venäjävalloitusten myötä syntyi myös turkkilais-persialaisia perinteitä korostava Azerbaidžanin kansallisidentiteettiliike. Venäjän imperiumin romahtaessa sosialistinen Transkaukasian federaatio julistautui itsenäiseksi 22.4.1918 ja hajosi 28.5.1918 ottomaanien hyökätessä. Samana päivänä syntyi Azerbaidžanin demokraattinen tasavalta, joka solmi rauhan ottomaanien kanssa 4.6.1918. Laskutavasta riippuen 3–23-päiväisen sodan jälkeen Azerbaidžanista tuli Neuvostoliiton osa 28.4.1920.

Öljyntuotantoa on harjoitettu Bakun alueella viimeistään 300-luvulta lähtien. Azerbaidžanin nimi tarkoittaakin tulimaata ja juontaa juurensa luonnollisesti esiintyviin pintaöljypaloihin. 1800-luvun kuluessa öljyn kysyntä lähti räjähdysmaiseen kasvuun, ja Bakusta kehittyi yksi maailman rikkaimmista ja nopeimmin kasvavista kaupungeista.

Käytännössä kaikki öljyteollisuuden merkittävät innovaatiot 1800-luvulla tehtiinkin Bakun kentillä. Bakun öljyrikkauksien vuoksi Neuvostoliitto piti vuonna 1920 valloittamaansa, näennäisesti itsenäistä Azerbaidžanin neuvostotasavaltaa tiukassa hallinnassa. Sama tavoite saattaa osaltaan selittää neuvostojohdon systemaattista asettumista Azerbaidžanin puolelle kiistoissa Armeniaa kohtaan. Toisen maailmansodan syttyessä öljy sai uuden strategisen merkityksen, ja 80 prosenttia puna-armeijan itärintaman öljystä tuotettiin Bakussa.

Perestroikan myötä vapautuneessa mediaympäristössä vuosikymmeniä tukahdutettu Azerbaidžanin kansallisidentiteetti ja kiistat Armenian kanssa leimahtivat avoimeksi konfliktiksi Vuoristo-Karabahin alueesta ja pienemmissä määrin Naxçıvan enklaavista vuonna 1988. Konfliktin keskellä Armenia ja Azerbaidžan olivat ensimmäisiä itsenäisyytensä puolesta kapinoivia neuvostotasavaltoja. Azerbaidžan julistautui itsenäiseksi 30.8.1991. Rauhansopimusta solmittaessa 12.5.1994 Armenia hallitsi Vuoristo-Karabahin lisäksi seitsemää oblastia (aluetta), yhteensä 20:tä prosenttia Azerbaidžanin pinta-alasta.

Vuonna 1993 armeija syrjäytti maan demokraattisesti valitun presidentin ja asetti entisen neuvostojohtajan Aliyevin maan johtoon, jossa hän useista vastavallankaappausyrityksistä huolimatta pysyi vuoteen 2003 asti. Aliyev oli laajamittaisesta korruptiosta, vaalivilpistä ja eriarvoistavasta politiikastaan johtuen hyvin epäsuosittu johtaja, ja hänen kuoltuaan vallan perinyt Ilham Aliyev nousi maan johtoon jatkaen isänsä valitsemalla tiellä.

Turkin sotilaallisen avun ja kouluttajien tuella Ilham Aliyev vahvisti Azerbaidžanin armeijaa, kunnes 27.9.2020 Azerbaidžan hyökkäsi Vuoristo-Karabahin aluetta vuodesta 1988 käytännössä hallinneen epävirallisen Artsakhin tasavallan ja Armenian kimppuun. Tulitaukosopimus osapuolten välille saavutettiin 10.11.2020 Venäjän neuvottelemana. Rajanveto on kuitenkin edelleen epäselvä Venäjän hallinnoidessa rajaseutua ja Vuoristo-Karabahin Armeniaan yhdistävää strategisesti merkittävää Lachinin käytävää. Huomionarvoisesti, toisin kuin vuonna 1994, Artsakhin tasavalta ei ollut sopimuksen allekirjoittajaosapuoli.

Yhteiskunta ja politiikka

Vuonna 1995 kirjoitetun perustuslain mukaan Azerbaidžanin tasavalta on perustuslaillinen demokratia, jonka johdossa on presidentti ja jossa pääministeri johtaa kansallisneuvostoa. Azerbaidžanin yksikamarinen kansallisneuvosto koostuu 125:stä viisivuotiskausille valittavasta kansanedustajasta. Presidentin kausi kestää seitsemän vuotta.

Käytännössä Azerbaidžan on kuitenkin autokraattinen valtio, jossa vaalit ovat hyvin kaukana vapaista ja vilpittömistä. Azerbaidžanissa oppositio on alistettu, vakavat ihmisoikeusloukkaukset ovat yleisiä ja korruptio laajalle levinnyttä. Niin poliittinen kuin taloudellinenkin valta on keskittynyt presidentti Ilham Aliyevin, Aliyevin suvun ja presidentin läheisimpien ystävien käsiin.

Azerbaidžan on jaettu kymmeneen hallinnolliseen alueeseen, 66 rayoniin (piiriin) ja 77 kaupunkiin, joista 12 on suoraan tasavallan hallinnon alaisuudessa. Ylä-Karabahin hallintoalueeseen kuuluva Vuoristo-Karabah on kansainvälisesti tunnustettu Azerbaidžaniin kuuluvaksi. Käytännössä alue ei koskaan ole ollut Azerbaidžanin hallinnassa, vaan aluetta hallitsee epävirallinen Artsakhin tasavalta, jonka nimi juontaa juurensa alueella viimeistään vuodesta 150 eaa. asti ajoittain sijainneesta Artsakhin valtakunnasta. Azerbaidžanilaisia ei Vuoristo-Karabahissa erityisesti sota-ajan vainoista johtuen asu käytännössä lainkaan. Artsakh on toistuvasti yrittänyt liittyä osaksi Armeniaa. Armenian ympäröimä Naxçıvan enklaavi on käytännössä kokonaan azerbaidžanilaisten asuttama ja Azerbaidžanin hallinnassa.

Turkkia puhuvat azerbaidžanilaiset muodostavat noin 90 prosenttia maan asukasluvusta, minkä lisäksi noin 13 miljoonaa azeria asuu maan ulkopuolella. Loput kymmenen prosenttia koostuvat pitkälti kaupungeissa asuvista venäläisistä ja pienissä vähemmistöyhteisöissä elävistä armenialaisista, lezgeistä ja tališeista sekä lukuisista pienistä vähemmistökansoista.

Azerbaidžan on islaminuskoinen valtio, joka on ajoittain hyvinkin aggressiivisesti puolustanut uskonnollista ja etnistä puhtauttaan erityisesti kristinuskoisia armenialaisvähemmistöjä eliminoimalla. Noin kolme viidesosaa Azerbaidžanin muslimeista on shiioja ja kaksi kolmasosaa sunneja. Noin 3,1 prosenttia väestöstä on Venäjän tai Armenian ortodoksikristittyjä.

Tasa-arvo

35 prosenttia azerbaidžanilaisista työskentelee maataloussektorilla, mutta sektorin osuus maan BKT:sta on häviävän pieni. Suurin osa näistä työntekijöistä on rekisteröimättömiä, eivätkä he maksa veroja tai käytä julkisia palveluita. Erityisen haavoittuvaisessa asemassa ovat syrjäseutujen pienviljelijät, naiset, lapset ja etnisiin vähemmistöihin kuuluvat, erityisesti armenialaiset.

Noin 23 prosenttia nuorista on vailla kunnollista koulutusta ja 36 prosenttia on työttömiä. Talouden taantuminen, köyhyys ja toivottomuus paremmasta huomisesta lisäävät radikalisoitumisen riskiä ja aivovuotoa. Azerbaidžan on panostanut julkisen palvelujärjestelmän digitalisaatioon, mutta samalla monet syrjäseutujen asukkaat ja julkislaitokset ovat edelleen vailla toimivaa internetyhteyttä, mukaan lukien 46 prosenttia peruskouluista ja 38 prosenttia toisen asteen oppilaitoksista.

Lasten kasvatus ja korvauksettomat kotityöt ovat pääosin naisten vastuulla, ja vain 14 prosenttia tuoreista äideistä saa äitiystukea. Terveyspalvelujen ja taloudellisten mahdollisuuksien puutteesta huolimatta alaikäisten synnytykset ovat viime vuosina lisääntyneet, ja vain 20,9 prosenttia kansasta käyttää ehkäisyä. Naiset ovat myös miehiä kolme kertaa todennäköisemmin pätkätöissä. Monilla aloilla naisten palkkaaminen nojaa valtiontukiin. Sukupuolten välinen palkkaero onkin Azerbaidžanissa poikkeuksellisen korkea, jopa 49,4 prosenttia, ja vain 27,7 prosentilla naisista on pankki- tai mobiilimaksutili.

Sukupuolten tasa-arvoa tukevan lainsäädännön taso on alhainen ja kannatus vähäistä. Myös yritysten ja julkishallinnon johtoportaassa työskentelevien naisten osuus on alhainen ja vain kolme prosenttia ministereistä on naisia. Luku on Euroopan alhaisin.

Terveys ja puhtaus

Sairaaloiden varustelutaso on matala ja terveydenhuollon kapasiteetti on sodasta ja covid-19-pandemiakriisistä johtuen ylittynyt moninkertaisesti. Lääkkeistä ja hoitotarvikkeista on pulaa, eikä puhdasta vettä ole suurkaupunkien ulkopuolella saatavilla. Maansisäisten pakolaisten määrä tuottaa paineita erityisesti Vuoristo-Karabahin ja Armenian vastaisille alueille. Eriarvoisuus luo ongelmia myös ravitsevan ruuan saatavuuteen. 17,8 prosenttia alle viisivuotiaista lapsista kärsii aliravitsemuksesta johtuvasta vajaakasvuisuudesta ja 14,1 prosenttia vakavasta ylipainosta.

Turvallisuustilanne

Azerbaidžanin turvallisuustilanne on epävakaa ja tulitauon katkeamisen riski on oleellinen. Terrorismin riski on kohtalaisen korkea erityisesti Vuoristo-Karabahin lähialueilla, mutta myös Isiss-verkosto toimii maassa. Maansisäinen ja rajat ylittävä ihmiskauppa, pakotettu kerjääminen ja pakkotyö on Azerbaidžanissa yleistä. Tämän lisäksi erityisesti Vuoristo-Karabahin lähialueilla on runsaasti merkitsemättömiä miinakenttiä ja räjähtämättömiä ammuksia, joista osa on rypälekylvetty.

Talous ja kaupankäynti

Vuonna 2019 Azerbaidžan oli maailman 89. vaurain maa. Vuosina 1994–2014 Azerbaidžanin öljyyn perustuva, sodanjälkeinen jälleenrakennus ja talouskasvu oli nopeaa, mutta vuonna 2014 alkanut öljynhinnan voimakas lasku on iskenyt Azerbaidžanin talouteen raskaasti ja heijastunut voimakkaasti erityisesti rakennussektorille. Taloudelliseen ahdinkoon on liittynyt voimakas inflaatio, jonka vuoksi Azerbaidžan devalvoi valuuttansa kahdesti vuonna 2015. Tästä huolimatta Baku-Tbilisi-Ceyhanin, Baku-Novorossiyskin ja Baku-Supsan putkilinjojen kautta kulkee yli kaksi kolmasosaa Azerbaidžanin tuloista: raakaöljy muodostaa huikeat 75 prosenttia Azerbaidžanin viennistä.

Raakaöljyn lisäksi Azerbaidžanin tärkeimmät vientituotteet ovat maakaasu, bensiini, tomaatit ja kulta, joita toimitetaan erityisesti Italiaan, Turkkiin ja Israeliin. Azerbaidžanin tärkeimmät tuontituotteet puolestaan ovat kulta, autot, bensiini, vehnä ja pakatut lääkeaineet. Kulta kattaa jopa 20 prosenttia kokonaistuonnista. Eniten Azerbaidžaniin tuotteita toimittavat Yhdysvallat, Venäjä ja Turkki. Azerbaidžan tunnetaan myös korkeatasoisten kilpahevosten ja kaviaarin tuottajana.

Azerbaidžanin talous kärsii ulkomaisen investoinnin puutteesta ja riippuvuudesta öljyntuotantoon. Julkisen ja taloussektorin voimakas korruptio haittaa myös kotimaan investointeja ja tekee valtion rakennus- ja kehitysprojektien toteuttamisesta vaikeaa. Myös toinen Vuoristo-Karabahin sota on voitoista huolimatta vaikuttanut maan talouteen voimakkaan negatiivisesti. Jos Azerbaidžan ei kykene investoimaan taloutensa monipuolistumiseen, pitkän aikavälin talouskasvu tulee riippumaan öljyn hinnan kehityksestä.

Kehitys

Azerbaidžanin itsenäisyyden ajan talous on rakentunut voimakkaasti fossiilisiin polttoaineisiin pohjaavan teollisuuden varaan. Luonnonvaroihin pohjaava valta ja vauraus ovat olleet osaltaan vaikuttamassa vapaata kilpailua vieroksuvan taloushallinnollisen ilmapiirin syntymiseen. Azerbaidžanissa on merkittävä potentiaali hyödyntää tuuli- ja aurinkoenergiaa, joiden hyödyntämistä Kansainvälinen energiajärjestö on aktiivisesti tukenut. Vaikka keskustelua on käyty uusiutuvien energiamuotojen tuotannon kyvystä vapauttaa fossiilisia polttoaineita kotimaisesta kulutuksesta vientiin, puuttuu rahoitushankkeilta rahoitusta. Valtio on yrittänyt tukea energiatehokkuutta panostamalla energiatehokkaaseen rakentamiseen, mutta krooninen korruptio merkittävästi heikentää investointien tehokkuutta.

Bakua lukuun ottamatta julkisinfra, kuten tiet ja vesijohdot, on pääosin erittäin heikossa kunnossa, autokanta on vanhaa ja rakennukset ovat pääosin rapistuneita. Yksinkertaistaen voidaankin sanoa, että valtavista öljyrikkauksista huolimatta julkisinfra ja lähes kaikki talouden ja teollisuuden alat ovat kärsineet kroonisesta rahoituksen puutteesta. Myös merkittävä osa öljyn tuotanto- ja jalostuskapasiteetista on vanhentunutta.

Azerbaidžanin Kartta