Suriname

Maantiede

Suriname sijaitsee Etelä-Amerikan pohjoisosassa Atlantin valtameren rannalla. Suriname on Etelä-Amerikan pienin itsenäinen valtio. Rannikolla on hiekka- ja mutasärkkiä, suistoja ja kosteikkoja. Rannasta etelään on maatalousmaata. Ylhäältä katsottuna viljelykset näkyvät pieninä neliskulmaisina tilkkuina. Suurin osa Surinamen sisämaasta on metsää. Metsäalueita halkoo seitsemän jokea. Idässä Surinamejoen katkaisee Afobakan pato, jonka voimala on tuottanut sähköä alumiinin jalostamiseen ja pääkaupunkia Paramariboa varten. Patoallasta kutsutaan Brokopondojärveksi. Järvi hukutti alleen metsiä ja sen tieltä siirrettiin tuhansia ihmisiä uusille asuinalueille. Surinamen keski- ja eteläosissa on kukkuloita. Niiden korkein huippu on Julianatop (1280 m). Maan eteläkärjessä Brasilian rajalla on pieni kaistale ruoho- ja pensassavannia.

Surinamen ilmasto on lämmin ja kostea. 90 prosenttia surinamelaisista asuu rannikon liepeillä. Rannikolle perustetuilla suojelualueilla Coppenamessa ja Wia Wiassa talvehtii satoja tuhansia lintuja: rubiini-iibiksiä, haikaroita ja parvittain pohjoisia kahlaajia. Neljä lajia merikilpikonnia saapuu rannoille munimaan. Keski-Surinamin luonnonpuisto on yksi maailman hienoimmista sademetsistä. Siellä elää jaguaareja, tapiireja, laiskiaisia, jättiläissaukkoja, oranssiharjakotingoja, papukaijoja ja kahdeksan apinalajia. Puiston kukkuloilla on vesiputouksia ja sateiden hiomia muhkeita harmaita kivikumpuja ja törröttäviä pilareita. Lähes 15 prosenttia Surinamen pinta-alasta on suojelualueita.

Latinalaisen Amerikan kehityspankin ilmastohaasteita käsittelevän selvityksen mukaan Surinamella on hyvät mahdollisuudet rakentaa kestävää kehitystä. Surinamella on runsaat vesivarat. Yli 90 prosenttia maasta on sademetsiä, kosteikkometsää tai kukkuloiden rinteillä ja savannilla kasvavaa kausivihantaa lehtimetsää. Metsäseuduilla elää 10 prosenttia väestöstä. Kaivostoiminta ja jalopuun kysyntä voivat uhata luonnonmetsiä, jos suojelu ei ole johdonmukaista ja tehokasta. Rannikkoalueella meren pinnan kohoaminen saattaa aiheuttaa vakavia pulmia. Nousuvedet ja aallokko kuluttavat jo hiekkarantoja. Sademäärät vähenevät ilmaston lämpenemisen myötä. Tämä voi heikentää maanviljelyn tuottavuutta. Surinamessa on esiintynyt kuivuuskausia, jotka ovat aiheuttaneet tappioita maataloudelle.

Historia

Surinamen eteläosasta Werehpaista on löydetty saviesineitä ja useita satoja kivikaiverruksia, joiden ajoitus on osoittanut, että siellä on asunut ihmisiä 5000 vuotta sitten. Wotonobon putouksilla Länsi-Surinamessa on 2000 vuotta vanhoja kivipiirroksia. Varhaisia asukkaita olivat arawakit ja karibit. Surinamessa nykyisin eläviä alkuperäiskansoja ovat lokonot, kalinat, triot ja wayanat.

1630-luvulla englantilaiset perustivat Surinameen siirtokunnan viljelläkseen tupakkaa. 1650-luvulla britit alkoivat kasvattaa sokeriruokoa. Alankomaat valtasi Surinamen vuonna 1667. Hollantilaiset raivasivat jokivarsille viljelymaita tuottaakseen sokeria, puuvillaa, kaakaota ja kahvia. He toivat plantaasien työvoimaksi afrikkalaisia orjia. Orjatyöstä pakenevat afrikkalaiset asettuivat asumaan sisämaan metsiin. He sekoittuivat alkuperäisväestön kanssa ja muodostivat heimoja. Surinamessa on kuusi afrikkalaistaustaista maroon-heimoa, joilla on kielensä ja kulttuurinsa. 1860-luvulla orjuus lakkautettiin. Hollantilaiset toivat tiloilleen palkkatyövoimaa Indonesiasta ja Intiasta. Näin syntyi moni-ilmeinen väestö. 1910-luvulla aloitettiin bauksiitin louhiminen. Toisen maailmasodan aikana Suriname oli yksi suurimmista alumiinimalmin toimittajista Yhdysvaltoihin.

Suriname itsenäistyi Alankomaista vuonna 1975. 1980-luvun alussa sotilaskaappaus nosti valtaan everstiluutnantti Desi Boutersen. Hän hallitsi Surinamen politiikkaa vuoteen 2020 asti. Bouterse oli aluksi sotilashallituksen johtaja, sen jälkeen armeijan komentaja ja vuodesta 2010 lähtien vaaleilla valittu presidentti. Vuonna 1999 alankomaalainen oikeus tuomitsi hänet poissaolevana vankilaan huumekaupasta. Kymmenen vuotta myöhemmin surinamelainen tuomioistuin määräsi Bouterselle 20 vuoden vankeustuomion vuonna 1982 tapahtuneista sotilashallinnon vastustajien teloituksista. Vuonna 2020 Surinamen presidentiksi valittiin Chandrikapersad (Chan) Santokhi.

Yhteiskunta ja politiikka

Kansainvälinen valuuttarahasto toteaa, että Surinamella on paljon luonnonvaroja ja edellytykset kehittää turismia. Suriname on kuitenkin velkaantunut. Vuonna 2020 maa ei kyennyt maksamaan lainojen lyhennyksiä. Ihmiset eivät luota rahalaitoksiin. Työttömyys on lisääntynyt huolestuttavasti. Koko itsenäisyyden ajan Suriname on kompuroinut talouslamasta toiseen. Valtionhallinnon korruptio on pahentanut kriisejä. Vuonna 2020 keskuspankin johtaja pidätettiin syytettynä väärinkäytöksistä. Entinen valtionvarainministeri on etsintäkuulutettu. Presidentti Santokhilta odotetaan nyt päättäväisiä toimia hallinnon puhdistamiseksi. Syyttäjänvirastoon on jo perustettu talousrikoksia tutkiva yksikkö. Maailman demokratian kehitystä seuraava Freedom House-järjestö luokittelee Surinamen vapaaksi maaksi. Varapresidentti Connie Brunswijk kuuluu maroon-väestöön. Afrikkalaistaustainen varapresidentti intialaisperäisen presidentin rinnalla voi auttaa vähentämään väestöryhmien välisiä ennakkoluuloja ja epäluottamusta.

Surinamesta on löydetty merkittäviä öljyvaroja. Öljyn pumppaus voi lähivuosina toimia voimakkaan talouskasvun veturina. Näin on jo tapahtunut Surinamen naapurissa Guyanassa. Öljystä saatavilla tuloilla Surinamen pitäisi edistää väestönsä terveydenhoitoa ja koulutusta sekä talouden monipuolistamista. Näin voitaisiin luoda edellytyksiä kestävälle kehitykselle. Kehityksen ja ihmisten hyvinvoinnin edistämiseen tarvitaan myös hyvää hallintoa. Väärinkäytöksistä on päästävä eroon. Maailmanpankki arvioi, että vuonna 2019 38 prosenttia surinamelaisista ansaitsi vähemmän kuin 5,5 dollaria päivässä ja 62 prosenttia ansaitsi vähemmän kuin 10 dollaria päivässä. YK:n tasa-arvojärjestö (UN Women) toteaa, että Surinamessa työttömyys koettelee naisia kaksi kertaa enemmän kuin miehiä. Vuonna 2020 11,1 prosenttia työikäisistä naisista ja 5,7 prosenttia miehistä oli työttöminä. Parlamentin jäsenistä 29 prosenttia on naisia.

Vuonna 2019 Surinamessa asui 46 400 ulkomaalaista maahanmuuttajaa, jotka tulivat pääasiassa Guyanasta, Brasiliasta, Kiinasta ja Alankomaista.

John Lie A Fo on Paramaribon maalari, hänen töissään linnut keskustelevat, ihmiset irvistelevät pohtiessaan, mitä tehdä. Ratsastajat ovat isompia kuin ratsut. Tapahtumia korostavat rohkeat värit niin kuin pitääkin kuumassa maassa täynnä valoa ja varjoja. Kuvahakuvihje: John Lie A Fo paintings.

Talous ja kaupankäynti

Maailmanpankki luokittelee Surinamen ylemmän keskitulotason maaksi. Vielä vuonna 2015 tärkein vientituote oli alumiinimalmi, bauksiitti. Kaivosyhtiö lopetti bauksiitin louhimisen, kun toiminta tuli kannattamattomaksi. Sen jälkeen kulta on ollut päävientituote. Surinamen maatalous tuottaa riisiä, banaaneja ja muita hedelmiä, kookospähkinöitä, palmuöljyä, kaakaota, kahvia ja sokeria. Maanviljely on mahdollista vain kapealla kaistalla rannikon kosteikkojen eteläpuolella. Sadekaudella liika vesi ohjataan pelloilta kanavien avulla. Kuivina aikoina tarvitaan kastelujärjestelmiä.

Vuonna 2019 Surinamen viennin arvo oli 2,6 miljardia dollaria (USD). Tuonnin arvo oli 1,8 miljardia dollaria. Kullan viennin osuus oli 78 prosenttia viennin kokonaisarvosta. Muita vientituotteita olivat puutavara 5 % ja öljy 4 %. Suurimpia vientimaita olivat Sveitsi, Yhdistyneet arabiemiirikunnat ja Belgia. Tärkeimmät tuontimaat olivat Yhdysvallat, Alankomaat, Kiina sekä Trinidad ja Tobago. Vuonna 2020 Surinamen matkailutulot olivat 19 miljoonaa dollaria. Ulkomailla asuvat surinamelaiset lähettivät kotimaahan perheilleen 124 miljoonaa dollaria. Vuonna 2020 Alankomaissa asui 357.000 surinamelaista.