Nauru

Maantiede

Nauru on pieni Tyynen meren saarivaltio. Nauru sijaitsee 40 kilometriä päiväntasaajan eteläpuolella, kolme tuhatta kilometriä Australiasta koilliseen. Nauru on fosfaattikivisaari. Maan korkein kohta on 65 metriä merenpinnan yläpuolella. Saaren eteläosassa on Buadan laguuni. Jokia ei ole. Saarella on niukat vesivarat. Pohjavesi on likaantunut tai suolaista. Juoma- ja käyttövesi on pitkään saatu keräämällä sadevettä. Viime vuosina on rakennettu suolanpoistolaitoksia, jotka erottavat merivedestä makeaa vettä.

Naurua ympäröi koralliriutta. Rannikolla on pitkiä hiekkarantoja. Rantojen lähettyvillä on kapea viljelykelpoinen vyöhyke. Saaren sisäosassa kivettyneen korallipylväikön välissä on fosfaattikiveä. Sitä on louhittu sadan vuoden ajan. Naurun asutus on keskittynyt rannikolle. Saaren kasvillisuuteen kuuluvat kookos- ja kairapalmut, hibiskukset ja temppelipuut. Ilmasto on lämmin ja kostea. Naurun merialueilla ui delfiinejä ja valaita. Rannalla on kookosrapuja. Saarella tavataan suulia, pelikaaneja, fregatti- ja tropiikkilintuja sekä muita merilintuja, haikaroita ja kahlaajia. Ihmisen mukana Naurulle on tullut hiiriä, rottia, sikoja, kissoja ja koiria. Kotoperäisiä nisäkäslajeja ei ole.

Naurun käyttökelpoiset fosfaattivarat ovat ehtyneet. Kalastuksesta, sekä pyyntioikeuksien myynnistä, on tullut suurin elinkeino. Matkailu on vähäistä. Naurulla käy vuosittain vain parisataa turistia. Nähtävyyksiä ovat rantojen jyhkeät rautaiset lastaamot, hylätyt louhokset, toisen maailmansodan aikaiset japanilaiset tykistöasemat ja vuonna 2001 mielenosoituksessa poltettu presidentin talo. Kävelykierros saaren ympäri kestää kuusi tuntia.

Historia

Naurun varhaiset asukkaat asettuivat saarelle 3000 vuotta sitten. He olivat mikronesialaisia. He elivät kalastuksesta. He kasvattivat kookospalmuja ja kairapalmuja. Kookospähkinät ovat olleet tärkeä osa saarelaisten ravintoa. Varhaisasukkaiden arvellaan myös käyttäneen saaren eteläosassa sijaitsevaa Buadan laguunia kala-altaana. 1700-luvun lopussa brittiläiset laivat purjehtivat Naurun vesille. 1800-luvulla saarella kävi eurooppalaisia valaanpyytäjiä ja kauppiaita. 1880-luvulla Saksa otti Naurun hallintaansa. 1900-luvun alussa Naurun fosfaattia alettiin louhia ja laivata Australiaan. Ensimmäisen maailmansodan aikana Australia valtasi Naurun. Vuonna 1920 influenssa surmasi viidesosan saaren asukkaista.

Toisen maailmansodan aikana Japani miehitti Naurun. Japanin armeija rakensi kaksi lentokenttää ja lähetti 1200 naurulaista pakkotöihin Mikronesian Chuukin saarille. Vuonna 1945 Australian joukot saapuivat Naurulle. Vuonna 1947 YK julisti Naurun Australian, Uuden-Seelannin ja Iso-Britannian huoltohallintoalueeksi. Australia otti vastuun saaren hallinnosta. Fosfaatin louhiminen kulutti saarta. Naurun sisäosat olivat valtaosiltaan kaivoskäytössä. 1960-luvulla Australia ehdotti, että naurulaiset siirrettäisiin Australiaan, Queenslandin rannikolle, Curtisin saarelle, ja siirretyistä tulisi Australian kansalaisia. Naurulaiset olivat valmiit lähtemään vain sillä ehdolla, että Curtisin saari julistettaisiin itsenäiseksi. Tähän Australia ei suostunut.

Nauru itsenäistyi vuonna 1968. Sen jälkeen Naurun oma kaivosyhtiö sai hyödynnettäväkseen saaren fosfaattivarat. Naurusta tuli korkean tulotason maa. Henkeä kohden laskettu kansantulo oli maailman korkeimpia. Nauru louhi ja myi ulkomaille yli 40 miljoonaa tonnia fosfaattia ennen kuin esiintymät alkoivat ehtyä vuonna 1990. Nauru oli rahastoinut vilkkaimpien vuosien aikaisia fosfaattituloja, jotta saarella voitaisiin kehittää uusia elinkeinoja kaivostoiminnan päättyessä. Rahastoja kuitenkin hoidettiin huonosti. Harkitsemattomat sijoitukset ja kavallukset verottivat pääomaa ja kun tulot vähenivät, valtio ajautui talouskriisiin. Nauru houkutteli ulkomaisia yrityksiä saaren yhtiörekisteriin edullisella verokohtelulla ja tarjosi kansalaisuutta ulkomaalaisille maksua vastaan. Nauru oli 1990-luvulla ja 2000-luvun alussa kansainvälisen seurannan kohteena, koska maa oli muuttumassa suureksi rikollisen rahanpesun keskukseksi.

2010-luvulla Nauru sai huomattavia tuloja saarelle perustetusta alueellisesta pidätyskeskuksesta, jossa säilytettiin Australiaan pyrkineitä iranilaisia ja eteläaasialaisia turvapaikanhakijoita. Australia maksoi Naurulle siitä, että merellä pysäytetyt muuttajat pidettiin poissa Australiasta. Pidätyskeskus suljettiin vuonna 2019. Australia harkitsee kuitenkin toiminnan jatkamista.

Yhteiskunta ja politiikka

Naurun parlamentti valitaan kolmeksi vuodeksi kerrallaan. Parlamentissa on 19 jäsentä. Parlamentti valitsee keskuudestaan maan presidentin, joka nimittää hallituksen ja toimii sen johtajana. Vuonna 2019 presidentiksi valittiin entinen oikeusministeri Lionel Aingimea. Maailman demokratian tilaa seuraavan Freedom House-järjestön mukaan Nauru on vapaa maa. Naurulla ei ole armeijaa. Itsenäinen maa huolehtii sisä- ja ulkopolitiikastaan, mutta Australia vastaa saaren puolustamisesta.

Lähisuhdeväkivalta on Naurulla huolestuttavan yleistä. Kyselytutkimusten mukaan melkein puolet naisista on joutunut sukupuolisen väkivallan tai pahoinpitelyjen kohteiksi. Naurun parlamentissa on vain kaksi naista.

Naurun hallinnossa on esiintynyt väärinkäytöksiä. Australian maksaman turvapaikanhakijoiden pidätyskeskuksen rakennusurakoita ja vuokratuloja on syytösten mukaan ohjattu kansanedustajien läheisille ja sukulaisille. Vuonna 2018 singaporelainen yritys joutui kotimaassaan oikeuden eteen epäiltynä naurulaisten kansanedustajien lahjomisesta. Vuonna 2020 Australian viranomaiset syyttivät fosfaattiyhtiötä lahjusten maksamisesta naurulaisille virkamiehille.

Talous ja kaupankäynti

Maailmanpankki luokittelee Naurun korkean tulotason maaksi. Vuonna 2019 saaren talouskasvu pysähtyi. Sen jälkeen kasvu on jatkunut hitaasti. Naurun talous oli pitkään riippuvainen fosfaatin viennistä. 2010-luvulla suurimmaksi tulonlähteeksi nousivat Australian maksut Naurulla toimineesta alueellisesta pidätyskeskuksesta, missä on säilytetty Australiaan pyrkineitä turvapaikanhakijoita. Laajimmillaan pidätyskeskus majoitti yli tuhat pakolaista. Viime vuosina Nauru on saanut entistä enemmän tuloja pyyntioikeuksien myynnistä ulkomaisille yhtiöille. Naurun merialueella on ollut vahva tonnikalakanta. Vuonna 2020 kalastusoikeuksien myynti tuotti noin 50 miljoonaa dollaria (USD).

Vuonna 2020 Naurun viennin arvo oli 99 miljoonaa dollaria (USD). Tuonnin arvo oli 97 miljoonaa dollaria. Pakastekalan vienti tuotti 83 miljoonaa dollaria. Kalsiumfosfaatti oli toinen tärkeä tuote. Sen vienti tuotti 11 miljoonaa dollaria. Kalsiumfosfaattia käytetään lannoitteissa. Isoimpia vientimaita olivat Thaimaa, Filippiinit, Yhdysvallat, Etelä-Korea ja Uusi-Seelanti. Suurimmat tuontimaat olivat Taiwan, Australia, Japani, Kiina ja Etelä-Korea.