Lippu

Keskeiset luvut ja tiedot

Pääkaupunki: Libreville
Etniset ryhmät: Bantukansoja (fang, baponou, nzebi, obamba), muita afrikkalaisia ja eurooppalaisia väestöryhmiä
Kieli: Ranska (virallinen kieli), fang, myene, bunu, nzebi, yhteensä 30 paikalliskieltä
Uskonto: Katolilaiset noin 50%, protestantit alle 30%, muslimit yli 10%, animistit ja muut noin 10% (uskontokuntien omat arviot USA:n ulkoasiainhallinnon raportissa, 2020)
Väkiluku: 2 436 566 (2023)
Valtiomuoto: Tasavalta
Pinta-ala: 267 667 km2
Valuutta: CFA-frangi (BEAC)
BKT per asukas: 16 471 Ostovoimapariteetti $
Kansallispäivä: 12. maaliskuuta

Maantiede

Gabon sijaitsee päiväntasaajalla Afrikan keskiosassa, Atlantin rannikolla. Rajanaapureina ovat pohjoisessa Päiväntasaajan Guinea ja Kamerun, idässä ja etelässä on Kongon tasavalta. Valtaosa Gabonista on sademetsää. Rannikolla on alavaa tasankoa, laguuneja ja suistoja mangrovemetsineen. Maan sisäosissa on savannia ja kukkuloita. Gabonissa on isoja kansallispuistoja. Yli viidesosa maan pinta-alasta on luonnonsuojelualueita. Salametsästys on kuitenkin jatkuva ongelma.

Gabonissa on rikas eläimistö: metsänorsuja, simpansseja, kotoperäisiä uhanalaisia kultahäntämarakatteja, gorilloja, leopardeja, puhveleita, antilooppeja, virtahepoja ja kolme lajia krokotiilejä. Rannikolla tavataan merikilpikonnia ja leopardihylkeitä. Gabonin ilmasto on lämmin ja kostea. Vuoden varrella on kaksi sadekautta: ensimmäinen helmikuun lopusta toukokuuhun ja toinen lokakuusta joulukuuhun asti. Yli 90% gabonilaisista asuu kaupungeissa. Suurimmat kaupungit ovat Libreville, tärkein satamakaupunki Port-Gentil ja Franceville, joka on Gabonin halki rakennetun rautatien sisämaan pääteasema.

Historia

Gabonissa on elänyt ihmisiä jo 400 000 vuotta sitten. He ovat jättäneet jälkeensä kalliopiirroksia ja -kaiverruksia. Varhaisiin asukkaisiin kuuluvat pygmit, joita nykyisin on Gabonissa muutamia tuhansia. Bantukansat vaelsivat pygmien asuinalueille 5000 vuotta sitten. Bantuihin kuuluva fang-kansa on nykyisin Gabonin suurin väestöryhmä. Neljäsosa maan asukkaista on fangeja. Fang-kansan tekemät puunaamiot ja veistokset ovat upeita taideteoksia. Ne ovat innoittaneet Picassoa ja muitakin eurooppalaisia taiteilijoita.

Portugalin laivat saapuivat Gabonin rannikolle vuonna 1472. Portugalilaisia seurasivat 1500-luvulla hollantilaiset, ranskalaiset, espanjalaiset sekä englantilaiset purjehtijat ja kauppiaat. Eurooppalaiset hankkivat Gabonista jalopuuta, norsunluuta ja orjia. Orjakauppa laajeni 1700-luvulla. 1800-luvulla Ranska alkoi ottaa haltuunsa Gabonin aluetta. Vuonna 1910 Ranska liitti Gabonin osaksi Keski-Afrikan siirtomaata. Gabon itsenäistyi vuonna 1960. Seuraavana vuonna presidentiksi valittiin Leon M’Ba. Kun hän kuoli vuonna 1967, valtaan nousi varapresidentti Omar Bongo, joka sitten johti Gabonia yli neljäkymmentä vuotta. Omar Bongo kuoli vuonna 2009 ja hänen jälkeensä presidentiksi valittiin hänen poikansa Ali Bongo. Vuoden 2016 vaaleissa Ali Bongo selviytyi toiselle kaudelle niukalla enemmistöllä. Vaalituloksen arvostelijat esittivät epäilyksiä laskentavilpistä. Vuoden 2023 vaaleissa Ali Bongo asettui jälleen presidenttiehdokkaaksi ja hänet julistettiin voittajaksi 64 prosentin ääniosuudella. Neljä päivää vaalien jälkeen Gabonin armeija kaappasi vallan.

Yhteiskunta ja politiikka

Gabonissa oli pitkään yksipuoluejärjestelmä. Vuonna 1990 maan talouden heikkeneminen ja ihmisten tyytymättömyys hallitukseen laukaisivat laajoja mielenosoituksia. Bongon hallitus ja sitä vastustavat liikkeet pääsivät sopimukseen perustuslakiuudistuksesta ja puolueiden toiminta sallittiin. Poliittinen ilmasto pysyi kuitenkin epävakaana. Hallitusta on usein syytetty epärehellisestä ääntenlaskennasta ja välillä tämä on johtanut rajuihin yhteenottoihin. Vuonna 2019 ryhmä armeijan upseereita yritti kaataa presidentti Ali Bongon vallankaappauksella, mutta yritys ei menestynyt. Vuonna 2023 kaappaus onnistui ja valtaan nousi kenraali Brice Oliguin johtama sotilashallitus. Kenraali Oligui on presidentti Bongon sukulainen.

Gabonin talous on riippuvainen öljystä. Öljy on antanut valtiolle tuloja ja ruokkinut kansantalouden kasvua, mutta varojen hallintoon on liittynyt paljon väärinkäytöksiä. Tuloerot ovat suuret. Vaikka Gabonissa on runsaasti luonnonrikkauksia, kolmasosa gabonilaisista elää köyhyydessä. Gabonin vallanpitäjät ovat rikastuneet maan runsailla öljyrahoilla. Kymmeniä vuosia vallassa ollut Bongon perhe on Yhdysvalloissa ja Ranskassa tehtyjen selvitysten mukaan avannut ainakin 70 ulkomaista pankkitiliä, joille on talletettu yli 80 miljoonaa euroa. Perheen jäsenet ovat myös ostaneet kiinteistöjä miljoonilla euroilla. Ennen vuoden 2023 vallankaappausta arveltiin, että Ali Bongo aikoi nostaa poikansa Noureddinin seuraavaksi presidentiksi. Noureddin Bongoa vastaan on nostettu syytteet kavalluksista ja rahanpesusta.

YK:n tasa-arvojärjestön (UN Women) mukaan Gabonin työssäkäyvien naisten köyhyys on kaksi kertaa yleisempää kuin miesten. Naisten työttömyysastekin on kaksi kertaa korkeampi kuin miesten. Tasa-arvojärjestöt toteavat, että Gabonin perheissä miehet hyvin usein määräävät kaikesta rahan käytöstä. Nainen tarvitsee miehensä tai muun holhoojan suostumuksen avatakseen pankkitilin. Yli puolet haastatelluista naisista on kertonut joutuneensa väkivallan kohteeksi.

Talous ja kaupankäynti

Gabonissa on arvokkaita luonnonvaroja. Rannikon edustalla on öljyesiintymiä. Metsissä on jalopuita ja maaperässä on kultaa, timantteja, uraania sekä mangaania. Maailmanpankki luokittelee Gabonin ylemmän keskitulotason maaksi. Vuonna 2021 29% Gabonin työvoimasta sai toimeentulon maataloudesta, 16% toimi teollisuuden tehtävissä ja 55% työskenteli palvelualoilla. Vuonna 2022 yli viidesosa työvoimasta oli työttömänä.

Vuonna 2021 Gabonin viennin kokonaisarvo oli 6 miljardia euroa. Tuonnin arvo oli 2 miljardia euroa. Yli 60% vientituloista saatiin raakaöljystä. Mangaanimalmin osuus oli 22%. Mangaania käytetään teräksen valmistuksessa ja alumiiniseoksissa. Lähes kymmenesosa vientituloista saatiin sahatavaran ja puuviilun myynnistä. Tärkein vientipuulaji on okoume eli gaboninpuu. Gabonin suurimmat vientimaat olivat Kiina, Intia, Etelä-Korea, Indonesia ja Alankomaat. Tärkeimpiä tuontimaita olivat Ranska ja Kiina.