Lippu

Keskeiset luvut ja tiedot

Pääkaupunki: Wien
Etniset ryhmät: Itävaltalaiset 80%, saksalaiset 3%, bosniahertsegovinalaiset 2%, turkkilaiset 2%, serbialaiset 2%, romanialaiset 1%, muut 10%
Kielet: Saksa (koko maan virallinen kieli), kroaatti ja unkari (myös virallisia kieliä itäisessä Burgenlandin osavaltiossa), sloveeni (yksi eteläisen Kärntenin osavaltion virallisista kielistä)
Uskonto: Katolilaiset 55%, muslimit 8%, ortodoksikristityt 5%, muut kristityt 4%, muut ja uskonnottomat 28% (2021)
Väkiluku: 8 958 960 (2023)
Valtiomuoto: Liittotasavalta
Pinta-ala: 83 870 km2
Valuutta: Euro
BKT per asukas: 67 936 Ostovoimapariteetti $
Kansallispäivä: 26. lokakuuta

Maantiede

Itävalta on keskieurooppalainen sisämaavaltio Sveitsin itänaapurina. Muita naapureita ovat lännessä Liechtenstein, pohjoisessa Saksa ja Tšekki, idässä Slovakia ja Unkari, etelässä Slovenia ja Italia. Itävallan länsiosa on vuoristoinen. Alppien vuoriketjut hallitsevat maan keskiosienkin maisemia. Korkein huippu on Grossglockner (3798 m). Itävallan tiheimmin asutut osat ovat idässä alavilla mailla. Pääkaupunki Wien on Tonavan rannalla. Tonava on ollut tärkeä kulku- ja kuljetusväylä vuosisatojen ajan. Se virtaa Saksasta Itävaltaan, siellä Wachaun aprikoosi- ja viinitarhojen ja metsien peittämien kukkuloiden halki kohti Wieniä. Wienistä joki jatkaa Bratislavaan Slovakian puolelle.

Itävallan maa-alasta lähes puolet on metsiä. Alppien rinteillä kasvaa mäntyä, sembramäntyä, kuusta ja lehtikuusia. Korkeammalle siirryttäessä puusto vähenee ja tilalle tulee alppiniittyjä. Huiput ovat karuja, usein lumipeitteisiä. Laaksoissa on lehtimetsiä, joissa yleisiä lajeja ovat vaahterat, tammet, saarnet ja pyökit. Tonava-Auenin kansallispuisto auttaa suojelemaan suurta tulvatasankoa. Mutkittelevan joen varressa on särkkiä ja lampia. Alueella elää kauriita, majavia, suokilpikonnia, kuningaskalastajia, suohaukkoja ja merikotkia. Kaikkiaan noin 30% Itävallan pinta-alasta on erilaisia luonnonsuojelualueita.

Tonavan laaksossa ja esimerkiksi Wienissä kesät ovat lämpimiä ja talvet ovat leutoja. Vuotuiset sademäärät ovat samanlaisia kuin Suomessa. Alpeilla kesät ovat viileitä ja talvet ovat kylmiä. Vuorilla sataa enemmän kuin alavilla mailla. Itävallan vuorilla on satoja jäätiköitä. Ilmaston lämpeneminen on kiihdyttänyt jäätiköiden sulamista. Vuoriston tutkijat arvioivat, että vuonna 2050 Itävallassa ei enää ole jäätiköitä. Vuonna 2022 noin 35% Itävallassa kulutetusta energiasta saatiin öljystä. Kaasun osuus oli 21% ja hiilen 7%. Vesivoiman osuus oli 24%. Tuuli- tai aurinkovoimalla tuotettiin yhteensä 7% kulutetusta energiasta.

Historia

Itävallasta on löydetty 250.000 vuotta vanhoja esi-ihmisten asuinpaikkoja. Tutkittujen luolien ja kalliosuojien varhaiset asukkaat ovat olleet neandertalinihmisiä. Nykyihminen on tullut alueelle yli 30.000 vuotta sitten. Willendorfista ja Galgenbergista on löydetty pieniä kiviveistoksia, jotka on tehty yli 20.000 vuotta sitten. Veistokset esittävät naisia. Ensimmäiset itävaltalaiset olivat metsästäjiä ja keräilijöitä. Heidän saaliseläimiään olivat peurat, jänikset ja mammutit. Eläinten luista tehtiin työkaluja ja koruja. Tonavan laaksossa nykyisen Wienin lähellä oli maanviljelijöiden yhdyskuntia jo 8000 vuotta sitten. Mondseen järvellä lähellä Salzburgia oli 4000 vuotta sitten paalujen päälle rakennettuja kyliä.

2500 vuotta sitten Itävaltaan syntyi kelttikansojen yhteenliittymiä, joita voidaan pitää ensimmäisinä tämän alueen paikallisvaltioina. Keltit kävivät kauppaa Rooman kanssa. Vientituotteita olivat rauta, kulta ja suola. 2000 vuotta sitten nykyisen Itävallan alueet olivat osa Rooman valtakuntaa. 300-luvulta alkaen Rooman valta heikkeni. Itävalta oli kansainvaellusten näyttämö. Seudulle asettui germaaneja ja slaaveja. 800-luvulta alkaen Itävalta kuului Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan valtapiiriin. 1400-luvulla Itävallan arkkiherttuakunta vahvistui alueensa mahtivaltioksi. Vuonna 1867 perustettiin Itävalta-Unkari, kaksoisvaltio, jota hallitsi Itävallan keisari.

Ensimmäisen maailmansodan jälkeen Itävalta-Unkari hajosi. Vuonna 1920 Itävallasta tuli tasavalta. Vuonna 1938 maa liitettiin natsi-Saksaan. Toisen maailmansodan jälkeen Yhdysvallat, Iso-Britannia, Ranska ja Neuvostoliitto miehittivät Itävaltaa kymmenen vuoden ajan. Vuonna 1955 maailmansodan voittajavaltiot tunnustivat Itävallan itsenäiseksi liittotasavallaksi ja miehitysjoukot poistuivat maasta. Joulukuussa vuonna 1955 Itävalta hyväksyttiin YK:n jäseneksi. Itävaltalainen Kurt Waldheim toimi YK:n pääsihteerinä vuodesta 1972 alkaen vuoteen 1981 asti. Kansainvälisessä politiikassa Itävalta on pyrkinyt pysyttelemään puolueettomana. Wieniin on rakennettu suuri kansainvälinen keskus, jossa toimii monia YK:n järjestöjä. Itävalta liittyi EU:n jäseneksi vuonna 1995.

Yhteiskunta ja politiikka

Itävalta on liittotasavalta, johon kuuluu yhdeksän osavaltiota. Valtionpäämies on liittopresidentti, joka valitaan yleisillä vaaleilla kuuden vuoden välein. Vuonna 2022 Vihreän puolueen Alexander Van der Bellen valittiin uudelleen liittopresidentiksi toiselle virkakaudelle. Istuva presidentti voidaan valita uudelleen vain kerran. Liittovaltion hallituksen johtajana toimii presidentin nimittämä kansleri, jonka tulee nauttia parlamentin enemmistön luottamusta. Itävallassa on kaksikamarinen parlamentti. Ylähuoneeseen eli liittoneuvostoon kuuluu 62 osavaltioiden valitsemaa jäsentä. Alahuoneessa eli kansallisneuvostossa on 183 kansanedustajaa, jotka valitaan yleisillä vaaleilla viiden vuoden välein.

Vuonna 2019 kansallisneuvoston vaaleihin osallistui 13 puoluetta. Viisi puoluetta sai edustajiaan parlamenttiin. Suurimmaksi puolueeksi selviytyi vanhoillinen kristillisdemokraattinen Kansanpuolue, joka sai 70 kansanedustajaa. Muita eduskuntapuolueita ovat Sosiaalidemokraattinen puolue, Vihreä puolue, jyrkän oikeistolainen Vapauspuolue sekä edistysmielinen liberaalinen Uusi Itävalta -puolue. Vaalien jälkeen Kansanpuolue muodosti enemmistöhallituksen yhdessä Vihreän puolueen kanssa. Vuonna 2019 valituista kansallisneuvoston jäsenistä 74 on naisia.

Itävallan kaksi vanhaa valtapuoluetta, Kansanpuolue ja Sosiaalidemokraattinen puolue ovat olleet joko yksin tai liittolaistensa kanssa hallituksissa vuosikymmenien ajan. 1990-luvun lopussa jyrkän oikeiston kannatus lisääntyi ja Vapauspuolue nousi entisten suurten puolueiden haastajaksi. Oikeiston nousulle antoi vauhtia monien ihmisten kielteinen suhtautuminen maahanmuuttajiin, islamiin ja Euroopan unioniin. 1980-luvulla ympäristönsuojeluun ja kestävään kehitykseen liittyvät asiat nousivat entistä näkyvämmin esille Itävallan yhteiskunnassa ja politiikassa. Vihreä puolue sai ensimmäisen kerran edustajia parlamenttiin vuonna 1986.

Vaikka Itävalta oli toisen maailmansodan aikana osa Hitlerin kansallissosialistista Saksaa, maassa ei ole käsitelty suhdetta natsismiin samalla tavalla kuin Saksassa. Vuonna 1986 entinen ulkoministeri ja YK:n pääsihteerinäkin toiminut Kurt Waldheim valittiin Itävallan presidentiksi. Tuolloin paljastui, että Waldheim oli aikaisemmin kuulunut natsijärjestöön ja palvellessaan sodan aikana upseerina Jugoslaviassa hän mahdollisesti osallistui juutalaisvainoihin ja teloituksiin. Natsimenneisyyden paljastuminen eristi Waldheimin kansainvälisestä politiikasta ja se heikensi myös Itävallan virallisia ulkomaansuhteita. Yhdysvallat ja useimmat Euroopan maat Suomi mukaan lukien eivät kutsuneet Waldheimia valtiovierailuille eivätkä tehneet valtiovierailuja Itävaltaan hänen presidenttiaikanaan.

Viime vuosien aikana Kansanpuolueen ja Vapauspuolueen johtajia on joutunut oikeuden eteen, ja he ovat saaneet tuomioita lahjusten vastaanottamisesta ja varojen väärinkäytöstä. Syytteet ovat johtaneet hallitusliiton kaatumiseen, ennenaikaisiin vaaleihin ja pääministerin eli kanslerin vaihtumiseen. Vuonna 2023 järjestetyissä Salzburgin ja Ala-Itävallan osavaltiovaaleissa lahjustapausten tahraama jyrkän linjan oikeisto kasvatti kuitenkin uudelleen kannatustaan ja tavoittelee nyt nousua Itävallan suurimmaksi puolueeksi.

Vuonna 2004 itävaltalainen Elfriede Jelinek sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon. Palkintolautakunta kiitti Jelinekin sointuvaa kieltä, jota rikastavat erilaiset äänet ja soraäänetkin. Jelinekin näytelmät, romaanit ja runot käsittelevät usein valtaa ja alistamista. Vuonna 1905 itävaltalainen Bertha von Suttner sai ensimmäisenä naisena Nobelin rauhanpalkinnon. Bertha von Suttner oli Itävallan sodanvastaisen liikkeen johtaja. Hänen kirjansa Aseet pois! heijasti hänen omia kokemuksiaan Punaisen Ristin työntekijänä Venäjän ja Turkin välisessä sodassa. Von Suttner ajoi kansainvälisen yhteistyön puitteiksi sopimuksia ja rakenteita, jotka kannustaisivat rauhaan eikä väkivaltaan ja tuhoon. 1930-luvulla Saksassa Bertha von Suttnerin kirjoittamat kirjat tuomittiin poltettaviksi. Hänen kuvansa on nyt itävaltalaisissa kahden euron kolikoissa.

Talous ja kaupankäynti

Itävalta on korkean tulotason maa. Viimeksi kuluneiden kymmenen vuoden aikana Itävallan talouden kasvu on ollut hidasta. Vuonna 2020 koronalama supisti taloutta yli 6%. Sen jälkeen talous on elpynyt. Vuonna 2021 vain 4% Itävallan työvoimasta sai toimeentulon maataloudesta. Neljäsosa työvoimasta toimi teollisuuden tehtävissä ja yli 70% työskenteli palvelualoilla. Vuonna 2022 viisi prosenttia työvoimasta oli työttömänä.

Matkailu on yksi Itävallan tärkeimmistä elinkeinoista. Se työllistää joko suoraan tai välillisesti noin puoli miljoonaa itävaltalaista. Vuonna 2022 Itävallassa kävi 26 miljoonaa ulkomaalaista matkailijaa. Turismi tuotti 18 miljardia euroa. Suosituin matkakohde on pääkaupunki Wien kahviloineen ja taide-elämyksineen. Matkailijoita houkuttelevat myös hiihtokeskukset ja Alppien maisemat. Eisriesenweltin jääluolaa Saltzburgin lähellä on kutsuttu jäätyneiden jättiläisten valtakunnaksi. Maailman suurinta jääluolaa käy ihailemassa yli 200.000 matkailijaa vuodessa.

Itävallassa on monipuolinen ja kilpailukykyinen teollisuus. Maassa on paljon pieniä ja keskikokoisia yrityksiä. Tärkeimpiin teollisuusaloihin kuuluvat ruoanjalostus, auto- ja koneteollisuus, selluloosan ja paperin valmistaminen, puunjalostus, elektroniikkateollisuus ja kemian teollisuus. Vuonna 2021 Itävallan viennin kokonaisarvo oli 195 miljardia euroa. Tuonnin arvo oli 200 miljardia euroa. Vientituotteita olivat ajoneuvot, koneet ja laitteet, rauta ja teräs, lääkkeet ja rokotteet, paperi, muovit, vaatteet, virvoitusjuomat sekä muut elintarvikkeet, sahatavara, kulta ja sähkö. Suurimpia vientimaita olivat Saksa, Italia, Yhdysvallat, Sveitsi, Unkari, Puola ja Ranska. Tärkeimmät tuontimaat olivat Saksa, Italia, Sveitsi, Tšekki ja Alankomaat.

Itävalta sijoittaa lähivuosina enemmän voimavaroja tieteelliseen tutkimukseen, uuteen teknologiaan, tuotekehittelyyn ja yritystoiminnan edistämiseen tavoitteenaan kansainvälisen kilpailukykynsä säilyttäminen ja parantaminen.