Norsunluurannikko

Maantiede

Norsunluurannikko sijaitsee Länsi-Afrikassa Atlantin valtameren rannalla. Rannikolla ilmasto on lämmin ja kostea. Aallot huuhtelevat hienoja hiekkarantoja, joita välillä pirstovat lahdelmat, laguunit ja suistot. Rannikon lähellä on aikaisemmin ollut kosteita metsiä. Norsunluurannikon lounaisosassa on jäljellä Tain sademetsä, jossa on runsas eläimistö. Maan keskiosissa on ollut laaja kausivihantien metsien vyöhyke. Luoteisrajoilla kohoaa vuoristo. Sen korkein huippu on Mount Nimba (1750 m).

Nykyisin suurin osa Norsunluurannikon entisistä metsämaista on asutusten ja maanviljelyn käytössä. Ranta-alueella on palmuviljelmiä. Muualla luonnonmetsät ovat hävinneet kaakaon kasvatuksen laajentuessa.

Norsunluurannikon pohjoisosassa ilmasto on kuivempi kuin rannikolla. Alueella on savanneja, joita halkovat pohjoisesta etelään virtaavat joet. Jokien varsilla kasvaa galleriametsiä. Savanniseudun koillisnurkassa on Komoen kansallispuisto, yksi Länsi-Afrikan suurimmista luonnonsuojelualueista. Komoe-joki virtaa suojelualueen halki. Siellä on rikas kasvillisuus. Komoen kansallispuistossa elää savanninorsuja, puhveleita, virtahepoja, krokotiilejä, muurahaiskäpyjä, simpansseja, paviaaneja ja monia muita apinalajeja. Suojelualueen säilyminen on ollut vaarassa sisällissotien aikoina sekä myös siksi, että karjanhoito levittäytyy savanneille.

Suurin kaupunki Abidjan on rannikolla, laguunin rannalla. Abidjanin laguunin yhdistää mereen lyhyt kanava. Pääkaupunki Yamoussoukro sijaitsee maan keskiosassa lähellä Kossoun suurta patojärveä. Lännempänä on toinen iso patojärvi, Buyo. Jokiin on rakennettu patoja vesivoiman tuotantoa varten. Puolet Norsunluurannikon asukkaista elää kaupungeiss

Historia

Norsunluurannikolla on asunut ihmisiä jo myöhäiskivikaudella. Maasta on löydetty savikivestä valmistettujen työkalujen ja aseiden kappaleita. Norsunluurannikon alueella on ollut monien kansojen muuttoliikkeitä. Uudet väestöryhmät ovat syrjäyttäneet entisiä tai liittäneet niitä joukkoonsa. Nykyisessä Malissa Norsunluurannikon pohjoispuolella oli 500- ja 1500-lukujen välillä voimakkaita valtioita, jotka hallitsivat Saharan yli johtavia kauppareittejä. Nämä valtiot kävivät kauppaa myös Norsunluurannikon alueella silloin asuneiden kansojen kanssa.

1700-luvulla Norsunluurannikolla oli useita kuningaskuntia ja paikallisvaltioita. Pohjoisimpana oli islamilainen Kong-valtio, jota myös kutsutaan Ouattaraksi. Lähellä sitä, Bounan kaupunki kehittyi tärkeäksi kauppapaikaksi ja islamin keskukseksi. Norsunluurannikon itä- ja eteläosiin asettui akan-kansoihin kuuluvia väestöryhmiä, joiden keskuudessa syntyivät 1600-luvulla Gyamanin, Baoulen, Indenien ja Sanwin valtiot. Vielä 1960-luvulla Sanwin alueella leimahti itsenäisyysliike, joka halusi irtautua Norsunluurannikosta, mutta armeija tukahdutti yrityksen nopeasti.

Portugalilaiset purjehtijat saapuivat Norsunluurannikolle 1400-luvun lopulla. Täällä ei kuitenkaan ollut niin hyviä paikkoja suojaisille satamille ja tukikohdille kuin mitä eurooppalaiset löysivät muualta Länsi-Afrikan rannikolta. 1840-luvulla Ranska alkoi ottaa Norsunluurannikkoa haltuunsa. Ensin paikallisia valtioita liitettiin Ranskan protektoraateiksi. Sitten Ranska rakensi linnoitettuja kauppa-asemia ja lähetti niihin sotilaita. 1880-luvulla Ranska jo hallitsi Norsunluurannikon ranta-aluetta ja lujitti valtaansa myös sisämaassa. Norsunluurannikosta tuli virallisesti Ranskan siirtomaa vuonna 1893. Vielä 1910-luvulla eri puolilla Norsunluurannikkoa syttyi paikallisväestön kapinoita, joita Ranska kukisti asevoimin.

Norsunluurannikko itsenäistyi vuonna 1960. Ensimmäiseksi presidentiksi valittiin Felix Houphouët-Boigny. Hän toimi presidenttinä yli kolmekymmentä vuotta, kuolemaansa asti. Houphouët-Boigny hallitsi Norsunluurannikkoa itsevaltaisesti ja maa oli yksipuoluejärjestelmä vuoteen 1990 saakka. Maailman demokratiakehitystä seuraava järjestö Freedom House luokittelee Norsunluurannikon nykyisin osittain vapaaksi maaksi.

Yhteiskunta ja politiikka

Felix Houphouët-Boigny kuoli vuonna 1993. Presidentiksi nousi parlamentin puhemies Henri Bedie. Sen jälkeen yhteiskuntaa ja politiikkaa ovat hallinneet valtakamppailut, missä vaaleista syntyneet kiistat ovat johtaneet rajuun väkivaltaan. Väkivaltaa ovat ruokkineet ristiriidat eri väestöryhmien välillä. Muslimienemmistöisen pohjoisen ja kristittyjen etelän välillä on ollut ennakkoluulojen ja vihamielisyyden kuilu. Viime vuosikymmeninä Norsunluurannikolle on tullut paljon vierastyöläisiä, jotka ovat tehneet töitä muun muassa kaakaoviljelmillä. Yhteiskunnallisen kuohunnan eri vaiheissa jotkut poliittisten liikkeiden johtajat ovat lietsoneet vihaa vierastyöläisiä kohtaan.

Vuonna 1999 Norsunluurannikon armeijassa puhkesi kapina. Valtaan nousi kenraali Robert Guein johtama sotilashallitus. Vuonna 2000 järjestettiin vaalit ja presidentiksi valittiin Laurent Gbagbo. Vaaleihin liittyneissä levottomuuksissa kuoli kaksisataa ihmistä. Vuonna 2002 armeijan sisällä alkoi uusi kapinaliike. Kapinallisten tukialueet olivat maan pohjoisosassa. Hallituksen joukot olivat voimakkaampia etelässä. Presidentti Gbagbo väitti, että kapinalliset saivat tukea Burkina Fasosta tulleilta vierastyöläisiltä. Hallituksen kannattajat hyökkäsivät vierastyöläisten kimppuun ja polttivat näiden koteja. Vuonna 2007 solmittiin rauha hallituksen ja kapinallisten välillä. Tätä ennen maa oli jaettu kahtia pohjoisen ja etelän välisellä puskurivyöhykkeellä, jota valvoivat ranskalaiset sotilaat ja YK:n rauhanturvajoukot.

Vuonna 2010 sisällissota alkoi uudelleen. Vaaliriita oli jälleen väkivallan alkukipinä. Laurent Gbagbo väitti voittaneensa presidentin vaalin sen jälkeen, kun häntä tukeva perustuslakineuvosto oli hylännyt pohjoisten läänien äänet. YK:n turvallisuusneuvosto julisti Gbagbon vastustajan Alassane Ouattaran vaalin voittajaksi. Afrikan unioni erotti Norsunluurannikon tilapäisesti. Kaakaon vienti katkesi, koska ostajat keskeyttivät tilaukset. Maaliskuussa 2011 Ouattaraa tukevat pohjoisen joukot hyökkäsivät etelään Gbagbon ydinalueille. Huhtikuussa armeija antautui, Gbagbo vangittiin, sota päättyi. Sodassa kuoli ainakin 3 000 ihmistä ja 500 000 joutui jättämään kotinsa.

Vuonna 2020 Alassane Ouattara valittiin presidentiksi vastustusta herättäneelle kolmannelle kaudelle. Opposition puolueet eivät osallistuneet näihin vaaleihin. Kiista vaalien laillisuudesta synnytti jälleen yhteenottoja. Niissä kuoli yli 80 ihmistä. Vuonna 2021 hallituspuolue voitti parlamenttivaalit, jotka on arvioitu vapaiksi ja rehellisiksi.

Talous ja kaupankäynti

Maailmanpankin mukaan Norsunluurannikon talous on ollut vakaa ja kasvanut nopeasti. Vuosien 2012 ja 2020 välisenä aikana keskimääräinen vuosikasvu oli 8%. Köyhyys väheni 46,3 prosentista (2015) 39,4 prosenttiin (2020). Talouskehitys hyödytti ensisijaisesti kaupunkiväestöä. Maaseudun asukkaiden keskuudessa köyhyys lisääntyi. Vuonna 2020 koronalama keskeytti talouskasvun. Vuonna 2021 on havaittu orastavaa elpymistä. Maailmanpankki luokittelee Norsunluurannikon alemman keskitulotason maaksi. Abidjanin satama on Länsi-Afrikan suurin konttisatama ja siten vilkas rahtikeskus. San Pedron kaupungissa on tärkeä kaakaon vientisatama.

Vuonna 2019 viennin arvo oli 14 miljardia dollaria. Tuonnin arvo oli 11 miljardia dollaria. Tärkeimmät vientituotteet olivat kaakao 38% (pavut, kaakaorasva ja -massa), öljy 14% (öljynjalosteet ja raakaöljy), kulta 8%, kumi 8%, cashewpähkinät, kookospähkinät ja parapähkinät 6%. Norsunluurannikon tuotteita ostavat Alankomaat, Yhdysvallat, Ranska, Espanja, Malesia, Sveitsi, Saksa, Vietnam, Mali, Belgia ja Burkina Faso. Suurimmat tuontimaat ovat Kiina, Nigeria, Ranska, Intia ja Yhdysvallat. Norsunluurannikko on maailman suurin kaakaon tuottaja. Kaakao viedään maasta papuina, kaakaorasvana ja -massana. Suklaan valmistaminen on vähäistä. Vuonna 2019 suklaan viennin arvo oli vain 1% koko viennin arvosta. EU:n selvityksen mukaan kaakaon tuotantoon liittyvää lapsityötä ei ole pystytty kitkemään. Joillakin seuduilla lapsityötä on onnistuttu vähentämään, mutta toisaalla kaakaon tuotannon kasvu on lisännyt myös lapsityötä. EU:n raportti arvioi, että Norsunluurannikolla kaakaon tuotannossa tekee työtä 790 000 lasta (Child Labor in Cocoa, Cote d’Ivoire and Ghana, 2020).